sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Marraskuun alkua


Syysvärejä 🍁🍃🍂🌰


Perjantaina (1/11) tein taas viikon ostokset..


Lauantaiaamuna (2/11) olin pikkukennelissä, ja pysähdyin kotimatkalla ottamaan syyskuvia..









Se oli ensimmäinen kerta, kun olin samana päivänä molemmissa kenneleissä, eli aamu pikkupuljussa, sitten kotiin vaihtamaan vaatteet ja syömään, ja sen jälkeen illaksi isoon kenneliin..

Vaellusmonot pysyvät yleensä kuivina, mutta nyt kastuivat jo pikkukennelissä, eli piti mennä sitten koko ilta märät monot jaloissa.. Kotona monot patterille kuivumaan, ja sittemmin olen laittanut aina duuniin sukkien päälle muovipussit - extrana opittu kikka, kun historiallisiin rooliasuihin kuuluu myös kys. aikakauden tyyliset monot, ja kylmällä ja/tai kostealla säällä jalat jäätyivät, niin kannatti laittaa muovipussit jalkoihin..


Sunnuntaina (3/11) piti alunperin olla jaettu vuoro, mutta se vaihtuikin (onneksi) viime tipassa, niin että tein koko päivän putkeen heti aamusta, ja pääsin siis iltapäivällä jo kotiin.

Kotona sitten syksyisiä puutarhapäivityskuvia..

















Little Mami ja TabTab





Ostin uteliaisuuttani kookosmaitoa, ja se oli toistaiseksi parasta maistamaani feikkimaitoa!

Sellaisenaan juotuna, maku oli aika lähellä rasvatonta maitoa.. Corn flakesien kanssa, todella hyvää



Hallowe'en brack


Hobo-kuteet 😃


Tiistaina (5/11) sain taas paketin Jouluherkkuja, ajoissa ennen Suomen postilakkoa..




Joulukalentereita, ja ihana Joulu-lehti Se on joka vuosi tosi ihana plarattava, ja nyt oli varsinkin ihania minijuttuja 😃



Edellisestä varsinaisesta vapaapäivästä (poislukien se rasittava passinhakureissu) oli tuossa vaiheessa pari viikkoa, ja duunissa oli ollut todella kiireistä, ja säät olivat olleet enimmäkseen kammottavia, joten tuossa näkyy väsymys..


Supervalun (maailman parasta) munasalaattia tummalla Reissumiehellä



Torstaisää..



Uusi passi saapui jo perjantaina, eli vain reilu viikko hakemuksesta!

Maisemasivut ovat kauniita..



Näytän nyt hiukan vähemmän rikolliselta kuin viisi vuotta sitten (vanha kuva siis vasemmalla) 😂

Silloin edellisellä kerralla, mukanani ollut passikuva ei kelvannut koneelle, joten piti juosta otattamaan uusi, ja juosta takaisin, kun olivat sulkemassa puljua kys. päivältä, ja piti ehtiä se hakemus perille just sillä reissulla.. Kuvasta hehkuu vitutus ja hiki.. Tuo tuoreempi kuva on muuten vaan tyypillisen hehkeä passikuva......


Midnight


View this post on Instagram

A post shared by Stella Stenroos (@st_stello) on



Cara


Löysin pari sulkaa kennelin hiekkatieltä (vissiin fasaanista peräisin?), ja teippasin luontokirjaan..


Midnight seurasi pation tapahtumia..


Vituttaa, kun suosikkikanavani on näyttänyt eioota jo muutaman päivän ajan - tietty kaikki muut kanavat toimivat.. Sky Ireland on totaalisen ahterista noin yleensä - ja ovat mulle edelleen €60 velkaa, kun tuplaveloittivat ammoin uudesta reitittimestä 😠


Lauantain herkkukahvi.. Nyt on ollut ihan vapaa viikonloppu, joka tuli todella tarpeeseen!

Lauantaina sain vihdoin imuroitua alakerran, ja sitten unkarilainen ystäväni tuli pikavisiitille tapaamaan Midnightin ekaa kertaa.. Muuten en oikeastaan tehnyt lauantaina mitään, kun tarvitsin vaan lepoa..


Sunnuntaiaamuna heräsin aikaisin, kun el påmå viskasi tekstarin, että jos haluaisin mennä muutamaksi tunniksi duuniin, niin voisin tulla klo 11 paikalle.. Vastasin, että duunivaatteeni olivat vielä kosteita pesun jälkeen - onneksi olivat, koska muuten olisin varmaan mennytkin duuniin.. Se raha olisi kyllä kelvannut, kun koitan saada säästettyä rahaa siihen tarvitsemaani uuteen puhelimeen.. Saisin kyllä ostettua jo uuden, mutta haluaisin kerrankin oikeasti hyvän puhelimen, ettei tarvitse jatkuvasti olla poistamassa tiedostoja, että saisi edes ne pakolliset appsit mahtumaan..

Nousin sitten ylös, kun olin jo hereillä, ja tovia myöhemmin isänpäiväskypetin vanhempien kanssa, jne.


Menin viikko-ostoksille LIDLiin, ja ostin hiukan joulujuttujakin jo..

Alkavalla viikolla onkin vaihteeksi kolme vapaapäivää - ellei nyt vuorolista satu taas muttumaan.. Maanantaina 8h putkeen, tiistai vapaata, ja keskiviikkona lyhyempi päivä, joka alkaa vasta kymmeneltä, eli se tiistaivapaa tuntuu hiukan pidemmältä, kun voi valvoa pidempään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.