Maanantai 1/6
Melkein ehti koko kesäkuu mennä ohi, ennenkuin ehdin blogittaa kuukauden ekoja kuvia..
Kesäkuun ensimmäinen aamu oli kaunis ja aurinkoinen ♥
Kesäkuun ensimmäinen aamu oli kaunis ja aurinkoinen ♥
Kissat portailla - "Koska toi haukkuva otus lähtee?" ....
Lucy omalla viilennyspedillään..Kylppärin puukehikon alle pääsee ilmaa, ohut Jysk-viltti pehmentää pedin mukavaksi, ja HotBot on nyt CoolBot, eli siinä on myös tavistuuletinasetus..
Lokin kanssa nokosilla..
Salaattipäivä..
Lucyn turkki oli melko muhkea, ja ilma oli tosi lämmin, joten laitoin patiolle "kahluualtaan", jos hän haluaisi viilentää oloaan..
Ei halunnut.
Joka päivä haistellaan koko puutarha tarkasti.. Tällä kertaa, timjamin tuoksu miellytti pitkään..
Perunoita ♥
Aina kun Lucy kadottaa lelun sohvan alle, seuraa suurta draamaa.. Hän tuijottaa sinne sohvan alle kuvassa näkyvällä tavalla, sohvan edestä, sivulta ja takaa, heittäytyen joka kerta suurieleisesti uuteen tarkkailuasentoon, että varmasti huomaan - tai jos olen keittiössä, haukuu tauotta, kunnes tulen katsomaan mitä kamalaa on tapahtunut.. Otan sitten lelunpelastustikun, jonka avulla kalastan lelun takaisin - usein monta kertaa peräkkäin, kun sillä lelulla on sitten taas ihan pakko leikkiä juuri siinä sohvan vierellä, mistä se helposti katoaa sinne sohvan alle..
Tiistai 2/6
Jälleen kaunis aamu..
Papu! Toisessa kuvassa vielä edellisillan aurinkoa, jonka unohdin jakaa maanantaina..
Menin aamulla hammaslekurille - ekaa kertaa paikalliselle klinikalle, kun entinen hammaslekurini Bray'ssa oli nyt liian kaukana, ja uuden etsiminen oli vaan jäänyt..
Olikin aivan ihana pieni klinikka, ja todella duunistaan innostunut hammaslekuri.. Heillä oli telkkari katossa, ja siinä luontodokumentti, sekä taustamusiikkia, eli varsin viihtyisä kokemus potilaalle!
Eka visiitti oli vain tarkistus, röntgenkuvat, valokuvat, ja hoitosuunnitelma vaihtoehtoineen.
Vaikka minulle on aiemmin tehty kaikenlaisia isoja hammasjuttuja (ammoin yhteensä kahdeksan hampaan poisto, eli viisaudenhampaat ja kaikki neloset, sekä loppujen oikominen), niin missään ei ole koskaan selitetty legotilannetta ja hoitosuunnitelmavaihtoehtoja yhtä upeasti kuin tuolla.
Katsottiin siis yhdessä kuvat, ja selvitettiin mitä pitää tehdä, millä aikataululla, ja mitä eri vaihtoehdot maksavat, eikä todellakaan jäänyt mitään kysyttävää ♥
Sen jälkeen tein LIDLissä pienet täydennysostokset, ja sitten kotiin..
LIDLissa oli uusia kissaherkkuja, eli sitä heidän parempilaatuista sarjaansa..
Ostin tarjouslohipaloja, joista osa meni minigraaviloheksi, ja osan paistoin..
Paistettua lohta (ihanan rapea nahka, mmmmm..), uuni-chips, ja oliko tuo nyt parsaa suomeksi.. Mmmm..
Lucylla oli taas isompi puutarhurointisessio omassa pienessä puutarhassaan..
Huomaa miten laajalle alueelle mullat lensivät..
Hän kaivoi urakalla tuota kuoppaa, ja tuijotti sitten ihastuneena omaa luomustaan..
Potkin sitten mullat takaisin, että Lucy voi puutarhuroida uudelleen seuraavalla kerralla..
Kukkapenkit ovat kasvaneet nopeasti..
Siilitunneli ♥
Minikukkaniitty, ja keittiöviidakko..
Cara ikkunassa ♥
Minttua!!! ♥ Luulin kuolleeksi..
Dippy hillui patiolla, ja Lucy haukkui ovella..
"Heippa.." ♥
Kakkukahvit..
Wednesday 3/6
Viileä ja pilvinen aamu..
Lucyn suosikkilelu - tahmaisen likainen kissanminttuetana, jota useampi kissa on nuollut märäksi useampaan otteeseen, ja se on pyörinyt lattialla iät ja ajat, toisinaan sohvan alla, jne.. Mutta se on IHAN PARAS.. Toinen samanlainen etana on paljon puhtaampi, mutta se ei ole yhtä ihana..
Alla video, missä Lucy chillailee kissalelujen kanssa.. Hänellä siis on koiralelujakin, mutta kissalelut ovat parhaita..
Kanaburgereita, chips, ja parsaa..
Auringonlasku..
Minigraavilohivoikkoja..
Torstai 4/6
Corey olisi tänään täyttänyt 50 vuotta - sopiva päivä tehdä itselleni voikkokakku aamupalaksi / lounaaksi..
Ei tuo nyt ole ihan oikea voileipäkakku, vaan lähinnä massiivinen, koristeltu voikko.. Pitää joskus kyllä tehdä ihan oikea versio, koska olen sellaista himoinnut jo yli 20 vuotta..
Pilvistä..
Lokkinokoset, ja tihkusadetta..
Kimalainen ja hunajamehiläinen timjaminkukkien kimpussa..
Virallinen synttärimuistelu ♥
Mikrolohivoikkoja..
Perjantai 5/6
Kaunis, mutta KYLMÄ aamu..
"Jos vaan istun tässä ja näytän suloiselta, niin Mama ehkä unohtaa jo antaneensa minulle pienen juustopalani.."
Kaunis ilma.. Ja mango..
Salaatti..
En tajua, miksen ollut aiemmin ostanut noita puolivalmiita sämpylöitä / minipatonkeja.. Siis ihan parhaita, kun käy vain kerran viikossa ostoksilla! Nyt pidän aina muutaman paketin valmiina kotona, niin jos leipä loppuu, voi vaan kipata paketillisen uuniin, ja sitten on tuoretta leipää!
Lauantai 6/6
Kukkasia..
Cara ♥
Midnight ♥
Munakokkeli sekalaisilla jämillä, ja toisessa kuvassa karvakasa, kun trimmasin Lucyn takatassut, samalla kun hän veti nokosia sohvalla..
Kanaburgereita, ja chips..
Sunnuntai 7/6
Pilvistä taas..
Ja sämpylät uuniin..
Päätykukkapenkissä näkyi jo hiukan kasvua..
Salaattia taas..
Ilta-aurinkoa..
Little Mami ♥
Tässä olin valmiina aloittamaan elokuvaillan Youtubessa. Viikonloppuiltaisin kys. kanavalla on (usein surkeita) kulttiklassikkoelokuvia, mutta elokuvalla ei niin väliä, vaan se live-keskustelu sitä katsellessa.. Todella hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.