tiistai 31. tammikuuta 2017

Tänään tulee 20 vuotta täyteen Irlannissa

My first time in Galway since '99!
Kuva otettu marraskuussa 2011
Muutin tasan 20 vuotta sitten Helsingistä Galwayhin - tuohon yllä näkyvään taloon.

Tuossa kaupan yläpuolella, kaksi oikeanpuoleista ikkunaa olivat olohuoneeni ikkunat, ja tuossa näkyy myös ovi jaetulle parvekkeelle, missä sitten myöhemmin kasvatin Thatsitille ja Oimouttaherelle (kissat, s. 1998, molemmat nykyisin ikiunilla Bray'n takapuutarhassa..) mininurmikkoa parissa vadissa..

Kauppa oli edelleen sama, kun viimeksi kävin Galwayssa (siis siitäkin on jo muutamia vuosia). Muutin Bray'hin jo maaliskuussa 1999, eli asuin Galwayssa vain pari vuotta. Kävin muuten 2011 tuossa kaupassa, ja ainakin yksi ysärihenkilökunnasta oli edelleen siellä töissä, muttei valitettavasti sattunut juuri silloin olemaan paikalla! Pyysin kuitenkin sanomaan terveisiä.. =)

Foggy morning in Bray (August 2012)
Kuva otettu elokuussa 2012
Tuossa yllä Bray-koti, joka on ollut elämäni pitkäaikaisin koti. (Asuin Helsingissä 10 vuotta ekassa osoitteessa, sitten 10 vuotta toisessa, ja 5 vuotta kolmannessa ja viimeisessä osoitteessa, ennen kuin muutin Galwayhin..) Asuin tuossa siis maaliskuusta 1999 huhti-toukokuuhun 2014, ja se on edelleen joissakin dokumenteissa virallinen kotiosoitteeni, kun esim. pankkiasiat hoituvat siellä helpoiten (sellaiset asiat joita ei voi hoitaa netitse), jne.

Laitoin vanhan kuvan, kun tuo ihana pala luontoa joen penkalla on sittemmin raiskattu kokonaan, eli Dargle-joki on nykyisin laatikoitu kiviseinillä, ja joen penkalla on iljettävä ja luonnoton "kävelyreitti".. Toivon täydestä sydämestäni, että asiasta päättäneet idiootit ja koko sukunsa tulevat kärsimään lopun elämänsä ajan kroonisesta persmädästä ja virtsankarkailusta korvakäytäviä pitkin.

Tuo entinen joen penkka oli aivan ihana.. Siellä oli luonnollisesti muodostunut polku, siellä asusteli toisinaan urbaani kettu, jne.. Ei ole enää luontopalaa eläimille eikä linnuille, ja ihmisetkin on pakotettu vieraantumaan luonnosta =(

Home 🏡 and Esmeralda 🚗 #house #car
Kuva otettu toukokuussa 2016
Ja yllä sitten nykyinen koti =) Vuokrasin talon huhtikuusta 2014 alkaen, mutta muutto oli aika liukuva, eli aluksi vietin satunnaisia yhden ja kahden yön pätkiä uudessa kodissa, kunnes löysin Caran, jota en toki voinut jättää yksin, ja muutin sitten kesäkuussa kokonaan nykyosoitteeseen.

Mutta Bray'ssa on edelleen Pushy, jota käyn katsomassa kerran viikossa. Pushy on onnellinen tutuissa maisemissaan, missä saa ulkoilla vapaasti ja turvallisesti, ja saa herkkuja yms. (Ja on mulla Bray'ssakin ulkokissoja.. Oscar ja Patchy..)

maanantai 30. tammikuuta 2017

Tammikuun loppua..


Keskiviikkona leikin näköjään Snapchat-filttereillä..


Nimim. ikuinen lapsuus =D


Voikkoja..


Millo (koko kuva Kolmisormiotus-blogissa).. Toisessa kuvassa muutama avocado-siemen - katsoin youtubesta parhailta tuntuneet kasvatusvinkit, ja ajattelin kokeilla, josko noista kasvaisi jotain..


