Pakollinen linkkikelpoinen kuva alkuun.. Sohvanäkymäni auringonlaskun aikaan.
Jatketaan lauantaista (6/1) - iltavalaistusta ja leikkiviä kissoja..
Cuddles keksi HotBotin, ja nautti tovin sen puhaltamasta kuumasta ilmasta.. Pidän HotBot'ia päällä vain hetkittäin - yleensä makuuhuoneesta tuomani pieni sähköpatteri on tarpeeksi pitämään olohuoneen n. 18 asteessa, kun pidän ovea vain sen verran raollaan, että kissat voivat kulkea vapaasti. Loput talosta on sitten jääkaappikylmänä.
Linnuille muonaa..
Toisessa kuvassa omaa muonaa - rasher-juustovoikko..
Kylmä sunnuntai..
Auringonlasku..
Kissaryhmätutun piti tulla lauantaina tuunaamaan Esmeraldaa, mutta yritti saada tekeillä olevan kissamajan valmiiksi, että olisi voinut tuoda sen samalla reissulla, vaan se jäi nyt toiseen kertaan. Mutta tuli siis sunnuntai-iltana, ja oli vaikeuksia löytää perille.. (Puhelinnavigaattorinsa ei ollut tarkin mahdollinen..)
Sain uuden ovenkahvan 😃
Testattiin myös, että kaikki lamput toimivat - katsastuksen mukaan kun useampi ei toiminut, mutta en sitten tiedä miten onnistuivat saamaan sellaisen tuloksen, kun ainuttakaan ei tarvinut vaihtaa, ja toimivat ihan hyvin..
Sittenhän mun autosta puuttuu kokonaan esim. toinen sumuvalo edestä - olin joskus parisen vuotta sitten lähdössä duunista, kun yhtäkkiä auton alta kuului rätinää ja kolinaa.. Pysäköin jonkun lähitoimiston parkkikselle ja kurkistin auton alle - siellä se valosysteemi raahautui mukana.. Sain kurkotettua sen mukaan, ja se oli sittemmin Bray'ssa portaiden alla, mistä poimin sen vastikään mukaani - sitä ei kuitenkaan mainittu katsastustuloksissa, joten ei tarvinut asentaa takaisin paikalleen.. Se toinen sumuvalo kuitenkin toimii.. 😂
Snapchat-kuva Caran kanssa..
Viime viikon maanantaiaamuna otin pikaisen "lentokone ja kuu" -räpsyn, ja lintu halusi mukaan kuvaan.. En viitsinyt rajata pois, kun se oli jotenkin kiva..
Vein Esmeraldan luottokorjaamolleni ♥
Sitten kävelin kotiin..
Pysähdyin tuohon toviksi, ja katseltiin lehmän kanssa toisiamme.. (Huvittavaa kun kyltissä puhutaan lampaista, mutta kys. pellolla on yleensä lehmiä..)
Maisemia kotimatkan varrelta..
Tässä olin just M3-motarin ylikulkusillalla.. Toisessa kuvassa motari Dublinia kohti..
Ekassa kuvassa motari Navania kohti.. Ja toisessa kuvassa kotikatua..
Ekassa kuvassa näkyvä valkoinen talo on suunnilleen kotiporttia vastapäätä.. Toisen kuvan vasemmassa laidassa valkoisia portteja, joista kotiportti on se pienin ja taaimmaisin..
Tuossa näkyy kotiportti hiukan tarkemmin.. Se on siis ulompi portti.. Kotitaloani ei näe tieltä, vaan vasta sitten kun tulee sisemmän portin kautta pihalle..
Popsin raakaa valkosipulia.. 😃
Soittivat myöhemmin iltapäivällä, että auton voisi jo hakea korjaamolta, joten kävelin sitten Dunshaughliniin.. Kuvat kotiportin edustalta - ekassa kuvassa katson vasemmalle, toisessa oikealle (Dunshaughlinin suuntaan)..
