sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Vierailuviikko - osa 3 - su 23/9 - Bray, Victor's Way, Wicklow Mountains..


Sunnuntaina taas aamiaistankkaus..


Muistin avata pari perjantaina tullutta ilmaista Wish-ostosta.. Kolmannenkin version puhelinsuoja oli samalla tavalla käyttökelvoton kuin ne kaksi aiempaa yritystä - tartuntapinta väärällä puolella.. Vaikka tilasin kolmelta eri myyjältä, siellä on pakko olla yksi ja sama lähde, mistä tilaavat omansa, kun kaikissa on ollut sama vika. Huoh..

Uudelleentäytettävää kahvipodia en ole vielä kokeillut, mutta vaikuttaa lupaavalta! Jos se toimii asianmukaisesti, tilaan ehkä toisenkin, kun usein juon kahden podin kahvia, ja täyttö kesken kahvinkeiton olisi hankalaa.


Lähdimme melko aikaisin ajamaan kohti Bray'ta - ihan vaan suorinta reittiä, motareita (M3 ja M50) pitkin.. (55km)

Aloitimme entisen kotini edustalta - kävin hakemassa Pushyn pikatapaamiselle


Sitten jatkoimme matkaa.. Tein pikapyörähdyksen satamassa - Harbour Barin edustan risteystä oli uusittu inhottavan kliiniseksi (muistinkin vasta nyt, että se liittyi uuteen kouluun, Dargle-joen toisella puolen..).. Satama oli aivan täynnä autoja ja ihmisiä, kun oli sunnuntai ja kelpo sää.

Jatkoimme Seafrontia pitkin rannan toiseen päätyyn, josta ajoin Putland Road'ia ylös, kääntyen sitten Vevay Road'ille (herra narsistin lapsuudenkodin edustalta), josta Main Streetille, sillan yli (Dargle-joen yli), ja sitten Upper Dargle Road'ia liikenneympyröille asti, josta käännyimme uudemmalle alueelle, missä srilankalais-intialaisystäväperheeni asuu nykyisin. (6,5km)

Löysimme lopulta oikean kerrostalon, ja "pikku-R" päästi meidät summerilla sisään. Hän odotteli sitten heidän asuntonsa ovella, enkä olisi ikinä tunnistanut, kun viimeksi nähdessämme hän oli ihan lapsi, mutta nyt sellainen 11-vuotias, joka näyttää ainakin 17-vuotiaalta 😲


Heidän parvekkeeltaan oli todella kivat näkymät vastapäiseen metsikköön, joka hehkui auringossa ja syksyn väreissä..





R oli sanonut tarjoavansa meille teetä (tosin taisimme kaikki juoda kahvia, heh), ja oli tehnyt aivan ihanaa banaanikakkua, joka oli hänen oma reseptinsä Siinä oli mukana porkkanaa ja rusinoita, ja se oli todella ihanaa..


Saimme myös keittoa ja leipää! 😍


Pikku-R (tosin nykyisin äitiään pidempi..) ja R - kuvat kasvoineen vain asianosaisille privana 😃


Selfie-keppikin pääsi ulkoilemaan laukun pohjalta! J, äiti, minä, pikku-R, ja R 😃


Sitten jatkoimme matkaa N11 pitkin, kääntyen Kilmacanoguen kohdalta, sitten Rocky Valley'n läpi ja kohti Roundwoodia, joskaan emme menneet ihan Roundwoodiin asti, kun käännyimme sitä ennen kohti Victor's Way, intialaista veistospuistoa.. (20km)


Sattui juuri sopiva ilmakin - minulla oli vain neuletakki paidan päällä, eikä ollut ollenkaan kylmä.


Iloisia turisteja, ja Paddy Ganesh.. 😂


J käärmeistuimella..


Äiti käärmeistuimella..


Maisemakuva käärmeistuimelta - taustalla näkyvä vuori on The Great Sugar Loaf


Shiva järvellä..


Kiersimme vielä sen vakiovalokuvanäyttelyn, jossa veistosten tekovaiheita Intiasta, ja plarasimme kaupan intialaisrihkamaa - ostin taas telkkarin edustalle pienen koristeen, josta en ole muistanut ottaa kuvaa..

Ehdimme juuri sopivasti autoon, kun tuli pieni sadekuuro! Loistava ajoitus..


Sitten oli tarkoitus pysähtyä ihailemaan maisemia Lough Tay'n kohdalla (Wicklow Mountains), mutta kun oli sunnuntai, niin se oli aivan täynnä autoja, busseja ja turisteja, joten emme sitten pysähtyneet siinä 😡

Jatkoimme vuoristotietä Sally Gap'ille, ja siitä suoraan Blessingtonia kohti, Threecastles-kylän läpi.. Valitettavasti, Crauls Supermarket (ihana pieni kyläkauppa) ei ollut auki.. Ei taida olla sunnuntaisin ollenkaan auki. (28km)


Jatkoimme Blessingtonin läpi kohti Naas'ia, sitten Carragh'n, Clanen ja Kilcockin läpi, maalaismaisemareittiä kotiin.. (59km)


Kotona syötiin J:n tuomaa texmex-härkistä tortillojen, avocadon, hapankerman, salaatin, yms. kanssa. Eka kerta, kun maistoin härkistä, ja se oli todella hyvää


Cuddles oli jo rohkaistunut sohvalle (sohvan takana olevalta laatikolta), mutta katse oli vielä visusti kohti seinää.. (Myöhemmin kyllä innostui jopa tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa!)


Cara ihastui J:an, mutta katseli tässä Cuddlesia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.