Avocado-himo jatkuu.. Toisessa kuvassa kourakaupalla hiuksia, eli mitä tapahtuu joka kerta kun harjaan hiukset.. Mulla on helposti takkuuntuvat hiukset, jotka menevät lyhyinäkin solmuun (viimeksi tosin oli lyhyet hiukset teininä, mutta muistan silti).. Harjaan hiukset vain kerran viikossa - ennen pesua.


Snapchatissa sattui olemaan filtteri, joka sopi sävy sävyyn hiuspyyhkeeni kanssa =D


Torstaiaamuna vein sitten Esmeraldan korjaamolle, että menisi katsastuksesta läpi.. Piti tappaa pari tuntia aikaa Dunshaughlinissa, ja ajattelin vaihteeksi mennä toiseen kahvilaan - tällä kertaa Fidelma's Cafe, missä olin käynyt vain kerran aiemmin, ja sekin ennenkuin edes itse muutin tänne.

Olin tosi nälkäinen, vilkaisin pikaisesti menua, ja päädyin ottamaan ison aamupalan..

Olisi ehkä kannattanut lukaista myös pieni teksti.. =D

Ensin tuotiin kannullinen teetä oheisineen..

Sitten korillinen leipää - neljä siivua soodaleipää ja neljä puolikassiivua paahtoleipää, sekä neljä kerta-annosta marmeladia.. (Voinapit olivat jo valmiiksi pöydällä.)

Sitten tuli lautanen, jolla neljä isoa rasheria, kolme makkaraa, mustaa ja valkoista puddingia, hash brown, ja kaksi paistettua munaa..

Ja erillinen vati chipseja, soppakulhomainen astia paistettuja sieniä, ja toinen samanlainen astia papuja..

.......................................

Söin hitaasti, mutta oheislautaselliset jäivät melkein kokonaan koskematta (popsin muutaman chipsin), eikä leipääkään mennyt kuin pari palaa, ja lautaselle jäi rashereita.. Ei vaan pystynyt enempään, ainakaan aamulla!

Meni sitten yli 13 tuntia, ennenkuin tuli edes hiukan nälkä =D (Koko satsi €9.50, ja harmitti kun meni ruokaa roskiin..)


Kun menin hakemaan autoani korjaamolta, mainitsin runsaan aamupalani, ja korjaamon sedillä oli hauskaa - tietävät Fidelman annokset.. =D

Korjaamolasku yllätti positiivisesti - arvio oli 200 euroa, mutta olikin lopulta vain (heh, "vain") 160 euroa. Ja Fazerin Sininen -suklaalevy =D

Buukkasin uuden katsastusajan tulevaksi torstaiksi. Testaavat vain ne ekassa testissä feilanneet kohdat.


Nautin edelleen Nespresso-keittimestä ja -maitovaahdottimesta.. SuperValusta ja LIDLista saa onneksi podeja halvalla =)


Torstaina viimeistelin Redlo-selfie'n - toisessa kuvassa oma selfie em. kehystetyn kuvan kanssa, malliksi minkä kokoisia nuo kuvat ovat..


Kahvia ja avocado-voikkoja...


Keväinen valo..


LIDLin lohi-parsa-pizzaa..


Aloin lukea tuota kirjaa, mutta en ole sittemmin ehtinyt palata siihen..


Iltataivas..


Kahvia ja avocado-voikkoja..


Nämä taisivat olla Facebook-filttereitä (Hups, tuli kai hashtagitettua virheellisesti Instagramiin.. LOL)


Netitin pienen Charlotta the Green Cat -teaserin, jonka sain sittemmin valmiiksi..


Simpsons-pelissä oli tulipalo..