Tuossa oli kauniit värit ♥
Lehmiä taas..
Yritin ottaa GAA-panoramaa, mutta aina tuli kriittisellä kohdalla auto, joten tuo kuvan keskikohta on ahterista, kun taas meni auto ohi, prkl..
Yksi Dunshaughlinin pubeista.. Olen nyt asunut tässä melkein neljä vuotta, enkä ole ikinä käynyt yhdessäkään Co. Meathin pubissa.. 😃
Dunshaughlinin eläinlääkäriklinikka, eri suunnista kuvattuna..
Autokorjaamon maskotti, Jack.. Hänellä on hassu nokka, mutta on oikein fiksu lintu.. M syöttää hänelle herkkuja, ja hän osaa tulla odottamaan, kun M lähestyy herkkujen kanssa toimiston ovea..
Maanantaina (viikko sitten) patiolle ilmestyi ihan uusi kissa, jolla oli pää turvoksissa, naama ruvella, ja muutenkin oli aika kehnossa kunnossa, pärski ja maukui.. 😢
Oli selvästi joskus ollut jonkun lemmikki, kun oli heti hyvin tuttavallinen ja peloton, mutten uskaltanut ottaa kovin läheistä kontaktia, etten riskeeraisi omien kissojeni hyvinvointia, jos kissalla olisi jotain tarttuvaa kissaflunssaa tms.
Laitoin kuvia ja videota sinne tänne, josko joku kaipaisi häntä.. (Puhelin tallensi videon pystymallina, ja kun käänsin ja tallensin sen, tuloksena oli aika huonolaatuista puuroa, mutta saa tuosta nyt jotain ideaa kuitenkin..)
Tarjosin ruokaa..
Ja hän otti ihan itse kissakopin haltuunsa - Fiarshúileach-raukka kävi katsomassa närkästyneenä, kun koppi oli varattu.. (Itse nyysi sen Little Mamilta ja perheeltä..)
Yllä video Cuddlesista, joka on nyt innostunut leikkimään sekä yksin että Caran kanssa!
Tuli sattumalta hassu pysäytyskuva, kun laitoin jonkun elokuvan paussille.. 😂
Olin menossa (viikko sitten) tiistaina Bray'hin, enkä uskalla jättää sähköpatteria päälle, kun en ole kotona - isomman sähköpatterin sulake nimittäin poksahti kärähtäen, vaikka laite oli aina toiminut ihan moitteettomasti, mutta sellainen voisi olla potentiaalisesti vaarallista, jos sattuisi itsekseen. Tein siis kissoille nokostelumajoja pahvilaatikoista ja fleece-vilteistä..
Bray'ssakin oli vielä joulukamat esillä.. Pushy nukkui joulupukin säkillä..
Lihapataa ja muussia ♥
Keskiviikkona oli kotipäivä..
Kylmempää taas..
Uusi kissa oli kova juttelemaan..
Olen lajitellut lahjoituskissanruokia, ja osa kelpaa omillekin.. Tuollainen kuivempi, paté-tyylinen ruoka näkyi maistuvan, mutta syövät hirmu sotkuisesti sitä!
Sumuinen ilta..
Torstaina lähdin sitten Wicklow'ta kohti, ja piti mennä matkan varrella Cullenmoren Applegreenille aamupalalle (Subway).
Mulla oli puoliltapäivin ajokoe, ja nyt oli siis uusi ovenkahvakin.. Kaikki meni ihan hienosti, ja muistin ajaa hitaammin kuin nokosteleva mummo - mietin vielä testin aikana, että toivottavasti en feilaa sen takia, että ajan liian hitaasti.. Olin myös teatraalinen peili- yms. tarkkailurutiinien suhteen, etteivät jäisi huomioimatta..
Feilasin testin, kun ajan kuulemma kaikissa tilanteissa liian nopeasti.
