tiistai 16. toukokuuta 2017

Huhtikuun lopun kuvat (=rästipostaus #1..)


En nyt enää edes muista mitä kaikkea tein joskus melkein kolme viikkoa sitten, mutta rykäisen nyt rästiintyneet kuvat kuitenkin blogiin.. Tuossa oli torstai-ilta, ja Kolmisormiotuksia työn alla..


Sitten näkyi olevan kuivahtaneen patongin jämät, joista saa vallan hyviä sahaamalla miniviipaleiksi, voitelemalla, ja laittamalla juustoa ja valkosipulijauhetta päälle, ja mikroon.. Toimii, vaikka patonki olisi ihan kivikova 😃 (Toisessa kuvassa Snapchat-pelleilyä..)


Perjantaina olin sitten Bray'ssa, ja tilattiin pitkästä aikaa Bombay Pantry -ruokaa..


Lisää Snapchat-naamanvääntöä..


Juuresleipävoikkoja, ja salaattia..


Lauantainäkymiä..


Basilika kasvaa hurjaa vauhtia.. Aina ei ehdi syödä samaa vauhtia, mutta olen trimmaillut toisinaan latvoja..


Pakaste-pizzakin paranee tuoreella basilikalla - tuossa vielä chorizo-siivuja juusto-pizzan päälle..


 Pizzaa, ja juuresleipävoikkoja..


Kissanruokajono.. (Jos ulkokissoilta jää jotain lautaselle, linnut putsaavat sen..)


Trampoliini-Redlo työn alla..


Kahvia ja suklaata.. Toisessa kuvassa poutine, eli kanadalaisten kansallisruoka 😂 Olin niin monta vuotta ihmetellyt yhdistelmää chips, juusto, ja gravy, että oli lopulta pakko testata.. Se oli yllättävän hyvää! Olin kuvitellut kastikkeen tekevän perunoista lötköjä, mutta ei se tehnyt - ainakaan kun kastike oli tarpeeksi paksua.


Seuraavaksi siirryn toukokuun rästikuviin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.