lauantai 10. helmikuuta 2018

Torstai-illan IKEA workshop



Torstaina oli LiveLAGOM-projektin toinen workshop. Ekassa workshopissa (Cosy Homes) ommeltiin niitä vetoa blokkaavia tyynyjä (jotka tuntuivat kaikilla päätyneen sohvalle, kun olivat liian hyviä lattialle, heh..) Tällä kertaa valmistettiin currya, IKEAn painekattilan ja kannettavan induktiokeittotason avulla - Curry in a Hurry 😃


Olin taas ajoissa paikalla (ajeltuani sinne pikkuteitä Bray'sta - motari kun oli jo iltapäiväruuhkainen), joten nautin porkkana-omena-appelsiinimehun kahvilan puolella..

Tähän workshoppiin oli saanut kutsua muitakin mukaan, joten M ja pikkuheppu tulivat seurakseni 😃


Varsinaisesti emme itse tehneet mitään, vaan seurasimme kun workshopin vetäjät valmistivat paria erilaista currya. Aika pikaisesti se kuitenkin valmistui, ja tuoksut saivat nälkäisiksi..


Paras kohta oli sitten, kun pääsimme syömään sitä juuri valmistettua ruokaa! Oli todella hyvää, ja otettiin toinenkin satsi.. Mukana oli ainakin viisi lasta, ja heille oli taas piirustuspaperia ja värikyniä

Valitettavasti, yksi projektin osallistujista joutui lähtemään kotimatkalle jo ennenkuin ehdittiin tuohon vaiheeseen asti - oltiin vielä juteltu ennen workshoppia, ja P oli maininnut, että olivat nälkäisiä ja odottivat innolla currya, joten tosiaan harmitti heidän puolestaan 😡


Menimme vielä workshopin jälkeen KFC-kahville (kun IKEAn oma kahvila oli jo kiinni)..


Saimme goody bagitkin (joita valitettavasti annettiin vain osallistujille, ei mukana olleille kavereille)..


Kaikkea kivaa.. Leikkuulauta, lasipullo, puukauha, muovinen pulloharja, Förtrolig-lasiastia muovikannella (en ole ihan varma, onko tuo samaa kokoa kuin ne aiemmat kaksi pienempää astiaani, vaiko hieman niitä pienempi - pitääkin vertailla..), pusseja, ja sitten taisi olla jotain pussinsulkijoita.. Kuvasin ja laitoin takaisin kassiin, kun oli rankka kolmen päivän jakso menossa, niin en nyt muista tarkemmin..


Sain lisäksi P:lta (siis se toinen osallistuja, joka poistui lapsineen ennen curryn valmistumista) käytetyn sähköviltin - joku mainitsi edellisessä workshopissa sähköviltin, ja sanoin toivoneeni sellaista, muttei ollut varaa. Niin P sanoi silloin, että heillä on sellainen, jolle ei ole ollut käyttöä, ja että voisi tuoda sen mulle seuraavalla kerralla..

Olin jo aivan unohtanut koko asian, mutta hän sitten yllätti tosiaan tuomalla sen viltin, ja lisäksi sain kahvimukeja, joille hänellä ei ollut käyttöä 😍 Sopii hyvin projektin ideaan, ettei heitetä pois, vaan annetaan vaikka tarpeettomat tavarat jollekin toiselle, kenellä on niille käyttöä.

Olen nyt nukkunut pari yötä sähköviltillä (siis sen päällä), ja se on tosiaan ihanan lämmin. Cara tykkää myös

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.