sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Maaliskuun vaihtelevat säät, toipuva Cuddles, yms..


Aloitan aurinkoisella kuvalla, jonka otin aiemmin tänään (siis sunnuntaina)..


Unohdin edellisessä kirjoituksessa mainita pikatalven - yllä kuvakaappaus Maguires Hill of Tara'n Facebook-sivulta, missä on muutama kuva 3/3 sunnuntain säästä, eli viikko sitten sunnuntaina..

Olin kys. päivänä yksin duunissa, ja kiirettä piti, kun jokainen koira oli pyyhekuivattava jokaisen ulkoilukerran jälkeen.. Kotimatkakin oli aika inhottava, kun tiet olivat ihan märkää lunta / loskaa, ja täällähän ei siis ole mitään talvirenkaita..

Laitan tähän alle vielä vertailun vuoksi yhden kuvan, jonka otin tuosta Hill of Tara'lta kolme päivää myöhemmin;


(Edellisessä kirjoituksessa lisää keskiviikon kuvia kys. alueelta..)


Ja sitten jatkoa edelliseen juttuun, eli viime torstain kuvia..

Ekassa kuvassa kahvia kermavaahdolla, ja toisessa kuvassa Cuddles, jota olen ottanut nyt "lomailemaan" suihkukoppiasunnostaan, ettei ihan tylsisty siellä.. Odotan siis sellaista hetkeä, että hän on syönyt ja hoitanut vessa-asiansa, ja sitten laitan hänet kuljetuskoppaan, ja asetan tuohon patio-ovelle, mistä saa katsella pation lintuja, ja nauttia auringonpaisteesta, jos sellaista sattuu olemaan..


Yleensä Cara tulee seuraksi nokostelemaan siihen lähelle


Vietin toista vapaapäivää, ja olisi hotsittanut mennä Dubliniin edellisessä jutussa mainittujen Suomi-kavereiden seuraksi, mutta en olisi sen jälkeen jaksanut seuraavana päivänä duunissa, joten pidin vaan kotipäivän, pesin pyykkiä ja kävin kaupassa.. Pitkästä aikaa SuperValun pakaste-pizza.. 🍕


Sää vaihteli sateisesta aurinkoiseen..


Ostin apteekista käsirasvaa, jolla sain pikahoidettua halkeillutta ihoa sormissa.. Voin laittaa tuota aamulla ennen duuniin menoa, kun se ei ole rasvaista..

Toisessa kuvassa pannaria marjoilla ja kermavaahdolla.. Nimim. pannukakkutiistai kaksi päivää myöhässä..


Luin keskiviikkona saamiani Bobo-lehtiä



"Tarpeellista romua" ♥♥♥♥♥


Cara nokosilla, ja toisessa kuvassa perjantai, ja Cuddles taas "ikkunalomalla" - minulla oli perjantaina ja lauantaina aamuvuorot, eli olin jo iltapäivällä kotona..


Cuddles on jo viikon ajan syönyt useita aterioita päivässä, eikä ole tarvinut enää kipulääkitystä! Hän näyttää jo paljon paremmalta kuin ennen viikon takaista klinikkaviikonloppuaan, ja on reippaampi ja virkeämpi


Spaghettia.. Ja auringonpaisteessa nokosteleva Cuddles


Cara


GinGin uskaltautui patiolle ihan keskellä päivää! ♥♥♥♥♥ TabTab oli varmaan muualla, tai nokosteli majassaan sen verran sikeästi, ettei huomannut..


Viimeiset pannarit mansikoiden ja kermavaahdon kera..


Lauantaina pesin taas pyykkiä, joten piti poistaa suihkukopista kaikki, kun pesukoneen poistovesi usein nousee suihkun lattialle (heh, rakentamisen taso..), enkä voi pitää Cuddlesia siellä silloin..

Samalla sitten putsasin kaiken, ja laitoin Cuddlesille puhtaan petiviltin..


Cuddles ryntää aina suoraan Purina-ruuan kimppuun, ja popsii kaiken.. Tuo toinen ruoka on sitten sitä klinikalta ostettua painonkohotusmuonaa, joka on myös todella pehmeää.. Cuddles popsii sen myöhemmin - en ole tarkoituksella antanut lisää suosikkiruokaa, ennenkuin tuo pehmeä versio on syöty, koska se on niin ravintopitoista, että Cuddlesille on nyt tärkeää popsia sekin..


Helpottaa, että ollaan jo parempaan suuntaan menossa


Tänään oli harvinainen sunnuntaivapaa, joskin vain yhden päivän vapaa.. Ruisleipää aamupalaksi, ja myöhemmin muussattu banaani, viimeiset mansikat ja kermavaahto..


Aamupäivä oli aurinkoinen, kunnes yhtäkkiä tuli lumimyrsky! Siis ihan sekunneissa..

Kuvasin makuuhuoneesta käsin videon, ja tulin itsekin ihan lumiseksi..



Ja sitten oli taas aurinkoista!!!


Tuli samalla siirrettyä kameraan kertyneet kuvat koneelle..




Makuuhuoneen ikkuna, heti lumisateen jälkeen..


Cara piti taas Cuddlesille seuraa, patio-ovella

Söin suomalaisia purkkilihapullia ja chips - mmmmm..

Tähän loppuun hiukan vanhempia kuvia (oikeasta kamerasta) - suurin osa helmikuun puolelta..



Entisen kissatarhan raami tukee tuota romahtamisaltista päätyaitaa.. Toivon saavani kasvatettua jotain kiipeileviä kukkasia tuota entistä ovea pitkin - sen takana on pieni kompostialueeni..


Naapurin rottweiler.. 😃



Hän on suloinen, mutta ikävöin edelleen rakasta dobermanni-ystävääni.. Hänellä menee kuitenkin hyvin uudessa kodissaan




TabTab, ja Cara..


TabTab 😃


Lahon aidan kehystämä maisema..


Pinkki vaja..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.