maanantai 14. toukokuuta 2018

Viikonlopun kuvat - mm. LiveLAGOM workshop


Lauantaina oli aurinkoista ja lämmintä, joten menin nyppimään rikkaruohoja - en nyppinyt kaikkia, vaan jätin esim. tuossa yllä näkyvän kohdan, jossa on kauniita pieniä sinisiä kukkia..


TabTab tykkää toimia puutarha-avustajanani


Patio on nyt siistimpi, kun raaputin laattojen raoistakin rikkaruohot pois - nuo kalusteet tosin pitää vielä pestä, kun ovat aivan linnunpaskan peitossa.. Varsinkin varisten yleinen vessa..


Tässä olin sitten valmiina Euroviisu-finaaliin..


Äänestyksen aikana mikrotin popcornia, ja sitten Cara trollasi kiipeämällä syliin ja blokkaamalla osan telkkaria.. Viisuista kirjoitinkin jo aiemmin, että ei niistä nyt enempää..


Sunnuntaiaamuna (siis Suomen äitienpäivänä) oli IKEAn LiveLAGOM -workshop, IKEA Carrickmines'issa. Se alkoi klo 10, ja oli kyllä NIIN vaikeaa nousta aamulla aikaisin, kun olin valvonut ja blogittanut viisufinaalin jälkeen, yms..

Olin 20 minuuttia ennen workshopin alkua paikalla, ja melkein kaikki The Park -ostarin liikkeet aukesivat vasta kymmeneltä. Olisin voinut vaan nauttia auringosta, mutta en ollut ehtinyt syödä mitään kotona, ja oli hirveä nälkä, eli talsin sitten 24h McDonald'siin, josta olisin ostanut jonkun hampparin, vaan sellaisia ei näköjään saakaan aamiaisaikaan, eikä niistä aamiaishamppareista oikein mikään houkutellut, niin ostin sitten pari pekoni-juusto-paahtista, joilla lähti pahin nälkä.


Istuin odottelemassa IKEAn aukeamista, nautin auringonpaisteesta, ja popsin aamupalaani..


Workshopin teemana oli ruuan kasvattaminen itse, vaikkei olisi omaa puutarhaakaan..


Jokaiselle oli varattu puutarhurointitarvikkeita - myös lapsiosallistujille omansa


Heillä oli esimerkkinä tuollainen aiemmin istutettu satsi erilaisia salaatinalkuja, joka oli kuin minimaisema vitriinissä..


Istutimme sitten jokainen siemeniä tuollaiseen jääpalajuttuun 😃


Onneksi otin puhelimen kalansilmälinssin mukaan, niin sain kivoja tilannekuvia..


Meitä varsinaisia LiveLAGOM -osallistujia oli tällä kertaa vain kaksi! Loput olivat IKEAn henkilökuntaa, ja P toi taas lapsensa mukanaan 😃

Mutta meillä on aina todella hauskaa, ja harmittaa jo etukäteen, että jäljellä on enää yksi workshop..


Istutushommien lopuksi tehtiin pöydälle tilaa..


..ja pidettiin fika 😍 (Se on siis ruotsalainen sosiaalinen kahvitauko, tai miten sen nyt kuvailisi..)

Saimme taas lämpimiä korvapuusteja, keksejä, yms.. (Varsinkin lapset olivat innoissaan..)


Katsottiin myös hilpeä Swedish fika rap 😂😂😂


Sitten oli taas aika raivata tilaa pöydälle..


Aloimme koristella kukkapurkkejamme! (Olen jo pari talvea unelmoinut keraamisesta kukkapurkista, jota haluaisin kokeilla lämmitysmetodina, mutta sellaisia ei ole löytynyt mistään - eipä tullut mieleen hakea IKEAsta!!!)


Tarjolla oli maaleja tai tusseja - yksi IKEAlaisista oli esikoristellut yhden purkin tusseilla, ja todella pidin sen haaleasta mattajäljestä, joten valitsin tussit.. Kaikki muut valitsivat maalit..


Ei tullut muuta mieleen, joten koristelin oman purkkini Kolmisormiotuksilla..


Sain omani valmiiksi hitusen ennen kisa-ajan loppumista, ja olin ihan tyytyväinen siihen 😃


Kisatuomarikin oli tyytyväinen purkkiini, koska voitin kisan, ja sain palkinnoksi ihanan pöytäviherhuoneen!


Tuossa niitä tusseja.. (Vain osa väreistä toimi tuohon purkkikoristeluun, koska monet väreistä katosivat heti pinnalle ehdittyään..)


Henkilökunnan purkkeja.. Nuo olivat minusta aivan upeita - oli tuuria, että meitä ei-henkilökuntalaisia oli vain kaksi aikuista ja kaksi lasta, ja se toinen aikuinen teki maaleilla hyvin simppelin purkkikoristelun.. Muuten olisi saattanut jäädä viherhuone saamatta!

