tiistai 22. marraskuuta 2016

Uppopaistettua leipää


Minulla on ollut jo yli 20 vuoden ajan nettiveli, joka on Navajo, ja mainitsee usein frybread'in, eli paistetun leivän.

Päätin vihdoin kokeilla, kun löysin helpon reseptin, jota varten ei tarvinut käydä kaupassa (ts. kaupassakäynnin lykkääminen oli osasyy). Laitan alle reseptin sellaisena kuin itse tein sen;

4 kuppia vehnäjauhoja
1,5 kuppia lämmintä (arpomalla 45-asteista) vettä
puoli tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta

Ensin kuivat ainekset yhteen, sitten vesi. Sitten vaivasin taikinaa käsin, kunnes se oli pehmeää, muttei tahmeaa. Sitten pyörittelin taikinasta sellaisia suunnilleen lihapullan kokoisia palloja, jotka litistin leiviksi, ja tein pienen reiän niihin. (Reikä ihan sen takia, että lopputulokseen tulee enemmän paistunutta pintaa.)

Lopulta uppopaistoin leivät, kaksi kerrallaan, kun paistimeni on vain litran vetoinen. Kun ne olivat kullanruskeita, otin ne talouspaperille, johon liika rasva imeytyi.

Huomioin, että taikinaan olisi voinut laittaa hiukan enemmän vettä. Tuollaisenaan se hiukan lohkeili, kun odotteli paistamista, mikä ei kuitenkaan varsinaisesti haitannut.


Tuossa paistuivat..


Tulos muistutti aika paljon itse tehtyjä munkkeja, paitsi ettei ollut makea =D

Kokeilin ensin yhden voin ja hunajan kanssa, ja se oli todella hyvää..

Koska Navajoilla tuo on usein (tai aina?) osa ateriaa, eli ihan samalla lautasella muun muonan kera, kokeilin myös voileipämäisesti (tosin rajoitetuin lisukkein, kun en siis ollut käynyt kaupassa, ja sillä mentiin mitä kaapista löytyi). Sekin toimi, joskin olisi varmaan toiminut paremmin osana kunnon ateriaa.


Jossain sanottiin, että hyvän frybreadin tunnistaa siitä, että se on hyvää ihan sellaisenaankin. Popsin sitten seuraavana päivänä jämät ilman lisukkeita, ja ihan hyvää oli =D Se muistutti jonkin verran kananrintaa, kun oli seuraavana päivänä tiivistynyt koostumukseltaan. Maku oli toki aivan erilainen kuin kananrinta.. =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.