lauantai 4. helmikuuta 2017

Kuluneen viikon räpsyjä


Blogitin asuinpaikkoja ja Lego-astuntaa, mutta taviskuvia oli taas kasaantunut..

Snapchat-filttereitä..


Toi Freddie-filtteri oli hauska =D

Ja avocado-voikkoja..


Kävin kuluneella viikolla kaksi kertaa Bray'ssa. Ensin menin sinne maanantaina, kun mulla oli sitten illemmalla ultraääniaika sairaalassa, minne oli siihen aikaan kätevämpää ajaa Bray'sta kuin kotoa..


Yllätti saada sairaala-aika illaksi, kun olisin kuvitellut moisten aikojen olevan enimmäkseen ns. virka-aikaan.. Pysäköinnin suhteen ilta-aika oli kuitenkin helpotus, kun parkkitalossa oli vapaa paikka heti ekassa kerroksessa (edellisellä kerralla piti ajaa katolle asti, josta löytyi yksi vapaa paikka)..

Ei tarvinut kauaa odotella, ja kaula/niskaultraääni oli oikeastaan aika miellyttävä kokemus - en ole koskaan käynyt missään spa-hoidossa, mutta sellainen tuli mieleen =D


Palasin vielä Bray'hin, ja tilattiin Bombay Pantry -muonaa. Käytettiin se joulukuussa tullut alennuskortti (kun sitä ei voinut käyttää nettitilauksen yhteydessä), ja kun tilatessa mainittiin vielä viime tilauksesta puuttunut naan-leipä, saatiin ylimääräinen naan-leipä, ja ylimääräinen riisi =)


Kotona luin vielä tovin, ja popsin juustokuutioita..

Toisessa kuvassa tiistain aamupala.. Tuhkakuppikarhu on nyt tussikuppina - siihen mahtuu juuri sopivasti neljä mini-Sharpie-kynää.


Tiistailounaaksi perinteinen korma-soppa, jossa oli nyt hiukan riisiäkin.. (Ja Snapchat-kuva..)


Cuddles seurasi Scáth'n touhuja patiolla..


Auringonlasku, ja avocado-voikkoja..


Ylimääräisestä riisistä tuli tiistai-illallinen, kun paistoin sen kananmunien kanssa.. Nom.. (Joo, mulle kelpaa ruuaksi egg fried rice ilman sen kummempia lisukkeita..)

Ja Snapchat-kuva..


Soodaleipää, juustoa, ja maustekurkkuja.. Ja kahden euron pakaste-pizza..


Torstaiaamuna oli sitten uusintakatsastus klo 7:30 aamulla.. Oli tosi tuuba ilma - sadetta, ja motarilla piti koko ajan suihkuttaa tuulilasia puhtaaksi, kun se likaantui tasaisesti, grrr..

Olin puolisen tuntia ennen aikaani NCT-puljun edustalla, mutta ovella luki, että avaavat vasta klo 7:30. Ajoin sitten ekaksi siihen katsastusjonoon, kun mulla olisi aika heti puljun avautuessa - paikalla ei vielä ollut ketään muuta.

Sitten pikkuhiljaa siihen saapui muitakin, ja heti kun näin hepun avaavan ulko-oven, otin kassini ja menin ilmoittautumaan, kuten kaikki muutkin.. Mulla oli kassien takia kestänyt hetken autosta poistumisen kanssa, joten tiskille oli jonoa.. Sanoin jonolle, ettei ollut tarkoitus etuilla, mutta mun auto oli katsastusjonossa ekana, joten antaisin paperini hepuille nyt, kun kukaan ei kuitenkaan pääsisi ajamaan autoni läpi sinne katsastushalliin.. Tämä sopikin kaikille, mutta kun tarjosin papereitani tiskille, mulkuton katsastusnatsi komensi mut jonon jatkoksi - eli saisin annettua paperini heille kaikkien muiden jälkeen, vaikka autoni oli jonossa ekana, ja mulla oli katsastusaikakin juuri silloin, puljun avatessa..