👾
Ajoin sitten tuulettumaan tutuille maalaisteille.. Cullenmore, Roundwood (jossa hain Centra'sta kahvia ja hillomunkkia tappamaan turhautumista), ja sitten Enniskerryn kautta Carrickminesiin, missä mulla oli myöhemmin iltapäivällä IKEAn LiveLAGOM workshop..
Oli vielä aikaa tapettavana ennen workshop'ia, joten söin (noutopiste-)IKEAn kahvilassa voikon. Tuorepuristettu porkkana-appelsiini-omenamehu oli todella raikasta ♥ Taisi olla Lycklig..
Workshopissa oli taas pöytä täynnä kaikenlaista makeaa..
Meitä kys. IKEAn LiveLAGOM-osallistujia on yhteensä viisi, joista neljä oli ilmoittanut tulevansa tuohon workshop'iin, mutta lopulta paikalla oli minun lisäkseni vain P, jolla oli lapset (tyttö ja poika) mukanaan.
Ompelimme käsin tyynyjä blokkaamaan lattiavetoa, ja meillä oli todella hauskaa.
Lapset saivat käyttöönsä vinon pinon IKEA-tusseja, leimoja, yms., ja se hiukan isompi lapsi sai suunnitella käärmetyynyn, jonka yksi IKEAlainen sitten toteutti heille - molemmat lapset osallistuivat tyynyn täyttämiseen, ja heillä vaikutti olevan myös tosi hauskaa. Se pienempi lapsi popsi innolla keksejä..
Workshopin piti kestää kaksi tuntia, mutta se venähti, ja itse olin lopulta paikalla toiset kaksi tuntia, että sain ommeltua sen tyynyni valmiiksi.
Ihailivat ompelujälkeä, ja yksi IKEAlainen tilasi alustavasti itselleen selkätukityynyn..
Saimme goody bag'it mukaan, ja kun itse olin viimeisenä paikalla, sain vielä lisäksi keksipaketteja, käyttämättä jääneitä lankakeriä, kangasta ylimääräiseen tyynyyn, yms. ♥
Kotimatkalla oli hernerokkasumu..
Otin kotona tyynyräpsyjä.. Tuo on kyllä niin kaunista kangasta, etten raski laittaa lattialle!!!
Kotona tosin ompelin sitten telkkaria katsoessa toisenkin tyynyn, mukaan saamastani kankaasta, ja kun se ei ole ihan yhtä kaunista omaan makuuni, voin laittaa sen vedonblokkaustarkoitukseen lattialle, kunhan saan siihen täytteet.
Tämä valmis tyyny pääsi sohvalle, jossa se todella toimiikin hyvänä selkätukena!
Noiden tekeminen oli todella mukavaa..
Goody bagissa oli harmaa viltti, (teko)lampaantalja, muki, ja omassani myös lankoja ja keksipaketteja..
Saimme myös pitää ne todella kivat ompelusetit! Kuvassa valkoisen ompelusetin alla se toinen tyynykangas, täytetyynyjen ohuet kankaat (niistä siis otettiin täytteet isoihin tyynyihin, ja S oli viemässä jämiä roskiin, kun kysyin tarvitseeko niitä - hän ilahtui, jos mulla olisi niille jotain käyttöä!), ja iso kaura-suklaakeksipaketti, joka oli avattu workshop'ia varten, mutta siinä oli suurin osa keksejä edelleen jäljellä.
Cara tuli tutkimaan..
Olen aivan ihastunut tuohon ompelusettiin.. Paljon vankempaa kamaa kuin aiemmat halpikseni 😃
Otin mukin heti käyttöön..
Kissat tutkivat pahvilaatikkoa.......
Kokeilin taljaa ensin Caralle, mutta hän ei oikein innostunut..
Cuddles sen sijaan ihastui ♥
Perjantaiaamuna piti lopulta viedä auto korjaamolle, kun se D:n tuttu ei ehtinyt hitsata, ja asia oli pakko hoitaa ennen uusintakatsastusta..