Lisäksi, meitä oli ennakkoon pyydetty tuomaan sinne jotain talouskamaa, jolle ei ollut enää käyttöä. Joku toinen saattaisi tarvita sellaista, tai sen voisi jättää sinne kierrätettäväksi. Minulla ei oikein ollut mitään sellaista, kun olen hankkiutunut eroon joistakin turhista kamoista, jotkut taas kuuluvat vuokrakotiini, ja paljon tavaroitani on vielä Bray'ssa.. Mutta P toi muutamia vempaimia, joista oli ns. korvamerkannut minulle George Foreman -grillin, jonka sitten poiminkin mukaani, kun se vaikuttaa hiukan paremmalta, ja helpommalta putsata, kuin oma LIDL-voikkogrillini.. (Kuva tuolla alempana..)


Palasin sitten kotiin ilmaiskamojeni kanssa, ja otin koko satsista heti muutamia kuvia..


Kaikki saivat siis keraamisen kukkapurkin alustoineen (joka koristeltiin siellä), kastelukannun, puutarhahanskat, spray-pullon, litteäpakattua multaa (kun pussiin kaataa 1,5l vettä, multa turpoaa kuohkeaksi), silikonisen jääpalamuotin (johon istutimme siis siemeniä), ja pakkauksen itse valitsemiamme salaatinsiemeniä.. Minä sain lisäksi tuon palkintoviherhuoneen, pari ylimääräistä litteäpakattua multapussia, ja workshopissa avatun paketin niitä istutusnappuloita, joissa on siis pieni kolo siemenelle, ja kun se alkaa kasvaa, koko jutun voi vaan siirtää isompaan purkkiin tms.

P:n lapset saivat "lohdutuspalkinnoksi" keksipaketteja, kun eivät voittaneet purkkikisaa


Omat istutukseni olivat hiukan heiluneet kotimatkalla, mutta löysin melkein kaikki siemenet, ja laitoin takaisin paikoilleen..

Cara valtasi heti uuden laatikon.. 😂


Laitoin omat istutukseni viherhuoneeseen, turvaan uteliailta kissoilta..


Hain aikani sopivaa paikkaa viherhuoneelle, mutta keittiön ikkunalauta on ainoa paikka missä on tarpeeksi luonnonvaloa, eikä massiivista vaaraa, että kissat potkivat koko härpäkkeen lattialle..

Kys. ikkunalauta kuitenkin oli täynnä purkkeja, joten innostuin sitten raivaamaan ja putsaamaan..

Vein talven tappamat basilikapuut ulos, istutin viimein avocado-kaksoset isompaan purkkiin, trimmasin bonsai-puun, putsasin purkkien alustat, yms.. Laitoin sitten viherhuoneen ainakin toistaiseksi tuohon keskelle..


Ja ahdoin hiukan lisää viidakkoa ikkunalaudalle..


Piti laittaa vielä alien-kivi ja keraaminen avaruusmaisema sinne..


 Yllä se George Foreman -grilli. En ole vielä kokeillut..

Toisessa kuvassa sunnuntain ilta-aurinkoa..


Laitan nyt vielä maanantaikuvatkin tähän loppuun.. Tortillapaahtiksia aamupalaksi, samalla kun tekstarikeskustelin Uk:n kanssa viisuista 😃 Hän ei ollut ehtinyt katsoa niitä tuoreeltaan, mutta oli katsonut jälkikäteen. Oli kanssani samaa mieltä surkeasta voittajasta, ja olisi laittanut Saaran ainakin viiden parhaan joukkoon.


Ei ollut aurinkoista, mutta puolipilvinen päiväkin oli ihan mukava ulkohommiin, joten kävin repimässä köynnökset alas myös päätyaidan toiselta puolelta, kun niiden paino oli kaataa tuon aidan..

Aidan yläreuna mureni köynnösten mukana, mutta tuo on sellainen nurkka, joka ei näy kenenkään pihalta tai ikkunoista, niin ei haittaa vaikka onkin nyt aika karun näköinen..


Kävin myös leikkaamassa ihan saksilla muutamia sellaisia rikkaruohoja, jotka yleensä kasvavat jo alkukesästä isoiksi, ja muuttuvat sitten ruskeiksi, niin että koko kesä tuntuu ihan syksyltä.. Ajattelin, että voisin esikarsia ainakin ne lähimmät, ja pitää maisemani vihreänä..

TabTab seurasi minua pitkin niittyä, ja teki sitten aika voimakasaromisen tuuban ihan siinä senhetkisen puutarhurointikohtani vierellä - kiitoksia vaan.. 💩😂


Sitten hän istui patiopöydällä ja kieltäytyi poseeraamasta..


Little Mami seurasi puuhia kissamajan katolta..



Pizza-ilta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.