Kys. puljusta löytyy noita virkaintoisia natseja, joiden elämässä ei vissiin ole muuta kuin se pieni tilaisuus käyttää valtaa duunissa.. Mainitsin autoni olevan jonossa ekana, mutta ei.. En sitten viitsinyt tapella, kun se olisi tietänyt auton hylkäämistä katsastuksessa. (Voin kuvitella millaisen riidan D olisi nostanut tuossa tilanteessa - ja olisi lopulta voittanut sen, kun olisivat vaan halunneet hänestä eroon, heh..)

Kun sain sitten paperit lopulta hoidettua, niin kehottivat odottamaan auton luona.. Kun oli niitä kasseja, niin en viitsinyt mennä autoon sateelta suojaan, vaan seisoin siinä avaimet kädessä, valmiina antamaan ne katsastushepulle, kun sellainen tulisi paikalle..

No, sellainen tuli paikalle, mutta etsi jonkun toisen autoa, ja komensi mua sitten ajamaan vierelläni jonottaneen auton eteen, että saisi ajettua takanani olevan auton halliin..

Vittu.

Siis piti tunkea niiden kassien kanssa autoon, että sain sen siirrettyä pois jonkun tieltä, jonka aika oli mun jälkeeni.

Saatana.

No, onneksi uusintakatsastus hoitui nopeasti, ja nyt on sekin lappu tuulilasissa taas vuodeksi, mutta kyllä kyrpi sen puljun mulkuton porukka.. (Kommentoin asiaa Facebookissa, ja kaikki kommentin jättäneet olivat täysin samaa mieltä - en tiedä miten Suomessa, mutta Irlannissa katsastusporukka on aika kuraa.)

Jatkoin sitten Bray'hin, kun olin sillä suunnalla (Deansgrange), ja illemmalla tilattiin vaihteeksi kiinalaista ruokaa..


Perjantaina sain paketin, ja kirkkaista pesulappuväreistä tuli hyvin keväinen olo =D


Muumi-pyyhkeitäkin oli.. =)

Juuresleipä oli tosi hyvää! Kaikki jo syöty!!! (Elin perjantain ja lauantain voikoilla.) Varsinkin tuo oranssi, eli porkkana-palsternakka oli hyvää, ja kiva koostumus. Myös (muistaakseni) kesäkurpitsa-palsternakka oli hyvää, mutta sen alaviipaleet olivat niin ohuet, että murenivat voideltaessa rikki, ja sen takia hiukan hankala syödä.

Tuli vasta myöhemmin mieleen, että olisi voinut kokeilla myös paahdettuna! (Tosin vain tuota oranssia, kun se toinen olisi murentunut paahtimeen.)


Suklaata taas - kokeilin yhden tuollaisen Cloetta Sprinkle -levyn, ja se oli hyvää. Irtsikoita lupasin pitää tallella, jos M tulee tiistaina käymään..

Tuossa toisessa kuvassa lapsuuden astiani, eli Liisa ihmemaassa -aiheiset, lautanen, soppakulho, ja muki Muistan varsinkin Humpty Dumpty -mukin lapsuudestani.. (Satuttiin muuten juuri maanantai-iltana katsomaan Bray'ssa se Alice Through the Looking Glass -elokuva! Oli minusta paljon parempi kuin Alice in Wonderland.)


Tuossa vedin juuresleipää juuston ja kurkkujen kera.. Nom.. Ja salmiakkikuva.. =) En siis ole pahemmin salmiakki-ihmisiä, mutta joskus on kiva popsia muutama.


Auringonlasku ja se minttusuklaalevy.. Hirmu kivat värit pakkauksessa, ja muutenkin miellytti myös silmiä..


Kahvia ja "mojito".. SuperValussa oli siis 7up Mojito (=limska) tarjouksessa, ja muistin saaneeni jouluksi vodka-pullon, joten ostin limpparia ja ajattelin kokeilla millainen mojito tuosta tulisi..

Tuli muuten maultaan ihan kiva, mutta aivan liian ällömakea =/ Taidan kokeilla niin, että puolet 7up Mojitoa ja puolet kuplavettä, plus vodka-loraus.. Mutta epäilen että se mojito-maku jää sitten aika valjuksi, joskin voi silti olla miellyttävämpi juoma, kun ei ole niin supermakea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.