sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Hiukan remppaa taas, yms.


Tiistaiaamuna räpsin aikani kuluksi kuvia Drumreen keskustasta (=yksi rakennus), kun postisetä oli asioilla, ja ikkunassa oli lappu, että palaisi 20 minuutin kuluttua arvotusta lähtöajasta 😂





Alunperin oli ollut ajatuksena mennä sitten Bray'hin, mutta uutta ajokorttia ei ollut vieläkään tullut, joten päätin odottaa keskiviikkoon..


Aamupala/lounas..


Illemmalla oli sitten sotkua, kun olin ensin pesemässä lautasta, ja Cuddles hermostui hanaroiskeista, niin että hyppäsi keittiön työtasolla olleen vesikuppinsa nurin - kaikki vedet roiskuivat vaatteilleni ja lattialle..

Olin sitten saanut lattian kuivattua ja kuppiin uudet vedet, yms., ja Cuddles oli siirtynyt keittiön ikkunalaudalle katselemaan maisemia.. Niin puuhasin siinä sitten jotain, ja tarvitsin taas hanaa - Cuddles sekosi joko hanan äänestä tai mahd. jostain minimaalisesta vesiroiskeesta, ja hyppi ikkunalaudalta kaikki kukkaruukut nurin, ja hyvä ettei tuo astiankuivatustelinekin valahtanut lautasineen lattialle! (Ja tietty olin just muistaakseni sunnuntaina supersiivonnut keittiön työtason, joka oli nyt siis täynnä multaa, katkenneita basilikan oksia, yms..)

Voi vittu.


Samalla sekoamisella, kuivaruuatkin levisivät pitkin poikin - suurin osa pitkin lattiaa, joka sekin oli teholakaistu (muistaakseni) sunnuntaina..

Vittuperkelesaatana, jne..

👾

Tulin ehkä hiukan huutaneeksi.

Pyysin kyllä myöhemmin anteeksi


Kun keittiö oli taas siisti, Cuddles halusi ulos rauhoittumaan, ja minä kokkasin..

Ekassa kuvassa uunivuoan pohjalla öljyä, tuoretta basilikaa, ruohosipulia, pippurisekoitusta, chili-jauhetta, valkosipulijauhetta.. Ei tainnut olla muuta..

Toisessa kuvassa yksi valtava bataatti, ja iso peruna, palasina ja sekoitettuna em. öljy-yrtti-mausteseoksen kanssa.. (+ kuppi vettä)

Tässä vaiheessa laitoin taas rei'itetyn alumiinifolion vuoan päälle, ja koko komeus 180C asteen kiertoilmauuniin 20 minuutiksi..


Sitten poistin sen folion, lisäsin kerroksen jämäkanaa, ja mietoa valkoista cheddaria viipaleina..


Lopuksi vielä kerros feta-paloja, ja sitten takaisin uuniin (ilman foliota) 25-30 minuutiksi..


Olipa taas todella, todella herkullista


Kävin ottamassa Cuddles-kuvia kissatarhassa..


Hän olisi ulkoillut kauemminkin, mutta alkoi olla jo pimeää, joten hain lopulta pois, kun ei sieltä päiväuninurkasta edes näkynyt enää maisemia..


Nukun edelleen sohvalla, kun siinä on mukavaa lukea, ja voi ladata puhelimen akun laptopin kautta - se töpseliosa laturista on hyvin epäluotettava, mutta USB-latauksella toimii ongelmitta.


Keskiviikkona menin sitten Bray'hin, ja vein sinnekin hiukan kukkia, kun niitä nyt on tullut aika runsaasti 😃


Popsittiin sielläkin kanaa - D oli tehnyt kanapataa jo valmiiksi, ja sen seuraksi muussia.. Toisessa kuvassa illemmalla jaettu pizza.. Dunnesin käsintehty pizza on todella herkullista - ihan kuin ravintola-pizzaa..


Saatiin hiukan rempattuakin taas - ei kovin paljoa, mutta melkein koko eteinen on nyt maalattu (toki tarvitsee vielä pari lisäkerrosta maalia).. Vain se iso seinä on alustapetoitava loppuun, ennenkuin sen voi maalata. Mutta nyt ei ole enää niin raksafiilis, kun astuu etuovesta sisään!

Lattiat ovat edelleen mietinnässä, kun yksi seinä olisi tarkoitus purkaa (isompi homma, eikä hoidu omin voimin), mikä tietty kannattaisi tehdä ennen lattioiden uusimista..

Katsottiin vielä The Fifth Element -elokuva, ennenkuin ajoin kotiin. Olen nähnyt sen ainakin 2-3 kertaa aiemmin, ja D oli myös nähnyt sen, mutta oltiin unohdettu yllättävän paljon.. Ne Gaultierin asut ovat kyllä hilpeitä 😃


Hunajakennojäätelöä, ja torstaiaamiainen..


Torstaina oli aivan upea ilma - ihan kesä!

Molemmat kissat halusivat tarhaan - Cara yleensä tykkää enemmän patiokävelyistä valjaissa, mutta halusi tällä kertaa Cuddlesin seuraksi tarhaan 😃


Voi kun olisi joka päivä tuollainen sää..


Cara halusi sisälle aika pian, mutta Cuddles ulkoili monta tuntia!


