lauantai 7. tammikuuta 2017

2017, ekan viikon räpsyt


Muonalinjalla jatketaan taas.. Pakaste-pizzaa ja paahtoleipää..


Stockan joulukakkua (nam..), ja toisessa kuvassa Mr Stello =D


Appelsiinia ja paahtoleipää.. Lisää Stockan joulukakkua..


Laiska lounas, eli mikroperunat ja kylmäsavulohi..

Toisessa kuvassa Fazerin suklaarasian toffee-suklaat, eli ne parhaat.. Jätin ne viimeiseksi, ja herkuttelin sitten kaikki kerralla..


Munakokkelia paahtoleivällä.. Toisessa kuvassa Pitchy =) (Hänellä on Bray'ssa kaksoisolento, jonka nimi on Patchy..)


Oli kivat värit, yhtenä iltapäivänä, mutta puhelinkamera ei oikein saanut niitä talteen..


Kana goujons, ja keskellä bataattia ja palsternakkaa.. Toisessa kuvassa vahinkokissa, eli popsin paahtoleipävoikkoa, ja yhtäkkiä huomasin nakertaneeni sen kissan pään muotoiseksi..


Leikin pitkästä aikaa Snapchatin filttereillä, kun päivitin sen, ja sain vihdoin taas muitakin filttereitä kuin ne ihan perusversiot..


Noi seppelefiltterit on yleensä kivoja..


Torstaiaamuna kävin kaupassa, ja otin D:lle kuvan SuperValun kahvipapuvalikoimasta, joka oli aika pieni - ei täällä landella kai ole tarpeeksi kahvisnobeja =)


D oli tulossa torstaina popsimaan kanaa, joten poimin heti aamulla sopivat yrtit..


Porkkanaa, palsternakkaa ja ruusukaalia uunipellillä, sekä hiukan yrttejä, öljyä, mausteita ja voita.. Sitten rashereita päälle..


Kanalle yrttejä ja sitruuna aunukseen, ja öljyä ja mausteita päälle..


Toisella pellillä pienet peruna roasties.. Oli tarkoitus tehdä myös täytepalleroita, mutta unohdin! :o


Vielä viimeiset jouluvalohetket.. Kuusi on edelleen tuossa, mutta siirtynee pian oven toiselle puolelle, eli telkkarin taakse.

Toisessa kuvassa perjantain aamiainen ja lounas, eli pino soodaleipävoikkoja ja kannullinen teetä..


Torstaina kokattua kanaa, ja marjasiideri..


Keksirasian kansi, ja toisessa kuvassa feikkijäätelöä.. Olin siis kuukausitolkulla ajatellut ostaa jäätelöä, mutta tuppasi aina unohtumaan.. Torstaina sitten näin ohimennen hyvän näköistä ja kohtuullisen hintaista jäätelöä (Swedish Glace), ja ostin sen.. Huomasin vasta kotona, että se onkin jotain soijasotkua, jossa on kaiken lisäksi palmuöljyä =(

Olen kokeillut muutamaa erilaista soijajäätelöä, ja soijamaitoa, ja ne kaikki maistuvat pahalta.. Vaikka tuossa jäätelössä on ihan kiva marjojen maku, soijamaku tunkee silti läpi, ja jättää inhottavan soijakalvon kielelle.. Yyyhh.. Koitan kuitenkin syödä kaiken, kun nyt tuli ostettua.. Vituttaa silti, kun vihdoinkin sain ostettua jäätelöä, mikä ei sitten ollutkaan jäätelöä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.