Otan joka päivä sen verran kuvia, että pilkon nyt kuluneen vuorokauden eläintarhakuvat omaksi kokonaisuudekseen..
Ei varsinaisesti lemmikkikuva, mutta iso sohva on kodin sosiaalinen keskus..
Vaihdoin eilen puhtaat viltit, pyyhin sohvan desinfiointipyyhkeillä, ja suihkutin tyynyt Febreze'lla.
Olin toivonut peseväni Lucyn samana päivänä, mutta ei vaan ole ollut aikaa kerralla kaikelle, kun on aamumenoja, ja ystävän kissojen ruokintaa iltapäivisin..
Eilen em. kissat olivat kaikki kotona, kun oli kurja ilma.. Sitten siellä on pari ulkokissaa, ja täytän päivittäin myös lintujen ruokintatuubit..
Heillä on kodinhoitohuoneen ikkunassa kissaluukku, joka tunnistaa mikrosirut, niin että vain heidän omat kissansa voivat liikkua vapaasti ulos ja sisään.
Lucy leikki eilen tuossa lattialla, keltaisella Kinder-munan muovihärpäkkeellä, joka on yksi parhaita leluja..
Yhtäkkiä, hän alkoi haukkua ihan ilman syytä..
Kysyin mikä oli hätänä, ja hän keskeytti leikkinsä, kuin astuen ulos mielikuvitusmaailmasta, katsoen minua hyvin närkästyneesti, kun olin häirinnyt hänen tilannettaan..
Pyysin anteeksi, ja hän jatkoi leikkiään, haukkuen välillä muovilelulle niinkuin lapset juttelevat nukelle 😂
Yritin kuvata videota, muttei suostunut leikkimään videolle.. 🙄
Tänään olin aamulla hammaslekurilla, ja sen jälkeen kävin LIDLissa.
Siellä oli taas lemmikkikamaa, joten ostin tuollaisen viilennysmaton, jos kesäsäät vielä palaavat.. (Ei ollut kallis!)
Kun kaikki päärakennuksen asukkaat sattuivat olemaan poissa (mukaanlukien rottis), menimme Lucyn kanssa pihakävelylle, ihan vaihtelun vuoksi.
Hän haisteli innolla kaikki paikat - useampaan kertaan..
Haisteli rottis-viestit.. Vastasi muutamiin..
Mentiin vielä puutarhan puolellekin, ja toinen hevosista oli taas niityn laidalla, mistä katseli minua 💕
Hiukan myöhemmin, Dippy tuli patiolle, ja Lucyn oli ihan pakko päästä moikkaamaan.. 💕
Peppua on päästävä haistelemaan..
Dippy antoi palautetta.. 😱
Tykkäävät toisistaan.. 💕
Epätarkka kuva, mutta hieroivat ohimennen kylkiään vastakkain.. 💕
Sitten Dippy meni lojumaan kissakopin katolle..
Lucy olisi kovasti halunnut leikkiä..
Kävin taas ruokkimassa ne kissat..
Vain kolme paikalla, tällä kertaa.. Se neljäs on harvoin paikalla, mutta on ainoa joka osaa avata kaapinovet, joten hänen ruokansa laitetaan sinne kaappiin, mistä hän sitten löytää sen, kun tulee kotiin..
Sain Wish-postia..
Lemmikkiportti, jolla voin rajata Lucyn olohuoneeseen, niin että kissat voivat viettää aikaa alakerrassa, ja toivottavasti tottua Lucyyn niin ettei porttia lopulta enää tarvita..
Loppuun vielä nuori mustavalkoinen kissa, joka kuuluu jollekin naapurille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.