Piti käydä sunnuntaiostoksilla, kun ulkokissoille oli (halvempi) ruoka melkein loppu.. Ja tarvitsin itsekin mm. maitoa. Sunnuntaina iltakuudelta oli hyvä ajankohta ostoksille, kun sekä parkkiksella että kaupassa oli melko autiota.. Esmeralda tuossa yläkuvassa vasemmalla..


Tuossa yllä olevassa kuvassa, Supervalu on tuo oikeanpuoleinen rakennus.. Kauppa on isompi kuin tuo harjakattoinen osuus - ja sen takana, eli tuolla kadun toisella puolen on se maailman paras autokorjaamo =D


Sain kuvan avaruusaluksen hyökkäyksestä.. =D =D =D

En oikeasti tiedä mikä optinen harha tuohon kuvaan tuli.. Ei tuossa "lentävien lautasten" kohdalla oikeasti ollut mitään.


Kahvia ja pakaste-pizzaa..


Netitin sen ylempänä mainitsemani kuvan Kolmisormiotus-blogiin..

Huomenna (ts. tänään) menen Bray'hin, kun mulla on sitten illemmalla ultraääniaika St. Vincent'sissa.. Liittyy siihen aiemmin turvoksissa olleeseen imusolmukkeeseen - se ei ole enää turvoksissa, mutta se spesialisti halusi kuitenkin tutkia, kun se oli ollut niin monta kuukautta turvoksissa.

Tiistaina tulee muuten 20 vuotta täyteen Irlannissa.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuluneen viikon sekalaiset


Asensin lämpömittarin keittiöön, kun se on ainoa paikka missä saan samalla ulkolämpötilan. Tuossa ekassa kuvassa oli korkea sisälämpötila, kun oli ollut lämmitys päällä ja ulkonakin 11,2 astetta. Toisessa kuvassa tilanne alle kaksi tuntia myöhemmin, ja sisälämpötila oli pudonnut jo 15,4 asteeseen, eli aika nopeasti putoaa.


Tuossa olin menossa nukkumaan - oma patteri loppu =)


Ostin silloin viikko sitten pari LIDLin gouda-sämpylää, pitkästä aikaa! Toisessa kuvassa ihana Nespresso-latte..


Kuusi kissaa samassa kuvassa.. Cara ja Cuddles, oven takana GinGin, ja taustalla Little Mami, RuaRua, ja Scáth..


 Tuossa oli liuta Kolmisormiotuksia odottamassa viimeistelyä.. Toisessa kuvassa avocado-voikkoja, ja yksi juustovoikko.


Tässä ne LIDLin joulujämäkahvit. Vein ne perjantaina Bray'hin, kun olivat kahvipapuja. Kokeiltiin Kenya Masai -kahvia, joka oli ihan hyvää, mutta aika mietoa. (D oli myöhemmin kokeillut tuota toista, ja todennut että samaa kamaa eri paketissa. Mutta kivat purkit!)


Pari kuvaa Pushysta


D kokkasi lammaspataa ja muussia - nam..


Kävin Bray'ssa ostamassa isomman lehtiön, maaleja ja fiksatiivia. Olin vissiin edellisen kerran käynyt kys. askartelukaupassa joskus 3-4 vuotta sitten, mutta myyjä muisti edelleen, ihmetteli missä olen ollut kun ei ole näkynyt, ja antoi alennustakin =D


Lauantaina aamupalaksi taas avocado-voikkoja.. En vaan saa noista tarpeekseni!


Sain taas paketin - oli tullut perjantaina, kun olin itse koko päivän poissa, ja vuokraisäntä toi sen perille lauantaiaamuna.

Kivaa Marimekko-kamaa, ruisleipää, hernekeittoa.. =)


Pari kivaa teemyssyä =D (Carakin tuli katsomaan mitä paketissa oli..)


Isävainaan vanha tuhkakuppi.. Tuolla virnistävällä karhulla oli nimikin, jota en nyt muista.. (En muista apinalampunkaan nimeä! Se on vielä Suomessa..)


Vissiin tekijän nimi.. Ei ihan selvää, onko C Sund, vai pelkkä Sund..