Korjaamolta rimpaisivat paikalle hepun, joka hitsaisi reiän umpeen, ja sovittiin että saisin auton takaisin seuraavana päivänä.
Kävelin taas kotiin..
Uusi kissa oli huolestuttanut minut perjantaiaamuna, kun ei tullut kopista aamiaiselle..
Sitten kävi tuuri, ja sain kissan kuljetuskoppaan, mutta tietty siinä vaiheessa olin jo vienyt autoni korjattavaksi!
Onneksi vuokraisäntä kyyditsi meidät klinikalle, ja kissaryhmästä oli löytynyt lahjoittajia maksamaan lekurikeikan, kun oma budjettini ei olisi moiseen riittänyt.
Kissalla oli ylempien hengitysteiden tulehdus, johon hän sai pitkäkestoisia antibiootteja..
Todella ihastuttava pikkuheppu.. Leikattu poikakissa, jolla molemmat korvat merkkaamatta, eli kyseessä tosiaan kadonnut tai hylätty lemmikki.. Ei valitettavasti mikrosirua..
Palasimme sitten kotiin, kun en ollut löytänyt sijaiskotia kissalle.. Vein niitä kuumavesikanistereita sinne kissakoppiin..
Lopulta lahjoittajia olisi ollut liikaakin - kilpailivat Facebookissa, kuka ehtisi ensin rimpaista klinikalle ♥
Sittemmin, yksi ystävä otti yhteyttä ja lupasi, että jos sattuu vastaava tilanne kohdalle uudelleen, voin hänen luvallaan laskuttaa hänen tiliään - hänellä on kissahoitola, ja toimii yhteistyössä useamman klinikan ja rescue'n kanssa. Hyvä tietää, niin ei tarvitse jättää hoitoa tarvitsevaa eläintä ilman hoitoa ainakaan varojen puutteen takia.
Omat kissat nokosilla.. ♥
Lauantaiaamuna, uusi kissa oli piristynyt jo huomattavasti! ♥
Tuli heti paikalle, kun avasin pation ovea, ja söi hyvällä ruokahalulla..
Ihanat tupsukorvat ♥
Hitsaajaheppu rimpaisi, ja sanoi että auton voisi nyt hakea.
Kun mainitsin, että kävelisin Dunshaughliniin, hän tuli hakemaan portilta (omalla autollani), ja sitten ajettiin hänen korjaamolleen, kun hänen toki piti päästä sinne takaisin.
Oli muuten todella hienosti korjattu! Yllä ennen ja jälkeen -kuvat.. Siis korjatusta kohdasta ei edes läheltä tutkien pysty sanomaan mistä kohtaa sitä on korjattu..
Lisäksi, hän oli hiukan korjannut alkavia ruostekohtia auton ovessa, mihin se venäläisheppu ajoi muutama vuosi sitten, duuniparkkiksella.. Tuo ei siis kuulunut korjauksen hintaan, mutta hän ei veloittanut siitä mitään ♥
Myöhemmin, T kävi hakemassa avaimensa (jotka olivat edelleen minulla, kissojenruokintakeikan jälkeen), ja toi Espanjan-tuliaisen 😃 Olivat lomailleet sielläkin..
Hän kävi illemmalla vielä uudestaan, kun kysyi haluaisinko heidän unkarilaismummojensa tekemää hilloa 😃 Ovat saaneet tuliaisina sitä oikein urakalla, ja kuulemma mummot sitten käydessään tarkistavat, ja valittavat jos ei hilloja ole syöty (ja miehensä on diabeetikko), niin kyllähän mulle kotitekoinen hillo kelpasi! (Sain tosin 12 purkkia erilaisia hilloja, että nyt syödään sitten hilloa..) 😂
Ekana avasin aprikoosihillon, jota olen laittanut mm. teehen. Se on tosi hyvää, eikä liian makeaa.
