lauantai 29. syyskuuta 2018

Ennen visiittiä -kuvia


Kukkia aloituskuvaksi.. 😃


En ole ehtinyt "vieraiden" aikana blogittaa (saati aina edes koskea koko koneeseen), joten ekat kuvat ovat parin viikon takaa sunnuntailta..

Pesin urakalla pyykkiä, kun halusin raivata pyykkipinoon kertyneet liinavaatteet pois tieltä, yms., ennenkuin äiti ja J tulisivat viikon vierailulle. Ja tietty pesukone alkoi taas reistailla! Vuokraisäntä sai korjattua pahimmat ongelmat muokkaamalla vedenpainetta, mutta kone saattaa olla tulossa tiensä loppuun, kun on toisinaan sittemminkin oireillut, vaikka on pidetty ihan hyvin (esim. putsaan usein nukkasihtiä, jne.). Toimi nyt onneksi kuitenkin, niin että sain kaiken tarpeellisen pestyä ajoissa.


Cuddles istumassa imuriaitauksessa - jos joku ei tunne kissoja noin yleensä, niin mainittakoon, että kissoilla on usein pakonomainen tarve mennä istumaan tuollaiseen rajattuun paikkaan.. Että jos esim. merkkaa teipillä lattiaan pienen alueen, niin hyvin todennäköisesti kissa menee siihen rajattuun kohtaan istumaan 😂

Olin luvannut J:lle ison Millon, mutta en meinannut löytää isoa lehtiötä! Tiesin sellaisen olevan jossain päin taloa, mutta olen viimeaikoina raivannut kaikkea eri paikoille.. Uutta ei olisi saanut ihan läheltä, vaan lähin taidetarvikkeita myyvä kauppa olisi varmaan ollut Navanissa. Onneksi se oma lehtiö löytyi lopulta - jopa sellaisesta paikasta mistä olin ihan ekana etsinyt, mutta oli vaan painautunut parin raamin alle sopivasti piiloon..


Millon luonnostelua..


Etana ikkunalla - yllättävän moni on kuvan perusteella oikeasti kuvitellut tuota metrin mittaiseksi tappajaetanaksi seinällä!!! 😂😂😂😂😂


Muonakuvia..


Äiti lähetti tuomisia jo ennakkoon postitse! Naksuja, pyyhkeitä, puolisormikkaita.. Viimeksimainitut ovat todella käteviä, kun on kylmä koti!


Kettukeksejä ja karkkeja..


Leipää


Isoisän runoja ♥♥♥♥♥


Suklaata! 😍


Tiistaina (18/9) piti viedä TabTab lekurille, kun nilkutti toista etutassua. Antoi minun tutkia sitä, mutta yksi kohta oli sellainen, mihin ei saanut koskea, joten lekuria tarvittiin.


Oli ilmeisesti tapellut, eli tassussa oli purema, johon TabTab sai antibiootit ja kipulääkkeen - molemmat pistoksina, kun varsinkin ulkokissoille olisi aika mahdotonta antaa lääkkeitä pillereinä.

Toista pistosta saadessaan, TabTab stressipuraisi minua etusormeen, joten palasimme klinikalta kissa kopassa ja minulla etusormi veripaperikääreessä 😂 Ei se paha purema ollut, tuli vaan tuoreeltaan runsaasti verta, mikä oli ihan hieno juttu, niin puhdistui samalla, eikä päässyt sitten tulehtumaan - kissojen puremista kun saattaa saada todella hurjia tulehduksia (vain jos menee iho rikki).


Kotona taas..


Kun palasimme klinikalta, sain kiitokseksi nilkoissa pyörimistä


Avocado-voikkoja..


Irtsikoita


Auringonlasku..


Millon maalausta..


Tiistain ja keskiviikon (18-19/9) välisenä yönä myrskysi - ei tullut vettä tai muutakaan, mutta tuulet olivat todella voimakkaita.. Aamulla oli patiokalusteet pitkin poikin, ja ulkokissojen lautasetkin olivat kaikki nurin, mutta onneksi silti ehjiä!


Puremakohta ei onneksi tulehtunut ollenkaan, vaan parani ihan siististi.

Kävin LIDLissa, ja ostin pitkästä aikaa mikroaterian - chicken korma


Millo valmistui keskiviikkona 😃 Piti ottaa uusi kuva, jossa ei olisi mutkalla, mutta en muistanut, ja nyt Millo on jo Suomessa.


Torstaina kävin toisaalla Meathissa, kun en olisi perjantaina ehtinyt, ja sain papukaijakaverini mamalta kukkia 😄


Sain kodinkin raivattua ja siivottua valmiiksi, ja laitoin kissoille pari vaihtoehtoista nokostelupaikkaa, kun omat vakiopaikat saattaisivat olla tulevan viikon aikana liian aktiivisia..

Cuddles meni saman tien sohvan taakse nukkumaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.