Lauantaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen Trim'iin (18km), jossa saimme pari tuntia ilmaista pysäköintiaikaa, kun joku oli juuri lähdössä parkkikselta, ja tarjosi meille jäljellä olevan aikansa ♥
Mentiin sitten Trim'in linna-alueelle, jossa ehdittiin rauhassa kävellä katselemassa paikkoja, ennenkuin meille annettu The Keep -kierros alkaisi (kierrokset alkavat yllä näkyvän Keepin portaiden luota, annettuun aikaan, ja sisälle pääsee siis vain opastetuille kierroksille).
Emme äidin kanssa fanita "olavinlinnaportaita", joten odottelimme tuolla pienoismallitilassa yhden amerikkalaisnaisen kanssa, kun loput ryhmästä kävivät torneissa ja Keepin ylemmissä osissa.
Itse tutkin innolla kolmea pienoismallia, joissa oli Keepin eri vaiheita, alkaen muistaakseni 1170-luvulta, ja päätyen 1200-luvun alkuun, jolloin linna lopulta valmistui.
Vanhin versio..
Hiukan uudempi versio..
Lopullinen versio..
Lattiassa oli ritilä, jonka alla oli ollut aikoinaan varastotiloja - nuo portaat vaikuttavat kammottavilta, varsinkin kun ajattelee, että siitä on kannettu kaikenlaista ylös ja alas.. Itse kompuroisin varmaan tuollaisissa ilman lastiakin!
Olisipa tuollainen seinä syvennyksineen kotona.. Sinne voisi laittaa tuikkuja ♥
Laitan tuonne alemmas enemmän kuvia (osin samoja kuin yllä), mutta alkuun Instagram-kuvat..
Noloa, kun minulla oli ainakin joinakin päivinä kunnon kamerakin mukana, mutta tuli lopulta räpsittyä vain puhelimella.. Ei kuitenkaan ollut oma lomamatkani, joten keskityin enemmän toimimaan kuskina ja oppaana 😃
Jatkoimme sitten matkaa Dunsanyn kautta Hill of Tara'lle (19km), missä söimme aluksi lounasta.
Otimme muistaakseni kaikki tuon vuohenjuustosalaatin, missä oli punajuurta, rucolaa, tummia oliiveja, yms.. Todella ihanaa!!! ♥ Salaatti oli hyvää, kastike oli raikas, ja vuohenjuustopala oli runsas, sekä ihanan möllöinen.. Mmmmmm.. Myös ohessa tarjottu leipä oli ihan parasta..
Sitten kävelimme hiukan katselemassa maisemia..
Jollain uusiopakanoilla oli rituaalit menossa..
Sitten Dunshaughlinin Supervalun kautta kotiin.. (11 + 2 km) Poikettiin vissiin samalla viemässä T:n tyttärelle LIDLin tomaattilelu, jonka olin saanut tarroilla ilmaiseksi - hän oli nimenomaan toivonut tomaattia, mutta olivat hukanneet oman tarravihkonsa! Sain T:lta kirsikkahilloa 😃
Otin myöhemmin kotona kuvia kirjasta, jonka ostin Hill of Tara'n vanhojen kirjojen kaupasta ♥
Sumea kuva juustoista ja kekseistä, illemmalla..
🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿
Alla lisää kuvia, joista siis osa tuli tuossa jo Instagram-versioina.. Kaikkia voi klikata isommiksi!
Trim Castle
Hill of Tara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.