perjantai 19. toukokuuta 2017

Kaikki kerralla uusiksi..


Lepo ja Benylin tekivät hyvää, ja oma oloni on jokseenkin normaali, paitsi mitä nyt vielä satunnaisia yskäkohtauksia yöllä, vaikka olen nukkunut sohvalla, kun siinä voi nukkua yläkroppa hiukan koholla.

Torstaina tuli kuitenkin ihan puskan takaa uutisia, jotka veivät maton alta ja laittoivat ihan kaikki tulevaisuudensuunnitelmat uusiksi.

Koska matto lähti vielä suuremmin toisen henkilön alta, en voi kuvailla sitä tuon tarkemmin.

Minua tämä koskee nyt niin, että en muutakaan takaisin edelliseen osoitteeseen, ja samalla tietty kaikki siihen liittyneet suunnitelmat menivät uusiksi. (Pääsen myös jossain vaiheessa roudaamaan kaikki kirjalaatikkoni yms. tavarat jälleen takaisin Meathiin, kun ehdin jo roudata ne Bray'hin..)

Takki on kieltämättä aika tyhjänä, mutta koitan nyt keskittyä asian positiivisiin puoliin. Saan edelleen katsoa kotisohvalta kaunista maalaismaisemaa ulkokissoineen.. Saan hengittää jatkossakin savutonta ja puhdasta sisäilmaa.. Saan nauttia kotona omasta rauhasta..

Menen maanantaina duunihaastatteluun. Työmatkaan menisi tunti, eli duunin lisäksi parin tunnin tuokale päivästä työmatkoihin, mutta toisaalta, itse duunipaikka vaikuttaa kivalta (yhden puhelinkeskustelun ja muutamien youtube-videoiden perusteella), ja koko duunimatka onnistuisi kauniita maalaisteitä pitkin - olisi toki motarivaihtoehtokin osalle matkaa, mutta tuskin käyttäisin sitä, kun se lyhentäisi matkaa vain muutamalla minuutilla, joutuisin varmaan maksamaan tietullin, ja maalaistiet ovat muutenkin mukavampia. Muistaakseni kys. duuni olisi myös ma-pe, eli jäisi viikonloput vapaiksi, mikä olisi aivan ihana juttu. Toivotaan siis parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.