Kävin moneen otteeseen katsomassa, mutta oli ihan onnellisena siellä suosikkinurkassaan..


Cara haisteli päivän herneet..


Kaunista ilta-aurinkoa sohvalta kuvattuna..


Pitkästä aikaa perheillallinen, eli Little Mami, Hansom, ja GinGin tulivat kaikki yhdessä samaan aikaan


Cara tykkää nukkua jaloissani 😃


Ajokorttia ei tullut perjantainakaan, mutta menin silti Bray'hin..

Käytiin aamupalalla Cullenmoren Applegreenin Subway'ssa, josta jatkettiin D:n lapsuudenkaverin tontille, missä D oli luvannut vilkaista yhden sivurakennuksessa asuvan vuokralaisen ulko-ovea, joka kuulemma ei ollut auennut moneen kuukauteen, ja olivat kulkeneet sivuoven kautta jatkuvasti..

Niin kys. asukas on kuulemma arkkitehti, ja sitä ovea oli käynyt katsomassa kaksi eri oviammattilaista, joista toinen oli ohjeistanut rakentamaan uuden raamin uutta ovea varten, ja toinen oli tilannut Englannista uuden lukkosysteemin, jota edelleen odoteltiin..

D sai lukkoon jumittuneen oven auki, ja totesi itse lukkosysteemin toimivaksi, muttei pystynyt lukitsemaan ovea uudelleen.

Minä sitten osoitin niitä pelkällä kahvalla toimivia lukkohärpäkkeitä, ja totesin etteivät niitä varten tehdyt kolot ole oikeilla kohdilla.. D totesi, että olin oikeassa, ja kumartui tutkimaan asiaa..

Siinä raamiosassa oli sellainen liuska, joka oli valahtanut alas - kiinnitettiin se sinitarralla takaisin paikalleen, ja ovi lukkoineen toimi sen jälkeen täydellisesti.

Olen guru.

👌


Ajeltiin maisemareittiä takaisin, ja sitten isommalle tielle päästyä, ylinopeutta kamera-auton ohi.. Kakka.. 💩 (D ratissa siis..)

Bray'ssa katsottiin sitten koko eka kausi Stranger Things -sarjaa, joka oli aika kliseinen (paljon vaikutteita eri kasarielokuvista), mutta hyvin tehty ja viihdyttävä. Varsinkin lapsinäyttelijät olivat ihan uskomattomia, kun miettii että he ovat oikeasti moderneja lapsia, jotka elävät älypuhelinten ja sosiaalisen median maailmassa, mutta pystyivät todella uskottavasti näyttelemään kasarilapsia, jotka seikkailivat omin päin pitkin maita ja mantuja, tekivät kaikenlaista, jne..

Tilattiin kiinalaista muonaa, josta kuva tuolla ylempänä, Subin vierellä..

Olin laittanut ajokorttipuljuun emailia, ja ilmoittivat, että joutuisin nyt anomaan korttia uudelleen, niin että käyn garda-asemalla leimauttamassa anomuksen, niin että se aiemmin postitettu kortti on ilmoitettu virallisesti postissa kadonneeksi, ja sitten anomus on postitettava Cork'iin, josta postittavat mulle mahd. pikaisesti uuden ajokortin - onneksi sentään ilmaiseksi.. (Ts. maksoin jo siitä postiin kadonneesta, eli ei tarvitse sentään maksaa uudelleen!)

Eli periaatteessa ajelen nyt tällä hetkellä ilman korttia, mutta onneksi kaikenlaista dokumenttia löytyy todisteeksi, ettei ole oma vikani, jos siis sattuvat pysäyttämään ja sellaista kysymään.. Se uusi korttihan on kuitenkin jo olemassa, mutta posti on vaan onnistunut hukkaamaan sen - huoh..

Elätän vielä minimaalista toivoa, että se kortti jotenkin saapuisi perille maanantaiaamuna, niin ei tarvitsisi hommata uutta lomaketta, täyttää kaikkia tietoja uudelleen, hakea garda-leimaa, jne..

Em. sarjaa katsoessa meni myöhäiseksi, ja olin kotona vasta aamuneljältä. Kissat olivat kuitenkin ihan OK


Lauantaina olisi hotsittanut olla vaan kotona, mutta oli pakko mennä ruokaostoksille.. Menin siis Ashbournen LIDLiin..






Siellä oli kirjepaperiksi soveltuvia vihkoja, joten kirjoitin pitkästä aikaa kirjeen ystävälleni, jonka osoitteen numeroita en taaskaan muista, enkä toistaiseksi ole löytänyt osoitekirjaanikaan, eli kirje on kuoressa valmiina, kunhan nyt löydän sen osoitteen.. 😂



Uusi kissa, jolla ei vieläkään ole nimeä..

A post shared by Stella Stenroos (@st_stello) on

Tänä viikonloppuna on Dunshaughlin Harvest Festival, mutta ilma on ollut harmaa / tihkuinen / sateinen, että jäänee tänäkin vuonna kokematta.. Sinne kun on ihan turha yrittää autolla - parkkipaikkoja ei ole vapaina, ja iso parkkis on muutettu toriksi.. Pitäisi siis mennä kävellen, ja se on just sen pituinen matka, että sateen yllättäessä vituttaisi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.