keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kolmen unen yö

Kuva löydetty netistä, ei tietoa kuvaajasta.

Viime yönä oli harvinaisen runsasuninen yö - kolme ihan erilaista unta, joista keskimmäinen oli suomeksi! En edes muista, miten monta vuotta sitten olen viimeksi nähnyt suomenkielisen unen.

Ekassa unessa olin mukana puuhaamassa jotain isoa esitystä. Teatterina toimi sellainen studioon rakennettu lava ja katsomo, ja esiintyjinä oli paljon erilaisia taviksia - ei siis mitään ammattilaisia..

Kun esitys alkoi, istuin ensin kolmiosaisen katsomon portailla. Katsomo oli aivan täynnä, ja esitykset menivät hienosti. Ohjelmanumeroista muistan vain usean ihmisen laulu- ja tanssiesityksen, jossa yksi vanhempi pari oli aivan loistava.

Joku toi luokseni naisen, jonka sukulainen oli mukana esityksessä, mutta naisella ei ollut lippua. Sanoin, että hän voi jäädä katsomaan esitystä, ja istua siinä portailla kanssani.

Myöhemmin istuinkin katsomon toisella laidalla, ja minulla oli oikein tuolikin. Esitys oli ohi, ja joku nainen tuli jakamaan yleisölle ilmaisjuttuja (tyynyjä, yms.). En saanut mitään 😂

*****

Toinen uni oli sitten se suomenkielinen.

Paikka oli rauhallinen maalaismaisema - peltoja, niittyjä, kauempana hiukan metsää, lähellä järvi.. Oli sellainen aurinkoinen kesäpäivä. Juuri sopivan lämmintä, jne.

N. 65-75-vuotias mies istutti pienissä purkeissa kasvavia pieniä puita (ei kuitenkaan bonsai-puita) isompiin purkkeihin - purkkeineen, jonkun kuolleen muistoksi.

Hän ei sanonut kuka se kuollut henkilö oli, mutta sain vaikutelman, että kyseessä oli hänelle läheinen mies. Ei romanttinen partneri, mutta mahd. veli, tai läheinen ystävä.

Mies itse oli vakava, ja tavallaan karu, muttei ollenkaan tyly. Sellainen suomalaisen vähäpuheinen.

Kysyin, laittaako hän reiät purkkien pohjiin. Ei laittanut.

Isosta niitystä oli kevyin aidoin erotettu pienempi läntti, ja hän sitten asetteli niitä purkkipuita sen läntin ympärille, aidan vierustaa pitkin..

Yhtäkkiä, paikalla oli toinenkin mies, joka oli mahd. hiukan vanhempi kuin se puiden istuttaja. Hän ei missään vaiheessa esim. kävellyt paikalle - hän vaan oli siinä, vaikka hetkeä aiemmin ei ollut.

Sanoin, että puut olivat kaunis tapa muistaa.

Se toinen mies katseli tovin puita, ja sitten taivasta, ja sanoi: "Jup. Kaunis tapa muistaa."

*****

Kolmannessa unessa oli hiukan samantapainen maisema, mutta irlantilaista maaseutua. Siinäkin oli rauhallinen kesäpäivä.

Juteltiin Uk:n kanssa pellon laidalla, ja hän halasi tiukasti, kun ei oltu nähty niin pitkään aikaan.

Uni jatkui, mutta en muista sen myöhempiä vaiheita.

*****

Viimeisen unen ajoitus oli osuva, kun Uk sitten rimpaisikin iltapäivällä, toivuttuaan aikaerosta. Palasi tiistaiaamuna Kiinasta murheilemasta, ja matka oli ollut sellainen, että kaikki mikä voi mennä pieleen, oli mennyt pieleen. Voittivat kuitenkin pari pronssia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.