sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Viikonloppu perinteisesti kotona


Ennenkuin lähdin perjantaina Bray'hin, jätin Cuddlesin laukaisualustanukkekodin narulla kiinnitettynä paikalleen..


Kyllä talo silti liukui lasipinnalla, mutta naru auttoi edes hiukan, ettei sattuisi mitään suurempia onnettomuuksia..


Syötiin muussia, D porsaankyljysten, ja minä keskiviikkojämien kera. Nom.


Pesin eteisen patterin, ja raaputettiin vuoronperään vanhoja tapettiliistereitä seiniltä.. Tuolla ihan katon rajassa on vielä raaputtamista, mutta tarvitaan pidemmät tikapuut. Käytiin parissa puljussa katsomassa sopivia tikkaita, mutta oli vain aivan liian pitkiä, tai vain sen verran liian pitkiä, että olisi tarvittu kuljetus, kun eivät mahtuisi autoon, mutta puljussa eivät osanneet sanoa koska kuljetus onnistuisi, tai mitä se maksaisi, joten jätettiin tikkaat kauppaan.. Saatiin kuitenkin ostettua alustapetit, liisteri, mönjää, jolla täyttää naulareiät, yms..

(D sai melkein sakotkin, kun oltiin menossa ekaan remppapuljuun, ja garda pysäytti siinä ihan puljun nurkalla - kummallakaan ei ollut turvavyötä.. Hups.. Mulla on siis omassa autossa aina, mutta D ei käytä, ja oli niin lyhyt keikka.. Onneksi garda nillitti vaan asiasta, eikä sakottanut..)


Pesin myös eteisen ylätason ikkunan, ja poistin verhotangon (sekä vastaavan etuoven vieressä olevalta ikkunalta) verhoineen.. Pari ikkunaruutua on uusittava - tuossa kuvassa näkyy yksi, ja toinen risa on keittiön ovessa..


Pushy remppasotkun keskellä..


Remppapuljusta löytyi myös liukustopparia, jolla nukkekoti pysyy paremmin paikallaan..


Lauantain aamupalaksi paahtoleipää feta-murskalla ja ruohosipulilla.. Nom..


Pari kuvakaappausta puhelinpelin Springfieldista.. (The Simpsons: Tapped Out)



Sky Ireland taas.. Noiden kaikkien jaksojen piti siis nauhoittua, mutta vain YKSI jakso oli nauhoittunut, ja muut olivat menneet metsään.. Paska pulju.


Lauantain lounaaksi ja iltapalaksi oli torstaina ostamaani valmiskanaa..


Cuddles tulee tuolta alas vain huoltotauoille.. Huoh..


Lauantai-iltana ihmettelin mustetahraa ranteessa (siis tatuoinnista vasemmalle).. Sunnuntaina kävin LIDLissa, ja just lähtiessä, joku ampiainen tms. pisti rystyseen.. Hirmu kutina, ja rystynen turposi.. Ei oikein näy kuvasta, kun auringonpaiste oli niin kirkas, etten nähnyt puhelimen ruudulta mitään..


LIDLissa olisi ollut vielä yksi kissojen kiipeilypuu, jota Facebookin kissaryhmissä on kovasti kehuttu, mutta ei nyt valitettavasti sopinut budjettiin.. Vinkkasin kuitenkin kissaryhmään, että Ashbournen LIDLista saisi vielä yhden, kun monista LIDLeista tuo on jo myyty loppuun.


LIDLissa sattui olemaan myös mahd. sopivat tikkaat edullisesti! Otin siis kuvia spekseistä, laitoin emailitse D:lle, ja rimpaisin saman tien..


Olisi käynyt ostamassa lähi-LIDLista, mutta Bray oli ollut taas liikenteen kannalta niin tukossa, ettei autolla päässyt mihinkään, eikä noita oikein voi kuskata moottoripyörällä.. Menee ehkä huomenna ostamaan, jos niitä on vielä.


Kotona olisin ottanut Cuddlesin tassuista kuvan, kun roikkuivat tuolta ikkunalaudalta, mutta puhelimeni piippasi, ja Cuddles heräsi..


Vaihtoi nokostelupaikkaa..


Katsotaan nyt, jos alkuviikosta on taas mentävä eläinlekurille.. Huoh..


LIDL-reissun jälkeiseksi iltapäiväaamupalaksi, LIDLin chilli-focaccia, ja kirsikkatorttu.. Sitten myöhemmin quark-kermavaahto-marja-herkku.. (Quark on hieman rahkamainen maitotuote..)


Keittiöviidakko..

Huomenna Bray'hin, ja toivottavasti hiukan kauan odotettua skypetystä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.