sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kymmenen vuotta isän kuolemasta


Aika lentää, ja isäni kuolemasta on tänään jo kymmenen vuotta. Tavallaan tuntuu, ettei siitä voi olla jo niin kauan, mutta toisaalta, ajatellen kaikkea sen jälkeen tapahtunutta, tuntuu myös, että siitä voisi olla jo parikin kymmentä vuotta..

Vanhassa blogissani (Vuodatuksessa) on isän muistosivu;


Siellä on myös galleriasivusto hautajaismatkasta;


Laitan tuohon alle yhden suosikkibiisini, jolla aloitettiin isäni hautajaiset;



Olen kuitenkin sikäli onnekas, että vanhempani ovat edelleen hengissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.