Kävin torstaiaamuna omalla lekurilla keskustelemassa verikoetuloksista. Aika oli varattu klo 9:30, ja lähdin hyvissä ajoin kohti Bray'ta. Aamuruuhka oli kuitenkin järkyttävä! M50 oli suurimman osan matkaa kuin laiskaa homopornoa - madeltiin kakkosella. Matka kesti 1h 15min!!! (Oma nopeusennätykseni on 28 minuuttia, tosin yöllä, kun koko motari kuului vain minulle.. Normaalisti menee n. 40 minuuttia sellaiseen aikaan, kun on muutakin liikennettä.) Bray'ssa ehdin vaan viskata auton entisen kodin edustalle, kassit entiseen kotiin, ja sitten pitikin lähteä kävelemään reippaasti klinikalle. En halunnut mennä sinne autolla, kun olisi pitänyt maksaa pysäköinnistä ja jättää lisäksi kassit autoon.
Verikoetulokset olivat kuulemma ihan täydelliset (joskin niistä näkyi, että olin ollut hiukan nuhainen), eikä imusolmuke ole enää kuin ihan minimaalisesti turvoksissa, että kaikki OK =) Lekuri tosin sanoi, että verikokeet pitäisi varmuuden vuoksi uusia joskus 3kk kuluttua.
Takaisin kävellessä, poikkesin Tiger'iin katsomaan, josko siellä olisi jotain kivaa lauantain synttärisankarille, mutta ei oikein ollut mitään sopivaa.
Itselleni kuitenkin löysin 2 eurolla pölyhuiskan, jollaista olen halunnut jo pitkään (kotona on paljon hämähäkkejä, joten seittejä on putsattava jatkuvasti). Lisäksi D:lle kaksi shottilasia espressoja varten (euro/kpl), ja Tiger-kahvia.
Tuossa yllä näkyy testi-espressot kys. laseissa. Kuin pienet Guinnessit! =D
D:n oli tarkoitus tehdä ruokaa, mutta päädyttiin kuitenkin tilaamaan pitkästä aikaa intialaista, eli se Bombay Pantryn vakiomuona..
Saatiin taas ylimääräisiä dippejä, kun laitan aina muistutuksen tilaukseen, etteivät unohtaisi dippejä =D (Normaalisti tuohon ateriakokonaisuuteen kuuluu kaksi erilaista dippiä. Nyt saatiin kaksi molempia dippejä, sekä isompi purkki raikasta jogurttidippiä!)
Perjantaina päätin mennä LIDL-reissulle, kun hoitoaineet yms. alkoivat olla lopuillaan.
Oli outoa ajaa entistä duunireittiä, kun on ollut hiukan taukoa.. Lähin LIDL on siis Ashbournessa, eli ajoin vanhaa duunireittiä Ratoathiin asti, mutta käännyin sitten Ashbourneen. (Palatessa ajelin autopilotilla, kunnes Dunshaughlinin liepeillä mietin puolisen sekuntia, että mitvit, missä Kilbride? ..... En siis todellakaan ollut käynyt Kilbridessa asti, kun se olisi ollut siellä entisen duunireitin loppuosuudella! Oli vaan niin rutiinimuistissa, että hetken hämmensi, kun sitä ei ollutkaan matkan varrella..)
Nyt on taas hoitoaineet, shampoot, deodorantit, yms. moneksi kuukaudeksi. Käyn harvoin LIDLissa, mutta ostan sitten kerralla em. kaltaiset ostokset pitkäksi aikaa. Tulee huomattavasti halvemmaksi kuin ostaa lähikaupasta aina tarpeen vaatiessa. On myös jotenkin rauhoittavaa tietää, että kaapista löytyy perusasiat huonossakin rahatilanteessa.
En ollut löytänyt Bray'sta lahjaa lauantain synttärisankarille, ja omalla kotiseudullani on rajoitetummat shoppailumahdollisuudet.
Törmäsin kuitenkin pieniin "vaellusmonoihin", jotka olivat minusta todella suloiset.. Kun lapsi on muutenkin innostunut kengistä, ajattelin että monot voisivat toimia lahjana - äitinsä oli samaa mieltä, kun rimpaisin ja kysyin oikeaa kokoa =)
Perjantairuokana oli ensin salaatti (lehtisalaattia, scallion-sipulia, tomaatti ja omena, sekä Bombay Pantry'n jämädippejä), ja myöhemmin "kormasoppa" =)
Lauantaina menin sitten synttäribileisiin, M:n luokse. Oltiin sovittu, että menisin hiukan aikaisemmin (juhlat alkoivat virallisesti kolmelta), niin voitaisiin M:n kanssa hörppäistä salaglögit ennen muiden tuloa =)
Olen yleensä pitänyt Google Maps'ia navigaattorina, puhelimella, kun ajan kys. reittiä sen verran harvoin. Vaikka se on kartalla aika suora reitti, siitä suurin osa on tyypillisiä irlantilaisia maalaisteitä, eli kaikkea muuta kuin suoraa, paljon liikenneympyröitä, yms.
Eilen Google ei kuitenkaan saanut yhteyttä, joten puhelinnavigaattori ei toiminut. Huomasin silti muistavani reitin jo ongelmitta - myös sen viimeisen käännöksen pienelle sivutielle, jonka saattaa missata vaikka räpäyttämällä väärällä hetkellä silmiään =D (Siinä main olin itse asiassa hitaan traktorin takana, ja olisi ollut tilaisuus ohittaa se, mutta en ohittanut, kun muistelin sen sivutien olevan "ihan kohta".. ja olinkin oikeassa, eli jos olisin ohittanut traktorin, olisi voinut jäädä sivutie havaitsematta.)
