keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Se siitä minilomasta sitten..


Aloituskuvaksi kevätaurinkoa.. 🌞


Viime torstaina popsin nostalgiaherkkua - jäätelökeksistä tulee aina lapsuus mieleen 😃


Samana iltana huomasin päätyaidan romahtaneen..


Korjasin saman tien nippusiteillä, kun juuri tuo aita suojaa patiokissoja rottweilerilta..


Cuddlesille ei enää maistunut raaka liha (kun paketti oli ollut avattuna pari päivää), joten viskasin jämät pikaiseen marinadiin, ja muutamaksi minuutiksi uuniin, lasagnea odotellessa.. Nimim. syön kissani jämämuonat, heh..


Perjantai-illan Snapchat-räpsyjä..




Lauantaiaamu ja feta-salaattia..

Illalla sitten näin pitkästä aikaa Hansomin! Hirmu huono kuva, mutta Hansom oli todella hyväkuntoinen, ja oli lihonutkin


Sunnuntaina pääsin duunista iltapäivällä, ja sitten vietettiin Cuddlesin kanssa syliaikaa kylppärissä..


..samalla kun Cara tutki kiinnostuneena Cuddlesin väliaikaista suihkukoppiasuntoa..



Iltapalaksi avocado-voikkoja


Maanantaina olisi siis normaalisti ollut jaettu vuoro (ja sama tiistaina), mutta tämän viikon vuorolistaani oli laitettu maanantaiksi klo 11-18 -vuoro, ja sitten kolmen päivän miniloma..

Oli ihanan keväinen ilma, kun menin maanantaina duuniin - pysähdyin taas ottamaan kuvan matkan varrelta.. (Harmitti kun en voinut missään turvallisesti pysähtyä ottamaan kuvia kukkivista kirsikkapuista tai narsisseista..)

Valitettavasti, se edellisessä jutussa mainitsemani pikkupörrö oli jo lähtenyt, kun menin duuniin - suoraan lentokentälle, josta perheensä luokse uuteen kotiin, toiselle pallonpuoliskolle.. En siis ehtinyt hyvästellä, ja on edelleen kova ikävä, mutta tietysti ihanaa hänelle päästä taas omien ihmistensä luokse..

Duunissa oli hurjasti kiirettä, mutta jaksoin, kun ajattelin tulevia kolmea vapaapäivää..


Illalla kotona sitten popsin suklaata, ja Cara veti käärepapereita lattialle, yksi kerrallaan..


Katsoin telkkaria..


Popsin iltapalaksi kirsikkatomaatteja ja feta-juustoa..


Tiistaiaamun Cuddles-päivitys.. Syöminen on ollut taas hiukan huonoa.. Suu on selvästi edelleen arka..

Myöhemmin tiistaiaamuna sain sitten tekstarin duunikaverilta, joka kehotti tarkistamaan pomolta vuorolistan, kun oli huomannut toimiston listan eroavan meille annetuista listoista.. Viskasin saman tien pomolle tekstarin, ja hän vastasi että todennäköisesti tosiaan joutuisinkin jo torstaina duuniin - ei ollut itse paikalla, mutta sanoi vahvistavansa asian keskiviikkona..

Meni sitten koko tiistai pettyneissä tunnelmissa, ja lähinnä istuin sohvalla ja katsoin telkkaria.. Huoh..


Sää olisi ollut aivan upea, muttei huvittanut mennä minnekään..


Reilu vuosi sitten istutetut salaatit kasvavat edelleen samassa multapussissa ikkunalaudalla..


Pation iltapäivähellelukemat.. Oikeasti lämpötila oli siis jotain 20 asteen tienoilla, mutta kun aurinko porottaa siihen koko päivän, niin kaikki mikä ei ole vitivalkoista, kuumenee..


Tein pizzan, johon tuli kaikenlaisia jämiä.. Pepperonia, nakkeja, punasipulia, kirsikkatomaatteja, feta-juustoa..


Hyvää tuli.. 🍕


Lisää Snapchat-räpsyjä..



Keskiviikko alkoi harmaana, mikä sopi tunnelmaan..


Naapurin rottweiler tuli taas moikkaamaan..



Kävin puoleltapäivin LIDLissa tekemässä viikon ruokaostokset.. Ostin mm. stir fry -nautaa Cuddlesille, ja hän veti kolme isoa ateriaa pieneksi paloiteltua raakaa lihaa Toivottavasti kelpaa huomennakin!


Iltapäivällä sää muuttui taas aurinkoiseksi.. Trimmasin kukkapuskan - toivottavasti se kukkii tänäkin vuonna..


Ruisleipää, valkosipulituorejuustoa, ja ruohosipulia..

Huomenna siis duuniin - todella vituttaa, kun olin niin innolla odottanut "minilomaa", mutta tietty lompakko kiittää useammista duunitunneista.. Harmittaa vaan, kun mulla on nyt loppuviikosta KOLME jaettua vuoroa, jotka ovat todella ryydyttäviä.. (Ja jos niitä on useampi kuin kaksi, haastatteluvaiheessa luvattiin bensakorvaus, jota ei ole koskaan kuulunut, grrrr..)

Mutta duunikaveri laittoi päivitystekstarin, eli nyt ei ole kovin montaa nelijalkaista hoidettavana, ja nekin ovat kaikki kanta-asiakkaita, että tiedän mitä odottaa huomiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.