Sunnuntaina olin aikeissa heittää pois avaamattoman raejuuston, jonka olin tuonut Bray'sta (D&N:n jämiä), ja jonka päiväys oli vanhentunut jo 10/1, mutta onneksi testasin ensin, ja se olikin vielä ihan hyvää! Söin sen siis aamupalaksi, unkarilaisen aprikoosihillon kera 😃
Toisessa kuvassa Cuddles tappamassa kissanminttusukkaa..
Video Cuddlesin leikkisessiosta ♥
Sunnuntaina, North Dublin Cat Rescue'n vetäjä tarjosi mahdollisuutta ottaa Beannaithe (juu, annoin uudelle kissalle nimen..) sijaiskotiin, ja suostuin heti, koska se oli kaikille osapuolille paras ratkaisu.
Beannaithe pääsisi oikeaan kotiin, saisi rakkautta ja huolenpitoa, ja omat ulkokissani saisivat patioreviirinsä takaisin..
Totta kai itselleni tulisi raastava ikävä, mutta se helpottaa aikanaan.
Kun tiesin ettemme kohta enää tapaisi, otin runsaasti kuvia muistoksi.. ♥
He lähettivät hepun hakemaan Beannaithe'n, ja itse asiassa otin kuvan heistä yhdessä, mutta puhelimeni ei tallentanut kys. kuvaa 😭
Sain myöhemmin kuvia ja videopäivityksiä, ja tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Beannaithe on aluksi jonkin aikaa karanteenissa, ettei tartuta muita kissoja, jos on jotain tarttuvaa tautia, mutta hän on sisätiloissa (tärkeää varsinkin nyt, kun säätila on mennyt kylmäksi ja lumiseksi..), hänellä on puhtaat viltit ja enemmän tilaa kuin kissakopissa, omat ruokakipot, leluja, ja kuten tuosta yllä olevasta kuvasta näkyy, hänestä pidetään hyvää huolta ♥
Kunhan on testattu potentiaaliset tarttuvat taudit, ja toipunut flunssastaan, sijaiskoti on jo tiedossa.
Cuddles on ihastunut kissanminttusukan tappamiseen.. Tein nuo sukkalelut jo kuukausia sitten, mutta kumpaakaan ei ole kiinnostanut, kunnes nyt Cuddles innostui ♥
Minulla oli tosi aikainen maanantaiaamu, kun NCT oli erääntymässä, ja halusin uusintakatsastuksen sitä ennen, ettei tarvitsisi stressata mahd. ratsiaan joutumista.. Ainoa tarjolla ollut aika oli sitten klo 7:35 aamulla..
Mennessä oli todella kammottava sää, ja palatessa pahin aamuruuhka, mutta onneksi auto meni tällä kertaa läpi katsastuksesta.
Sain maanantaina myös paketin ♥ Ruisleipää, hernekeittoa, suklaata, lukemista.. ♥
Vaatteita, villasukkia, esiliina.. ♥
Aivan ihanat muumipyyhkeet! ♥♥♥ Varsinkin tuo vasemmanpuoleinen on niin minulle sopiva.. Inhoan talvea ja urheilua.. 😂
Kokkasin uunimuonaa pienemmässä Förtrolig-astiassa.. 😃
Tuossa oli porkkanaa, perunaa, ruusukaalia, sipulia, valkosipulia, tonnikalaa, feta-juustoa, mietoa vaaleaa cheddaria, öljyä, vettä, tuoretta basilikaa, pippurisekoitusta, merisuolaa, garam masalaa, chili-jauhetta.. En nyt ainakaan muista, että olisi ollut muuta.. Sama perusresepti, jonka olen laittanut blogiin aiemminkin - löytyy reseptit-tagilla..
En varmaan ikinä kyllästy tuohon! 😃
Lopetan nyt maanantai-iltaan, ja jatkan sitten tuoreemmilla kuvilla erikseen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.