maanantai 15. lokakuuta 2018

Lokakuun toinen viikko


Aloituskuvaksi sushia - siitä lisää alempana.. 🍣


Snapchat-rillit.. 😃

Maanantaina olin kennelissä tutustumassa tiloihin ja duuniin. Olin toki jo nähnyt heidän saitiltaan + videoistaan, että tilat ovat aivan fantastiset ja puhtaat, mutta oli silti vaikuttavaa nähdä paikan päällä miten loistavasti kaikki mahdollinen on suunniteltu.. Siis ihan kaikki mahdollinen..

Omistaja (=tuleva pomoni) totesi moneen kertaan, että kyseessä ei ollut testi, vaan hän oli jo silloin haastattelussa päättänyt antaa sen paikan minulle, mutta halusi vaan että saan kokeilla hommaa ennenkuin päätän, otanko sen vastaan.

Hän näytti tilat ja selitti rutiinit, ja sitten vein koiria ulkoilutiloihin, ja toin takaisin. Käsittelin mm. kahta nelijalkaista gardaa 😃 Ovat vakioasiakkaita.

Olen aina pitänyt viimeisen päälle suunnitelluista ja toteutetuista jutuista - sellaisista missä ei oikeastaan ole parantamisen varaa, koska kaikki on jo hiottu niin valmiiksi ja toimivaksi. Tuo paikka on sellainen. Missään vaiheessa ei tullut sellaista fiilistä, että jonkun asian voisi tehdä paremmin, vaan kaikki oli jo hiottu sinne parhaan asteelle..


Caran suosikkilelu, joka on vielä rakkaampi kuin kiinalainen kala.. Lahjakassin kahvana ollut naru, jota on raadeltu ahkerasti..

Toisessa kuvassa lohivoikkoja - kun oltiin sitten sovittu, että otan sen duunipaikan vastaan, palasin kotiin Supervalun kautta, tarkoituksena juhlistaa asiaa sushilla.

Supervalussa on AINA Oishii Sushia, mutta nyt ei ollut! Hmph.. Ostin sitten kylmäsavulohta..


Sohvamaisema ylöspäin..


Oltermanni-voikkoja, ja pastel de nata.. Kävin tiistaina uudelleen Supervalussa, mutta eipä ollut sushia silloinkaan.. LIDLissakaan ei ollut!


LIDLin Hallowe'en-peruukki.. 😂


Luin sohvalla.. Goodreads-saitilla on vuosittainen lukuhaaste, johon laitoin kesällä maalikseni 20 luettua kirjaa tänä vuonna.. Vuosi oli silloin jo pitkällä, joten en laittanut isompaa numeroa, mutta toisaalta, oli vielä monta kuukautta aikaa, joten ajattelin että ehdin ihan hyvin lukea 20 kirjaa..

Sitten tulikin kaikenlaista hommaa, ja nyt olen lukenut vasta kymmenen kirjaa, eli saattaa olla etten ehdi lukea kaikkia, ellen sitten valitse jotain ohuempia.. Seuraavana on taas melko paksu versio..

Toisessa kuvassa paljon harmaata, eli harmaat housut saapuivat Kiinasta..


LIDLissa oli kurpitsoja, ja ostin jo ison valmiiksi Hallowe'en-kaiverrusta varten.. Tässä on vielä aikaa miettiä mitä kokkaan tai leivon sisuksista..

Oli aurinkoista ja melko lämmintä - odottelin kerosiinia saapuvaksi..




Huvitti tuo yllä oleva kohta kirjassa, kun siinä on oma nimeni, ja äidin nimi 😃


Salaatti-tortilla..


Ei sitten tullut kerosiinitoimitusta, vaikka oli luvattu tiistaiksi! Grrrrr..


Pannukakku, ja lakastuneita kukkia..


Olin nillittänyt Campus Oil'ille emailitse ja facebookitse, ja keskiviikkoaamuna rimpaisivatkin, ja sain soittajan suoran numeron, jos kerosiinia ei kuuluisi puoleenpäivään mennessä. Eikä kuulunutkaan, joten rimpaisin sinne, ja hän rimpaisi kuskille..

Kerosiini sitten viimein saapui iltapäivällä. Olivat kuulemma superkiireisiä, kun uuteen budjettiin piti tulla joku vero, joten kaikki olivat tilanneet viime hetkellä kerosiinia - mutta sitä veroa ei sitten tullutkaan.. (Oli muuten taas se Putinin näköinen kuski! Siis aivan identtinen.. Ihan irlantilainen, tosin.)


Viimeiset Oltermanni-voikot.. Vielä jäi pieni kantapala, muttei tarpeeksi voikkoihin..

Toisessa kuvassa vielä kypsyviä tomaatteja..


Aiemmin poimitut olivat jo kypsyneet, ja olivat niin hyviä, että söin ne ihan sellaisinaan!


Tunasalaatti..


Callum-myrsky oli tulossa, ja otin kuvia sadepilvistä..

 
 

 
Siirsin varmuuden vuoksi puutarhakalusteet suojaisaan nurkkaan..

 

 
 

Cara nokosteli sateisen ikkunan äärellä..


Päätin tehdä omeletin, johon käyttäisin sen Oltermanni-jämän..


Paksu savukinkkuviipale, Oltermannia, punaista paprikaa, yksi puolikypsä tomaatti, sipulia..


Kolme munaa, sekalaisia mausteita..


Hirmu hyvää Aina kun teen omeletin, päätän tehdä sellaista useammin, mutta sitten unohdan..


