tiistai 30. tammikuuta 2018

Lepää rauhassa, Beannaithe..


Kirjoitin aiemmin tässä kuussa Beannaithe-kissasta, joka ilmestyi kuin tyhjästä patiolleni, majaili muutaman päivän kissakopissa, sai antibiootteja lähiklinikalla, ja siirtyi sitten North Dublin Cat Rescue:n hoiviin, ja sieltä sijaiskotiin..

 
 


Beannaithe sai todella hyvää hoitoa, oikean kodin, koirakaverin, ja paljon rakkautta ja huolenpitoa, mutta valitettavasti hänen terveydentilansa ei kohentunut.

Hänellä oli kasvain nenässä, ja eilen hän meni pikaisesti sen verran huonoon kuntoon, että ainoa vaihtoehto oli nukuttaa hänet..

NDCR:n S ilmoitti minulle surulliset uutiset ihan tuoreeltaan, ja itkin toki naamani perunaksi, mutta helpottaa tietää, että Beannaithe sai viimeisinä viikkoinaan paljon rakkautta, eikä kuollut yksin.

Lepää rauhassa, Beannaithe

(Kirjoitin pidemmän jutun englanniksi, Stello Blogin puolelle..)

maanantai 29. tammikuuta 2018

Melkein kasvismättö (sis. ripaus pekonia)


Tämä oli sellainen haalintaresepti, eli olin käynyt LIDLissa ja ostanut paljon halpoja hedelmiä ja vihanneksia, ja sitten kokkasin tehdäkseni tilaa 😃

Uuniastiana oli IKEAn suurikokoisin Förtrolig-vuoka.


Pohjalle öljyä, sitten kerros pilkottua kaalia (York cabbage - suomeksi ehkä suippokaali?), jonka päälle ripottelin merisuolaa, mustapippuria, chili-jauhetta, currya, ja oreganoa..


Kerros vihreitä papuja - nämä kasvatin itse, ja olivat pakastimessa muutaman vuoden, mutta kun sulatin ne vesihauteessa, totesin edelleen ihan kelvoiksi..


Kerros pinaattia, ja paloiteltu chili - laitoin siemenetkin mukaan, kun halusin kielenlämmittimen 😃


Pari porkkanaa, jotka siivutin kuorimaveitsellä..


Muutama pikkuperuna, pari desiä vettä, merisuolaa, mustapippuria, currya, oreganoa..


Sitten ripottelin päälle rasiallisen LIDLin savupekonipaloja >>> Päälle rei'itetty folio, ja 180C kiertoilmauuniin ensin 25 minuutiksi..


Sitten poistin sen folion, ja laitoin kerroksen emmental-siivuja >>> Toiset 25 minuuttia uunissa..


Valmista tuli 😃



Taas ehti viikko vierähtää..


Alkuun taidekuva kurkkuvoikoista.. 😂


^ Tähän juttuun tulee nyt useampi Instagram-video.. Ekassa olin (taas kerran) kehottanut Caraa jättämään Cuddles rauhaan, kun toinen yritti ottaa nokosia, mutta Cara meni sitten oven taakse piiloon, ja yritti sieltä oven raosta häiriköidä huomaamattani.. 😂


^ Tässä missasin juuri parhaat riehunnat, kun puhelimeni on niin hidas reagoimaan, mutta leikkivät siis verhon läpi.. Videolla näkyy miten söpösti Cara vispaa puuttuvan eturaajan tyngällä..


Tässä olin viime tiistaina Trim'issa..




Trim'in LIDLissa oli alennuksessa joululahjajämiä - esim. puisia nukkekoteja sai 50% alennuksella.. Sitten oli kivoja lintulautoja, joista voisi rakentaa vaikka linnuille kokonaisen kylän 😃 Itse otin vain kuvia.


LIDLin edustalla oli juliste kadonneesta Sparky-kissasta 😢 Toivottavasti löytyy..


Perinteinen myöhäisaamiainen Trim LIDLin parkkiksella..


LIDLissa oli paljon hedelmiä ja vihanneksia 49c laarissa, joten hamstrasin niitä, ja preppasin kotona suoraan pakastimeen smoothie-pusseja. Jokaiseen tuli kaksi omenaa, banaani, ja kourallinen pinaattia..


Pakastin myös pussillisen purjoa, kun en muuten ehtisi käyttää kaikkea ennenkuin happanee.. (Sitten myöhemmin ihmettelin outoa hajua pakastimessa, ennenkuin muistin pakastaneeni purjon..)


