torstai 7. tammikuuta 2021

Kolmas aalto Irlannissa

 

Tässä kuvakaappaukseni vuoden ensimmäisen viikon koronatilastoista Irlannissa. Näihin lukuihin ei sisälly Pohjois-Irlannin luvut, jotka ovat myös hurjia - itse asiassa, saaren pahimpia.. (Tämän päivän luvut julkaistaan vasta illalla.)

Tuo eka numero on päivän uudet tartunnat, ja sen jälkeen on päivän koronakuolemat.

Alla näkyy koko koronakauden aikajana, josta näkyy, kuinka parhaillaan menossa oleva kolmas aalto saa pari ensimmäistä aaltoa vaikuttamaan aivan mitättömiltä, vaikka nekin olivat aikanaan tosi huolestuttavia..

Ainakin toistaiseksi, tartunnat ovat olleet enimmäkseen ns. peruskoronaa, joskin helpommin leviäväksi mainittua brittimuunnosta on vissiin jo mukana.

Meillä on nyt tiukimmat rajoitukset ainakin tammikuun loppuun asti.

Itse jatkan samaan tapaan kuin oikeastaan viime maaliskuusta asti - kotona lemmikkien kanssa, kerran viikossa ruokaostoksille.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.