Iltapäivällä ehti olla vielä aurinkoisiakin hetkiä.. Callum oli tulossa kohdalle vasta joskus keskiyön tienoilla..


Taas yksi ilmainen Wish-ostos, eli tuollainen oveen kiinnitettävä "kissakampa"..


Tuo olisi paras hiukan alempana, niin että kissa voisi ohimennen hieroa itseään kumikampaan, mutta Cara on raapinut tuota kohtaa ovesta, joten ajattelin suojata ovea, ja Cara ylettyisi hieromaan itseään tuohon, jos hyppää kaasulämmittimen päälle - en siis käytä sitä kaasulämmitintä, varsinkaan nyt kun on kerosiinia, eli se on tuossa vaan sen takia, kun ei ole muutakaan paikkaa minne laittaa se..


Uusi vempain kiinnosti kuitenkin heti..


Cuddles


Hännätön neiti on alkanut vierailla useammin..


 

(Toisessa kuvassa) Hansom


Cara tutkaili kumikampaa..



Olen ihan rakastunut tähän tuulikarttaan, mistä näkee reaaliajassa maailman tuulitilanteen.. Jos klikkaa omaa sijaintiaan kartalla, näkee sen hetkisen tuulen voimakkuuden, yms..

Seurasin Callumin lähestymistä..

 
 
 

Olin onnekas, kun myrsky ei ollut kovin vaarallinen Meath'issa, ja lisäksi tuulensuunta oli sellainen, että naapuritalo puuntynkineen ja pensasaitoineen blokkasi aika hyvin pahimmat puuskat - ks. yltä tuulen suunta, ja alta satelliittikuva kodista;


Tuo sininen piste on siis autoni kohdalla, eli sen vasemmalla puolen on kotitaloni.. Mukavasti suojassa naapurin "kartanon" ja vahvojen pensasaitojen takana, kun tuulensuunta oli tuossa satelliittikuvassa alhaalta ylöspäin..

 

Vaikka myrsky ei pahemmin iskenyt (verrattuna rannikkoalueisiin), se oli silti kovaääninen, joten nukkuminen oli pätkittäistä, ja lopulta aikaisin aamulla, heräsin siihen, että ulkona todella myrskysi.

En mennyt normaalille perjantaireissulleni, koska sillä reitillä on paljon maalaisteitä, joiden varsilla isoja puita, eli oli hyvin todennäköistä, että oksia olisi putoillut - tai putoilisi..


Kävin sitten Supervalussa, ja vihdoinkin sain ostettua sushia!!! 🍣


En edes muista miten kauan sitten olin viimeksi syönyt sushia, joten vedin ihan överit, ja join ohessa loput viinistä, jonka olin avannut joitakin päiviä aiemmin 😃


Ei edes wasabi-nokaretta tai soijakastikkeen tippaa jäänyt.. En sentään nuollut lautasta! 😂

Sitten nukahdinkin muutaman tunnin nokosille......



Little Mami ja TabTab


Viimeiset banaanileipäpalat - yli viikko leipomisen jälkeen, ja oli edelleen ihan hyvää..


Lauantaina löysin lisää kypsyneitä tomaatteja.. Tein voikkoja..


GinGin tuli valoisaan aikaan visiitille!!!


Tietty TabTab ilmestyi heti haastamaan riitaa.. Annoin molemmille omat lautasensa, mahdollisimman kauas toisistaan, mutta TabTab jatkoi riidan haastamista, joten katsoin parhaaksi mennä itse valvomaan tilannetta..


Pidin TabTabia kiireisenä - hän on myös hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen minusta.. Ei haittaa, jos annan huomiota tyttökissoille, mutta poikakissoja en saisi huomioida ollenkaan..


Huono kuva, mutta TabTab "omisti" minua, kun GinGin oli siinä pation laidalla..


GinGin-parka oli ensin hermostunut TabTab'in takia, ja sitten aidan taakse tuli vielä hänelle vieraita ihmisiä (main house'n nuoria), joten GinGin lopulta jätti aterian kesken, ja juoksi pois..


Keskellä kuvaa oleva vaalea piste on GinGin'in korva.. Pysähtyi katsomaan taakseen, nurmikon suojasta..


Sinne meni..


Lauantaimuonaa - lasagne, ja toisessa kuvassa taas uuniperunoita..


Värikästä..


 Sateista..


Kinkkuvoikkoja..


Sunnuntainakin nousin aikaisin, ja "perkasin" aiemmin poimittuja papuja ja herneitä - pidän molemmat istutustarkoituksiin..


Oli todella kaunis, leuto ja aurinkoinen päivä


Cara ja TabTab..


..leikkivät ABBA-videoita patio-ovella 😂😂😂😂😂



Olin jo heti aamusta käynyt kiskomassa hiukan rikkaruohoja, mutta innostuin kauniin ilman takia laittamaan trellis-aitaan lisää verkkoa, että se näyttäisi talvella siistimmältä.. Jätin toki kissoille kulkuaukot niihin paikkoihin, mistä useimmiten kulkevat




Papupuskan ja kukkapuskan välille en vielä laittanut verkkoa.. Saatan myöhemmin laittaa, kun papujen aika on ohi, mutta sitten pitää jättää alaosa vapaaksi, kun se on siilin kulkureitti.. Verkko suojaa minun puoltani myös ulkopuolelta tunkevilta rikkaruohoilta, nokkosilta, yms..


En muuten ole avannut telkkaria melkein viikkoon! Siis kertaakaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.