Hiukan kuitenkin stressasin, toimisiko navigointi illemmalla, kun palaisin kotiin samaa reittiä - ensimmäistä kertaa ikinä. Olen nimittäin aina ennen jatkanut M:n luota Bray'hin, Naasin, Blessingtonin, ja Sally Gapin kautta, ja sitten vasta myöhään yöllä motaria pitkin kotiin.
Kaikki maalaistiereitit näyttävät "ihan erilaisilta" vastakkaiseen suuntaan ajaessa, kotiin palatessa olisi pimeää (suurin osa reittiä täysin ilman katuvalaistusta), ja paluureitti olisi muutenkin hiukan erilainen, eli todella tarvitsisin sitä Google-apua.. Noh, siitä lisää myöhemmin..
Taisin olla perillä joskus kahden maissa, mutta glögihetki jäi illemmalle, kun heillä oli ollut yllätysvieraita aamulla, ja sen takia M:lla oli valmistelut hiukan myöhässä. Autoin sulattamalla ja sekoittamalla suklaan ja voin täytekakun kuorrutusta varten - kuvia tuossa alempana..
Tuollainen pieni pyörä taisi olla pienen synttärisankarin suosikkilahja. Sitä talutettiin illemmalla edestakaisin pitkin alakertaa, varmaan muutaman kilometrin verran =D
(Ne monotkin olivat mieleiset, ja tuntuivat olevan oikeat vauhtisaappaat, kun niillä kopsutettiin myös mailitolkulla edestakaisin! Toki kaikkien vieraiden kengillä käveltiin myös, mutta se oli hitaampaa, kun olivat niin isokokoisia..)
Yllä (ja alla) se hieno traktorikakku! Suklaataikinakakku oli leikattu kahdeksi levyksi, joiden välissä oli (muistaakseni kirsikka)hilloa, kuorrutuksena tuo suklaavoi, ja traktori siirteli murskattuja Crunchie-patukoita.. Todella, todella herkullista..
Pieni heppu täytti siis kaksi vuotta =)
Tuossa se pyörä koottuna.
Kun pikkuheppu oli mennyt unten maille, ja suurin osa vieraista lähtenyt kotiin, haettiin M:n kanssa lähikylän chipperilta roskaruokaa, jota popsittiin sitten M&M:n ja L:n kanssa.
Nälkä yllätti vasta chipperilla jonottaessa, kun haistoimme roskaruuan.. =D
M:n nuorin kissa oli nyysinyt L:n koiralta pedin - awww.. Otin pari kuvaa, ja sen jälkeen koira sai petinsä takaisin. (Ei-tutuille selitykseksi: L on M:n pikkusisko ja pienen synttärihepun täti - asuu toisaalla miehensä kanssa, eli koirakaan ei siis asu tuolla, mutta tuo peti on kuitenkin häntä varten.)
Mutta siitä kotimatkasta..
Lähdin klo 22:40 kotia kohti, ja onneksi Google yhdisti ihan normaalisti, eli sain itselleni ääniohjeet. Minulla ei ole toimivaa pidikettä puhelimelle, joten en koskaan näe ruutua, vaan kuuntelen vain ääniohjeita. Ne toimivat niin, että jos olet oikealla tiellä, eikä tarvitse kääntyä muualle, Google ei puhu mitään.. Sitten kun on tulossa käännös johonkin suuntaan, Google puhuu taas.
Kaikki meni OK Kilcockiin asti. Ajaessa kotoa M:lle, reitti tavallaan kiertää Kilcockin, mutta paluureitti menee Kilcockin läpi. Olin vain kerran ajanut Kilcockin läpi - keskellä päivää, kun ajoin ekaa kertaa M:lle. Mulla oli silloin M kyydissä, ja antamassa mulle ajo-ohjeita, eli ei Googlea taustalla. Sen perusteella, en todellakaan voi sanoa tuntevani kys. paikkaa ollenkaan..
Seurasin siis Googlen ohjeita, ja yhden käännöksen jälkeen, Google oli hiljaa.. Oletin tovin olevani oikealla reitillä, kunnes aloin miettiä, että tie oli ihan liian hyväkuntoinen, ja minusta olisi pitänyt jo aikaa sitten kääntyä vasemmalle.....
Ja sitten huomasinkin olevani Maynoothissa!
Kyrpele.
Istuessani tovin punaisissa valoissa, ehdin pikaisesti vilkaista puhelimen ruutua, ja totesin reitin muuttuneen harmaaksi, ja Google oli parhaillaan "rerouting" -tilassa.. Kiitos, Google..
Käännyin sitten takaisin, ja pysähdyin tovin Kilcockin laidalla, resetoiden ajo-ohjeet.
Sitten tein muutaman ylimääräisen lenkin Kilcockissa, koska Google antoi ohjeita ihan miten sattui, ja lisäksi Kilcockin tiemerkinnät ovat ihan miten sattuu..
Lopulta kuitenkin pääsin oikealle reitille, ja sitten loppureitti olikin jo tutumpaa. Onneksi niin, koska reitin loppuosuudella tuli myös ilokseni sakea sumu, joka kuitenkin lieveni, kun pääsin isommille teille ennen Dunshaughlinia.
Kun toisin päin tuohon matkaan menee n. 40 minuuttia, kotimatka kesti kokonaisen tunnin!
Mutta oli kyllä sen arvoinen reissu - oli tosi mukavat synttäribileet =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.