perjantai 13. tammikuuta 2017

Kahvinurkka, kirja, muonakuvia, kissoja, lunta..


Kahvinurkka vie suurimman osan keittiön työtasoa.. Tuo valkoinen Dolce Gusto -kone on T:n peruja (asui tässä ennen minua), ja ihan kelpo cappuccinoa, latte macchiatoa, yms. varten, mutta jos haluaa ns. oikean kahvin, mikä kys. koneella on espresso tai barista, niin niistä puuttuu jotain olennaista.

Joku aika sitten, D osti itselleen DeLonghi -koneen, ja käyttää nyt vain vastajauhettuja kahvipapuja, eli ei enää tarvinut Nespresso -konettaan, jonka antoi sitten minulle =D Sain myös saman merkin maitovaahdottimen. Jee! (Varsinkin kun Nespresso-podeja saa paljon halvemmalla kuin DG-podeja..)

Sain juuri ja juuri kaiken mahtumaan tuohon, mutta töpseleitä on vaihdeltava käytön mukaan..


Minion-laastari, ja tiistain korma-soppa..


Pizza ja marjasiideri.. Toisessa kuvassa kirja, jota luen parhaillaan.. [spoilerivaroitus] Päähenkilö elää elämänsä moneen kertaan, alkaen ensimmäisestä yrityksestä, jolloin hän kuolee syntyessään, mutta seuraavissa elämissä (ainakin aluksi) ehtii pidemmälle ja pidemmälle, ja hyvin pienistä eroista polkujen valinnassa, elämä voi lopulta ajautua todella erilaisille raiteille.. [/spoilerivaroitus] Tosi mielenkiintoinen kirja!


Olen vetänyt ruisleipäövereitä (nimim. elimistön etninen puhdistus..), ja tämän hetken ruokahimoni on avocado-voikko, eli ruisleipää, voita, avocado-siivuja, mustapippuria, ja chilli-jauhetta - keskiviikkona myös Bombay Pantryn minttudippiä.. Aivan ihanaa..


Kävin torstaina kaupassa, ja ostin taas neljä avocadoa - olivat sopivasti tarjouksessakin, eurolla sai kaksi. Toisessa kuvassa panettonea.


Selfie, johon piti laittaa Instagram-filtteri, kun alkuperäinen näytti ylhäältä tulevan valon takia siltä kuin olisi saanut nyrkkiä molempiin silmiin. Krooniset silmänaluspussit =D


Keskiviikkona keitin pitkästä aikaa spaghettia - siis avoin pussi oli virallisesti vanhentunut joskus kesäkuussa, mutta ei se pastassa niin haittaa =D Olen toki popsinut pastaa tuolla välilläkin, mutta lähinnä penneä tai tagliatellea.

Sotkin sekaan vihreää pestoa ja purkillisen jotain balttikaloja - hyvää oli.


Join (LIDLin mini-)pullollisen viiniäkin! Toisessa kuvassa soodaleipää ja juustoa..


Lisäsin viimeiseen tippaan BP:n minttudippiä hiukan oliiviöljyä, hunajaa, ja valkoviinietikkaa, ja sain torstain salaatille kastikkeen.. Ohessa muutama mikroperuna voin ja jämä-peston kanssa.. Toisessa kuvassa soodaleipää em. voin ja peston jämien kera..


Kissanpennuille olisi jo aika keksiä nimet, mutta en yleensä keksi pakolla, vaan nimet tulevat sitten kun tulevat.. Toisessa kuvassa oletettavasti pentu, jonka havaitsin syyskuun alussa, ennenkuin myöhemmin samassa kuussa tapasin Little Mamin kolmoset ekaa kertaa.. En saanut parempaa kuvaa, kun kuvasin pikaisesti puhelimella.. Kiva kuitenkin, että hänkin on selvinnyt hengissä Häntä on hiukan mutkalla, mutta vaikutti liikkuvan normaalisti, eli mahd. vanha vamma, joka on parantunut itsekseen.. Voi pientä..

Pian tuon jälkeen alkoi sataa lunta, mutta sitä kesti vain n. minuutin ajan..


Kun vein ulkokissoille iltamuonaa, huomasin kuitenkin reilun sentin lumikerroksen kissakopin katolla! Outoa, kun lunta oli kertynyt vain siihen, sekä patio-oven pieleen.


Luvassa on kuitenkin "arktiset olosuhteet", eli lunta saattaapi tulla lisää (toisaalla on jo tullutkin), ja ainakin tosi kylmää on tulossa viikonlopuksi. Tilasinkin varmuuden vuoksi 250L kerosiinia, jonka pitäisi saapua tänään, niin ei tule tilannetta, että kerosiini loppuisi kesken pakkasten, ja joutuisi huudattamaan kalliita sähkölämmittimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.