sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Tiistaista sunnuntaihin - Wicklow-ajelulla, yms. (3/8 - 8/8)


Venekuva alkuun..

Ekat kuvat tiistailta (3/8), eli melkein parin viikon takaa.. Menin Bray'hin hoitamaan pari asiaa, ja kun herra narsisti ei jaksanut mennä ruokaostoksille, ehdotti Subway-reissua Ashfordiin.


Viereisellä kaistalla oli hieno vintage-Porsche..

Käytiin kääntymässä Applegreenilla - huvittikin sellainen ns. oikea ateria, mitä olisi saanut sieltäkin, mutta Subin naapuritiskin ruoka näytti siltä, että oli ehtinyt jo hiukan kuivahtaa.. Päätettiin sitten jatkaa matkaa The Beehive'en..


Luottopulju, missä on aina hyvää ruokaa ja isot annokset.. Tuossa oli possua, muussia, Yorkshire pudding, kaalia, porkkanaa, palsternakkaa, ja ihana kastike.. En pystynyt syömään kaikkea - todella runsas annos!


Latte ja jäävesi sitten ulkona, kun aurinko porotti..


Kun nyt oltiin siellä asti, niin poikettiin vielä The Murrough'n rannalle Wicklow Town'issa.











Aina kun Irlannissa näkee jonkun lennättämässä leijaa, voi olla aika varma, että se on itä-eurooppalainen isä lapsen tai lasten kanssa - niin tälläkin kertaa 😂



Yllä video, jonka alussa tuota rantaa, ja lopussa maalaisteitä Rathnew'n ja Newcastle'n välillä, Bray'hin palatessa.. Poistin ajeluvideolta äänet, kun taustalla kuului hiukan radiota, ja Youtube olisi nillittänyt tekijänoikeuksista..


Bray'ssa vielä jäätelöä..

En tällä kertaa roudannut tavaraa kotiin, kun oli liian kuumaa hikoilla ullakolla, ja lisäksi seuraavana aamuna aikainen herätys, joten katsoin vaan kys. päivän ⚽ matsin ekan puoliajan, ajoin sitten kotiin, jossa katsoin loput matsista. Englanti valitettavasti voitti sen matsin..

Oli tarkoitus tuoda kotiin runsas kimppu hortensian kukkia, kun Bray'n etupuutarhan puska on nyt parhaimmillaan, mutta muistin asian vasta lähtiessä, enkä viitsinyt enää siinä vaiheessa poimia.. Ehkä ensi kerralla..


Kannan County Wicklow'ta Meathiin, vähän kerrallaan.. Tällä kertaa pari kiveä rannalta..


Yllä em. matsia kotitelkkarissa.. Toisessa kuvassa pino kirjoja, joita Bray-naapuri oli taas jättänyt mulle


Pikaplarasin tätä - Alec Baldwinin ja Kurt Andersenin parodiakirja trumpetista.. 😂😂😂


En ole vuosiin pitänyt koruja, paitsi yhtä sormusta jota en saa pois sormesta, ja pienet korvikset, joita en ota koskaan pois.. Satuin kuitenkin plaraamaan yhtä laatikkoa, jossa oli muutamia korujani, ja laitoin pitkästä aikaa pari Kalevala Korua.. Käärmesormus ja.. Hmm.. Sammakkoankka? 😂


Snapchat-kuvia taas..



Keskiviikkona olin taas toisella puolella Meathia - jätskiä ja mansikoita 😍


Ja sitten poikkesin papukaijakaverini luokse..


Tuli taas vonkaamaan niskahierontaa ♥♥♥♥♥


Kotona tiivistemehujää..


Perunoita ja (muistaakseni) tunasalaattia.. Toisessa kuvassa nukkumaanmenokuva, eli makuuhuoneen kattolamppu (joka ei ole toiminut varmaan pariin vuoteen - en saa itse vaihdettua lamppua, kun se on liian korkealla, enkä ikinä muista pyytää vuokraisäntää tikkaineen apuun, kun asia tulee mieleen vain nukkumaanmennessä)..


Torstaiaamuna olin Trim'issa, ja näin söpön kissan..

Kun olin siellä asti, kävin samalla LIDLissa hakemassa halpaa kissanruokaa, ja hiukan muita ruokaostoksia.. Söin perinteisen autoaamiaisen..


