tiistai 14. elokuuta 2018

Viime viikko (6/8 - 12/8)


Muistin viimein tarkistaa paputilanteen, ja siellä onkin jo aika paljon, tosin olivat vielä aika pieniä..

 

Poimin kuitenkin jo muutaman..


Cara tarkkaili ovelta - kannattaa klikata kuvat isommiksi, niin näkyy mustat anturat paremmin


Tomaattejakin on tulossa..


Grillivoikkoja viimeisistä leipäviipaleista, ja toisessa kuvassa talouspaperirullan läpi kuvattu "kuunaama".. 😂


Tiistaina olin Trim'issa, ja kävin mm. uusimassa ajokortin. Sen olisi voinut tehdä postitse, mutta kun vaihdoin nyt viimein osoitteen nykykotiin, niin piti mennä paikan päälle.

Kävin kahvilla siinä lähellä - tosi kiva paikka, Rosemary Bistro & Cafe.


Kun ajokorttipuljussa olisi voinut mennä kauankin (ilman ajanvarausta), niin olin maksanut koko päivän pysäköinnistä, kun se ei ollut kovin paljon kalliimpi kuin seuraavaksi pisin vaihtoehto, joka puolestaan olisi saattanut olla liian lyhyt.

Korttihomma sujuikin sitten vain reilussa tunnissa, joten menin kävelylle, ettei olisi mennyt parkkiaika kokonaan hukkaan. (Sitten lähtiessäni olisin mieluusti antanut jollekin sen parkkilipukkeen, mutta kukaan ei sattunut ajamaan parkkikselle juuri silloin kun olin itse lähdössä - harmitti vielä kotonakin, kun olisi ollut neljä tuntia maksettua aikaa jäljellä, LOL..)


Kävin vilkaisemassa Trim'in linnaa ulkopuolelta - sinne on pääsymaksu, joten en mennyt tällä kertaa alueelle, mutta laitoin listalle mahd. visiittipaikoista syyskuun lopulle..


Nämä puhelinräpsyt ovat aika ankeita - se on todellisuudessa aika vaikuttava linna..



Tuosta karttakuvasta näkyy miten iso alue on kyseessä, keskellä Trim'ia.. Itse olin siis tuolla sinisen pisteen kohdalla, kun otin kuvakaappauksen - ylempien kuvien portti on tuossa hiukan alempana, missä muurikohta on paksumpi..





Porttia vastapäätä on tietty krääsäkauppa 😃


Kivoja taloja - harmitti ettei ollut kunnon kameraa mukana, kun puhelinkamera ei saanut noita talojen värejä kunnolla..


Kotona popsin viimeiset uuniperunat..


Ilmaisia Wish-ostoksia taas 😃 Pidän kirjaa kaikista tilauksista päivämäärineen..


Lukutauko..


Snapchat-kuva..


Muutama kuva hiusfetisistitutuille 😂

 



 


 
 


Pizza.. Toisessa kuvassa keskiviikkoherätys - Cara kiipeili tyynyllä..


Cuddles sai taas raakaa lihaa



LIDLin italialaista sitruunajäätelöä


Keskiviikkona plarasin niitä vanhoja kuvia - ks. aiempi juttu aiheesta..


Hartaasti odotettu, Wishin ilmainen kissankuorintahanska saapui! Siis sellainen kuminystyrähanska, jolla voi paijata kissaa tai koiraa, ja hanskaan tarttuu sitten irtokarvat.

Molemmat kissat saivat ensikokeilulla slaagin, ja juoksivat pois, mutta Cara on sittemmin jopa varovaisesti nauttinut hanskasta, mutta ei ole uskaltanut vielä antautua kunnon sessioon. Toimii kyllä hienosti, ja varsinkin Cuddlesille tuosta olisi hyötyä, kun häneltä irtoaa enemmän karvaa, ja oksentaa sen takia useammin karvaputkia.. Yyyhh..

Toisessa kuvassa hernesatoa..


Herneitä, ja tortillapaahtiksia..


Aloin lukea tuollaista kirjaa.. Erikoinen lukukokemus, kun se sijoittuu vuoden 1816 Dubliniin, eivätkä päähenkilöt kuulu Irlantiin, vaikka käyttäytyvät kuin omistaisivat maan.. O'Connell Street oli siihen aikaan Sackville Street, ja kirjassa mainitaan mm. ettei Fitzwilliam Squaren eteläpuolen rakennuksia oltu vielä rakennettu..


Kukkapuskan alta löytyi tuollaisia omenan ja tomaatin lasta muistuttavia pompuloita.. Jätin kaikki neljä lojumaan sohvapöydälle, menin hetkeksi yläkertaan, ja kun palasin alakertaan, pompuloita oli vain kolme.. Cara esitti pokkana täysin viatonta, enkä ole vieläkään löytänyt sitä neljättä pompulaa - vissiin sohvan alla..


Toivottavasti saan ensi vuonna kasvatettua papuja ihan koko aidan mitalta..


Torstaina kokkasin sieniä, sipulia, papuja, yms..


Keitin seuraksi riisiä - aika runsaasti, kun halusin jatkaa ulkokissojen ruokaa riisillä..


Todella herkullista



Perjantaiaamuna tein broccoli-salaatin, ja käärin sitä taas tortillaan..


Menin Ardeen tienoille..

 
 
 

Lehmiä joka puolella..


Papukaijakaverini omistaja oli viikon reissussa, eikä eläinten ruokkija kuulemma päässyt perjantaina käymään, joten lupasin ruokkia linnun ja kissat. Ruokkija ei ollut esim. putsannut papukaijan vesiastiaa, joka oli aika kamalassa tilassa - pesin sen, ja täytin puhtaalla vedellä..

Kotimatkalla kävin myös ruokkimassa T:n kissat Dunshaughlinissa, kun he ovat itse reissussa.


Omaa keittiöviidakkoa..

 
 

Perjantai-iltana oli hiukan pidempi sähkökatko - nyt on ollut melkein joka päivä sellaisia n. sekunnin katkoja, jotka siis eivät haittaa muuten, mutta telkkari sammuu ja nettiyhteys menee poikki, ja niitä saa sitten odotella tovin..


Snapchat-kuvia taas..


Lauantaina pussipastaa, johon siis lisättiin vain vettä ja maitoa..



Sunnuntaina oli Cuddlesin ensimmäisen ihmis-maman synttärit, joten otin Cuddlesista tuoreen kuvan, ja lähetin onnittelut 😃


LIDLissa oli 79c fajita-settejä, joten ostin pari sellaista, ja paketin jauhelihaa.. Koska jauhelihaa oli niin paljon, tein kerralla ison satsin molempien settien maustepusseilla, ja laitoin mukaan herneitä, vihreän paprikan, ja tomaattia..


Kolmen päivän murkinat 😃



Sadepilviä..


Ja pari Snapchat-kuvaa loppuun..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.