perjantai 28. tammikuuta 2022

Ihana vuokaleipä

 

Muutama päivä sitten, teki mieli itse leivottua vuokaleipää, mutta en ollut ikinä leiponut vuokaleipää, joten Google avuksi..

Löysin marttojen saitilta lupaavan reseptin - siivouspäivän vuokaleipä, mutta minulla ei ollut kaikkia tarvittavia aineksia, eli piti hiukan soveltaa.. Tulos oli kyllä niin täydellinen, että meinaan leipoa tätä jatkossakin! 🤤🍞

Laitan alle sovelletun versioni - HUOM: Todella suosittelen lukaisemaan em. linkin takaa myös sen alkuperäisen reseptin! Tämä on vain mukailtu versio, jonka tuloksena oheisten kuvien leipä syntyi 🍞

Ainekset:

5 dl vettä
1,5 tl suolaa
2 rkl hunajaa
1 murskattu Oatibix (tai Weetabix)
2 pussia (=2 x 7g) kuivahiivaa
1 dl rouheisia spelttijauhoja
7–8 dl vehnäjauhoja

Mittaa vesi kulhoon (laitoin 4 dl hanakylmää, ja 1 dl vedenkeittimellä kiehautettua) ja lisää suola, hunaja, murskattu Oatibix/Weetabix ja 1 dl rouheisia spelttijauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva.

Anna löysän taikinan kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Lisää taikinaan vehnäjauhot vähitellen, lusikalla sekoittaen. Taikina saa jäädä hieman löysäksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun, pitkänomaiseen vuokaan (noin 1,5 litraa). Jätä leivinpaperin reunat korkeiksi, koska leipä kohoaa uunissa.

Kohota vielä liinan alla noin 30 minuuttia.

Pistele kohonnut leipä cocktailtikulla.

Paista 225C kiertoilmauunissa noin 25 minuuttia.

Tarkista leipä, n. 10 minuuttia ennen paistoajan loppua - jos pinta vaikuttaa tummalta, peitä se leivinpaperilla jäljellä olevaksi paistoajaksi.

Tarkista vielä lopuksi puisella grillitikulla (cocktailtikku on liian lyhyt), että leipä on valmis, eikä tikkuun jää taikinaa. Jos jää, jatka paistamista esim. 5 minuutin jaksoissa, kunnes tikkutesti jättää tikun puhtaaksi.

Anna leivän jäähtyä jonkin aikaa ennen leikkaamista, ettei murene käsiin..

Huomioitavaa;

- alkup. reseptissä oli vain yksi pussi kuivahiivaa, mutta se oli 11g pussi, ja minun kuivahiivapussini ovat vain 7g pusseja, joten laitoin kaksi. (Alkup. reseptissä myös ohjeet, jos haluaa korvata kuivahiivan tuorehiivalla.)

- alkup. reseptissä kehotettiin vaivaamaan taikinaa siinä vaiheessa, kun lisätään ne vehnäjauhot. Itse käytin vaan lusikkaa, ja ihan hyvää tuli. Jos siis ei halua liata käsiään, eikä omista monitoimikonetta, niin lusikallakin onnistuu!

- alkup. reseptissä myös kehotettiin voitelemaan vuoka, mutta minusta leivinpaperivuoraus on paljon vaivattomampaa, ja samaa paperia voi käyttää moneen kertaan.

- alkup. reseptin kommenteissa, joku ehdotti psylliumin lisäämistä taikinaan, vähentämään murenemista ja helpottamaan leikkaamista. Kieltämättä, leipä on aika helposti murenevaa, mutta kuten kuvista näkyy, siitä sai silti ihan hyviä viipaleita. Saatan silti kokeilla joskus tuota vinkkiä!

- leipä oli hyvää vielä kaksi päivää myöhemmin (voisi kestää kauemminkin, mutta ehti loppua..). Säilytin sitä pellavapyyhkeeseen kiedottuna, ihan vaan keittiön työtasolla.


Menossa uuniin..


Valmista! Kuvasta näkyy miten paljon leipä kohosi uunissa..




Myös pohjasta tuli ihan täydellinen 🍞


Leipä oli tässä vielä uunikuumaa, mutta en malttanut odottaa ekoja maistiaisia..


Tällaisia viipaleita.. 🍞


Mietoa vaaleaa cheddaria..

Valkosipulituorejuustoa.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.