Oli helpottavaa, kun oli pitkästä aikaa puolipilvistä - ei kuitenkaan viileää, muttei toisaalta niin paahtavaa kuin aurinkopäivinä.. Sadetta ei ole ollut ollenkaan!


Toinen aamiainen lounaaksi 😂 Toisessa kuvassa minttua - trimmasin ikkunalaudalla rehottaneen mintun, pesin nuo kaikki, ja pakastin..


Illemmalla tein perunasalaattia, ja käärin tortillaan


Cara


Cuddles


Hän on viihtynyt sängyn alla aika paljon - kai lattialla on hiukan viileämpää, eikä Cara oikein pääse sinne, kun on kolmiraajainen.. Tosin, Cuddles teki sinne protestituuban 💩 kun ei ole saanut kuivaruokaa - tai on onnistunut muutaman kerran popsimaan Caran kuivamuonaa, kun olen unohtanut laittaa lautasen kanneksi, mutta ei saa vapaasti popsia sitä (kun se aiheuttaa virtsaongelmia).. Ei nyt toistaiseksi ole varaa ostaa kallista erikoisruokaa, joten Cuddles joutuu olemaan pelkällä märkäruualla, plus satunnaiset herkut, kuten kinkkusiivut tai raaka liha..


Salaattia riittää edelleen


Suupalan kokoisia voikkoja..


Puutarhapäivityskuvia.. (Pe 6/8)








Salaatti kasvaa paljon isommaksi ulkona - kunhan ei joudu etanoiden ruuaksi..


Ne taannoisen myrskyn katkomat kukkapuskan oksat eivät juurtuneet runsaasta kastelusta huolimatta, mutta niiden juurelle on alkanut kasvaa jotain, mikä taitaa olla myöskin peräisin viime vuoden kukkasiemensekoituksesta 😃


Kukkapuska on ollut tärkeä mehiläisille Kun moneen viikkoon ei ole satanut, niityt ovat ihan kuivia, eikä tässä lähiympäristössä ole pahemmin kukkia..



Ananas ei ole vielä ihan totaalisen kuollut..






Punarinta


Tuli tuollainen karvainen mirri jalkojen välissä -kuva 😂😂😂😂😂 (Ei ole enää kirppujakaan!)


Paistoin paprikaa ja herneitä.. Ja perunoita..


Ja kanaa.. Sitten kaikki yhteen..


Tortilla, salaattia ja maustamatonta jogurttia, sitten tuota kana-vihannes-sotkua.. Mmmm..


Puolipilvistä edelleen.. Toisessa kuvassa plarattiin Googlesta mahd. piilopaikkoja, joista yksi Limerick'issa asuva tuttu voisi hakea kadonnutta kissaansa.. Kys. kissa on monituhantisen Facebook-ryhmän oma "julkimo", joten omistajiensa lisäksi, monet muutkin kaipaavat kissaa..



Lauantain suupalavoikkoja..


Sain viimein luettua loppuun tuon kirjan (The Wicked Boy), jota olin varmaan lukenut muutaman kuukauden ajan.. Se oli todella suositeltava lukukokemus! Tositarina, jonka alussa 13-v. poika murhaa äitinsä viktoriaanisessa Lontoossa.. Odotin kirjan käsittelevän vain murhaa ja sen välittömiä seurauksia, mutta kirjasta löytyikin murhaajan koko elämä (useiden valokuvien kera), ja sen tuoreimmat haastattelut olivat vuodelta 2014.. Murhasta tuli lopulta tavallaan surullinen sivuseikka, muilla tavoin hyvin mielenkiintoisessa ja enimmäkseen positiivisessa elämässä..


Lauantain tiivistemehujää ja tonnikalasalaatti..


Kissat


Seuraavaksi aloin lukea The Vanishing -kirjaa..



Ryvitaa juustolla, itse kasvatetulla salaatilla, ja kurkulla..


 Poistin verkon, että ulkosalaatti ja tomaatit saavat kasvaa vapaasti..


Viimeisessä kuvassa jalkapalloaiheisia Leonidas-suklaita - T toi avaimensa, että voin ruokkia heidän kissansa parina viikonloppuna, kun reissaavat, ja toi samalla nuo suklaat 😃

Jatkuu taas kun ehdin / jaksan / muistan..

2 kommenttia:

  1. Ei kuitenkaan sammakkoankka vaan lintu https://www.kalevalakoru.fi/fi/hattulan-lintu-riipus t. Mari

    VastaaPoista

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.