Tein kurkku-appelsiini-pinaatti-smoothien



Oli ihan pakko ostaa tölkki Duff-olutta 😍 (Simpsoneista lähtöisin..)

Toisessa kuvassa Cara

A post shared by Stella Stenroos (@st_stello) on

^ Ja taas riehuttiin..


Aina LIDL-reissun jälkeen on voikkopäivä..


Selfie Caran kanssa



Keskiviikkona olin Bray'ssa, ja kävin asioilla. Takaisin kävellessäni, tapasin kadulla H:n - siis yhden srilankalaistuttavaperheeni tyttären, joka muutti 8-vuotiaana Irlantiin, osaamatta sanaakaan englantia.. Autoin häntä silloin aina koulun jälkeen läksyjen kanssa, ja sen jälkeen puuhattiin jotain muuta - lastenohjelmia telkkarista, virtuaalimuotinukkepelejä, askartelua, tms. Nykyisin hän on 18-vuotias ja viimeistä vuotta koulussa - ja puhuu täydellistä englantia ihan paikallisella aksentilla 😃 Oli menossa hakemaan veljeään (=kummipoikaani) koulusta.

Molloy'sin kulmalla räpsin kuvia komeasta tuplasateenkaaresta, mutta kun ei mahtunut kokonaan kuvaan, otin videon (alla)..

A post shared by Stella Stenroos (@st_stello) on

^ Tuplasateenkaari..



Kävelin tuolta sateenkaaren "juurelta", muttei löytynyt aarretta..


Pushy

A post shared by Stella Stenroos (@st_stello) on

^ Leikin Pushyn kanssa..


Syötiin Four Star -pizzaa.. Toisessa kuvassa kylppäripalmu, joka ei voi oikein hyvin.. (Kuvan ulkopuolella paljon ruskeita lehtiä..)


Kotona yritin saada kuvaa Cuddlesista kurkkimasta verhon raosta, mutta katsoi just ylös, eli puhelinkamera oli taas liian hidas..


Snapchat-kuvia..



Torstaimuonaa.. Laitan tuosta toisen kuvan ruuasta erikseen reseptijutun vaihekuvineen..


Fiarshúileach ja Little Mami murkinalla


Perjantaina sain kauniin anonyymikortin, jossa Dublinin postileima


Cuddles on todella innostunut tappamaan kissanminttuleluja.. Cara katseli vierestä.. Alla pari videota..






Ostin kokeeksi Hawai'i-version LIDLin halpa-pizzasta. Siis yleensä ostan sitä neljän juuston pizzaa (ja ostin nytkin), mutta nyt ostin myös kinkku-ananas-version. Molemmat ovat kahden pizzan pakkauksia, ja normaalin €1.89 hinnan sijaan, ne olivat nyt vain €1.69 😍 Tuo toinenkin versio oli hyvää!


Lauantain aamupalaksi tein appelsiini-porkkana-omena-smoothien, johon laitoin kostukkeeksi vettä ja unkarilaista aprikoosihilloa..


Nom.. Toisessa kuvassa Cuddles, joka on nyt keksinyt, että pahvi on mukavampi kuin pyyhe, joten löydän aina tuon pyyhkeen lattialta.. (Pyyhe on laatikon päällä kosmeettisista syistä, kun pahvilaatikkoa ei ole kiva katsella..)


Tein vaihtoehtoista makaronilaatikkoa, josta laitan myös erikseen reseptijutun kuvineen..


Snapchat-kuvia..


Sunnuntaiaamupalaksi tein mango-porkkana-omena-smoothien, johon taas vettä ja unkarilaista aprikoosihilloa.. Mango ei ollut vielä kypsä, mutta luin että raaka mango olisi jopa vitamiinipitoisempaa - en viitsinyt edes tarkistaa onko moinen huuhaata, vaiko ei, mutta smoothie oli joka tapauksessa hyvää!


Ompelin taas vedonblokkaustuubia, mutta ensin vietin pitkän tovin, kun yritin löytää lankarullan aloituskohtaa.. Piti pujottaa neula langan alle, ja kuljettaa sitten neulaa, kunnes löytyi se langan alku..

A post shared by Stella Stenroos (@st_stello) on

Cuddles oli taas sukantappopuuhissa..


Yritin pysyä kameran kanssa perässä, kun Cuddles riehui lelujensa kanssa Välillä pysähtyi toviksi katsomaan telkkaria.. 😂


Caralla on taas naarmuja nenässä, kun ovat painineet Cuddlesin kanssa..