Ja suklaata..


LIDLin lohi-parsa-pizza.. Toisessa kuvassa latte, Baileys, ja suklaata.. (Baileys joulupullosta, joka ei vieläkään ole tyhjä!)


Tulevaisuudensuunnitelmani on voittaa EuroMillions, mutta sain taas pelkän 4 euron harjoitusvoiton.. No, parempi kuin ei voittoa ollenkaan.. (Tiistain iso voitto tuli Irlantiin, muttei valitettavasti minulle!)

Ja taas avocado-voikkoja..


Nespresso-maitovaahdottimella tulee ihanan kuohkea vaahto..

Ihmettelin tuossa, kun oli vilpoinen olo - sisälämpötila olikin taas alle 15 astetta, joten ei kun kerosiinia tulelle..


Feta-salaattia ja vihanneskevätrullia..


Taas yksi latte, ja tuossa kohtaa avasin sen Kolmisormiotus-blogin..


Maanantaina kävin Trim'issa (pieni kaupunki 20 kilometrin päässä), missä hyödynsin LIDLin ilmaista parkkipaikkaa, ja hain samalla halpaa kissanruokaa ulkokissoille, ja lisää avocadoja itselleni.. Kotimatkalla poikkesin vielä Dunshaughliniin, mistä ostin kallista kissanruokaa sisäkissoille (ovat nirsoja), ja kissanhiekkaa.

Ehdin/muistin popsia aamiaista vasta iltapäivällä kotona - siinä vaiheessa oli ihan järkyttävä nälkä..

Sisä- ja ulkolämpötilat olivat molemmat 16,7C!


Koitan muistaa julkaista Kolmisormiotus-blogiin uuden kuvan joka päivä. Se ei välttämättä ole aina viimeistelty kuva, koska usein piirrän muutamia kerralla, sitten saatan maalata esim. taustavärit kerralla kaikkiin, eli niitä voi olla useampia ns. vaiheessa, muttei yhtään uutta viimeisteltynä.


Snapchat-hupia.. Ja avocado-voikkoja...........


Tämä oli riistakastiketta purkista, ja alla mikroperunoita (siis pikkuperunoita venttiilipussissa, jotka laitetaan 8 minuutiksi mikroon, ja tuloksena on keitetyt perunat - pyörittelin ensin moisille silmiäni, mutta ovat käteviä!). Oli hyvää - Cara nuoli lautasen =D


Suosikkini Kolmisormiotuksien teossa on lyijykynäluonnostelu, kun siirrän idean päästäni paperille.. Sen jälkeen piirrän kuvan pigmenttitussilla ja kumitan lyijykynät pois.. Sitten maalaan värit paikoilleen, ja lopuksi viimeistelen mustat ääriviivat..

Tuo viimeistelyvaihe on sellainen viha-rakkausjuttu.. Viimeistelisin mieluiten tussilla, mutta akryylimaalipinta tuhoaa pigmenttitussit, eli maalaan sitten ohuella siveltimellä ja mustalla akryylimaalilla.. Se on hidasta ja repii hermoja, mutta toisaalta, kun saa kuvan valmiiksi ja kehyksiin, tulee hyvä olo =)


Tiistaina oli avocado-voikkoja sekä aamulla että illalla.. Tuo on ihan mahdottoman hyvää..

Siis joko ruisleipää tai ruskeaa soodaleipää, voita, avocado-viipaleita, ja päälle mustapippuria ja chilipippurijauhetta.. Mmmmm.. Suosittelen!!!

Oli tarkoitus viedä Esmeralda korjaamolle tiistaiaamuna, kun se ei perjantaina mennyt läpi katsastuksesta (etujousitus toiselta puolen 33% 'off', kun hyväksytyn raja on 30%.. konepellin lukitus kaipaa öljyä.. pakoputkessa pieni vuoto..), mutta sain maanantai-iltana korjaamolta emailia, että sopisiko torstaiaamu. Se sopi itse asiassa mainiosti =)