perjantai 29. syyskuuta 2017
Kulunutta viikkoa sekalaisina kuvina
Sunnuntaina oli kaunista ja kesäistä ♥
Caran kanssa sohvalla.. Toisessa kuvassa voikkoja..
Cara ja Cuddles ♥
Auringossa oli ihanan lämmintä.. Toisessa kuvassa violetti linnunpaska patio-ovessa, prkl..
Herneitä..
Kukkia..
Cuddles ulkoili taas tuntitolkulla, ja sitten kun puolipakolla hain sisälle, yritti vielä karata ovesta uudelleen ulos..
Nautin auringosta ja luin bean bagilla, kissojen tarhaillessa..
Lentokone..
Voikkoja ja kirsikkatorttusilmät.. 👀
Pimeät ruudut, ja toisessa kuvassa maanantai-pizzaa Bray'ssa..
Olin kotona printannut uuden ajokorttilomakkeen, ja täyttänyt sen valmiiksi.. Kävin Bray'ssa garda-asemalla leimauttamassa sen (kun piti ilmoittaa virallisesti se uusittu kortti kadonneeksi postissa), ja postitin sitten emailitse annettuun osoitteeseen.
Kävin myös pankissa, kun sain veronpalautuksia - enimmäkseen vuodelta 2014. Niitäkään ei saa, jos ei osaa hakea! Olin pitkään seurannut Facebookissa puljua, jonka kautta moinen onnistuu helposti - ottavat maksun vain jos tulee palautuksia, ja sekin on ihan kohtuullinen. Kannatti.
Katsottiin "The Mummy" - siis se uusi, missä on Tom Cruise, jota en periaatteessa voi sietää, mutta se elokuva oli kyllä ihan viihdyttävä. Lähinnä sillä tavoin, että naurettiin sille elokuvalle..
Kotiin tullessa, N/M3:lta kotiin asti oli tosi sankka sumu..
Kissat olivat vallanneet koko keittiön..
Tein molemmille kissanminttulelun. Tungin sukkaan runsaasti kissanminttua, taittelin sukan, ja laitoin sen toisen sukan sisälle, jonka suljin solmulla.. Cara on paininut omansa kanssa, ja Cuddles toisinaan nuoleskelee omaansa..
Ohjuspilviä Pohjois-Koreasta? 😃 Tiistaina oli siis taas kaunista..
Harvinaisempi vieras.. Tällä kissalla on omat ihmiset, mutta tulee joskus moikkaamaan ♥
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä plarasin sukukirjaa, joka on mulle hidasta luettavaa, kun on ruotsiksi, mutta oli kuitenkin niin koukuttava, että meni monta tuntia tutkiessa..
Naputtelen tuosta erillisen jutun..
Keskiviikkona sitten Cuddles päätti muuttaa keittiön työtason toiseen päätyyn, eli kahvinurkkaukseeni, jonka olin juuri saanut mieleiseksi.. Huoh..
En voinut käyttää paahdinta, enkä vedenkeitintä, kun kissa istui jääräpäisesti tuossa..
Niin annoin sitten periksi, ja siirsin kaiken sinne toiseen päätyyn, missä on paljon pienempi tila ja vain kaksi töpselipaikkaa, prkl..
Cuddles sai pitää viinat.
Keskiviikko oli sateinen..
Tuossa vikassa kuvassa torstain herkkumuona, josta laitan myös erillisen reseptipostauksen kuvien kera 😃
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.