Yritän kuvien avulla purkittaa kesää ja kukkasia talven iloksi..
Nämä kuvat siis reilun viikon takaa, kun en ole taas ehtinyt/jaksanut blogittaa toviin!
Kys. keskiviikko oli taas kauppapäivä..
Tuo taisi olla se kauppapäivä, kun en ollut itse ehtinyt/muistanut popsia aamupalaa ennen ruokaostoksia, joten kotona sitten pikainen näläntappoateria - valmiita kanapaloja, ja puolalaista perunasalaattia..
Myöhemmin, LIDLin mikrohamppari, johon tursotin hiukan hampparikastiketta, mutta se oli silti aika kuiva..
Jossain vaiheessa viskoin pinaatti-feta-kiekuran uuniin, kun se on pakastintani leveämpi, eikä säily raakana jääkaapissa.
Se on onneksi vielä parempaa parina seuraavana päivänä, ja jääkaappikylmänä! Muistuttaa silloin hiukan kotitekoista kaalipiirakkaa..
Sain puutteellisella osoitteella varustetun kirjeen..
Joku aika sitten, blogitin siitä yli pari vuotta sitten varatusta sairaala-ajasta, joka tuli itselleni ihan puskista, mutta menin kuitenkin.
Se spesialisti sanoi, että saisin uuden ajan johonkin 8kk päähän (mistä tulikin mieleen, että pitää muistaa varata se verikoeaika).
Tämä oli nyt ilmoitus siitä ajasta, paitsi että Navanin sairaala on toistaiseksi perunut kaikki outpatients-ajat (en muista, onko tuolle joku sana suomeksi - siis ajanvarauspotilaat, jotka eivät ole sairaalassa), ellei paikalla käyminen ole välttämätöntä, ja tuo minun aikani on nyt huhtikuussa tapahtuva puhelinaika 😂🤦♀️
Mutta siis olivat jättäneet osoitteestani kylän kokonaan pois, ja kirje oli sitten seikkaillut.. Postin tarrassa kehotettiin ilmoittamaan lähettäjälle oikeat osoitetiedot, mikä tietty vitutti, kun itse laitan aina kaikkiin lomakkeisiin täydelliset yhteystiedot, siististi kirjoitettuina..
Mietin myös, että onneksi ei ollut joku kiireellinen juttu, koska voisi vituttaa vaikka missata vuosia jonotettu spesialistiaika, sosiaalitukimaksu, tms., sen takia että joku muu ei ole vaivautunut kirjoittamaan osoitetta kokonaan!
Pilvistä.. ☁️☁️☁️
Papu kukkii 💕
Lucy haistelemassa kissamajaa..
Kivat värit 🙂
Randy ja Richard 🌻🌻
👋🙂🌿
Yritin ottaa patio-oven ikkunaheijastuksesta kuvaa, mistä näkyisi kuinka pitkäksi Randy on kasvanut! 🌻 Randy on siis takanani, ja minä olen 178cm.
Randy on yli kaksimetrinen 😳🌻 Myös Richard on minua pidempi 🌻
Ilta-aurinkoa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.