lauantai 6. lokakuuta 2018

Vierailuviikko - osa 7 - to 27/9 - Carrickmines, Glencree, Sally Gap, Glendalough, Glenmalure, The Beehive..


Laitan aloituskuvaksi Glendalough-räpsyn, mutta aloitetaan aamusta..


Cuddles aterioi nykyisin enimmäkseen tuossa keittiön työtason isommalla puolella - oli todella ihme, että hän popsi rauhassa ruokaa, kun J valmisti vieressä aamukahviaan! (Muutenkin, alkupiilottelun jälkeen, Cuddles kävi hieromassa tuttavuutta sohvalla..)


Meillä oli joka aamu melko samanlainen aamupala ja rutiini..


Tein hiukan viime hetken muutoksia suunniteltuun torstaireittiin, kun J kertoi Dublinin-reissunsa jälkeen TK Maxx -kaupasta, jossa oli käynyt, ja muistin Carrickminesissa olevan todella ison TK Maxxin, niin päätettiin poiketa menomatkalla sinne shoppailemaan.

Ajettiin siis ensin suorinta reittiä The Park -avo-ostarille (47.3km), ja em. kauppaan..


En tarvinut mitään, joten plarasin vain satunnaisesti kaikenlaista.. Tuo oli hauska puhelinkassi, jossa tuon luuriosan voi plugittaa puhelimeensa, ja käyttää siis retro-luuria.. (Itsellänikin on musta retro-luuri jossain laatikossa - sain sen aikoinaan ilmaiseksi Vodafonen pisteillä..)


Sain ihanan saippuan - jolla vielä ihanampi rasia

Poikettiin vielä Petstop -lemmikkikaupassa, josta löytyi pienempi pussi erikoiskuivaruokaa Cuddlesille..


Jäi harmittamaan, kun silloin sunnuntaina ei ehditty poiketa Glencree'ssa, joten ajoin Carrickminesista pikkuteitä Stepasiden ja Enniskerryn läpi Glencree'hin (18km), missä poikkesimme kahville..


Siellä oli aivan ihanaa pinaatti-feta-pinjansiemenpiirakkaa, jonka taikina oli ihanan ilmava lehtitaikina - he tekevät kaiken mahdollisen itse paikan päällä, ja siellä on aina ollut todella herkullista ruokaa ja muuta..


Jatkoimme matkaa Sally Gap'ille, ja sitten Glenmacnass-putouksen kautta Laragh'n läpi Glendalough'n turistiparkkikselle (29.7km).. Tuli siis ajettua kaikki neljä Sally Gapille vievää vuoristotietä, kun ajoimme ne kaksi muuta silloin sunnuntaina.


Kaariporteilla..















Lammaksia nokosilla.. (Lammakset ja hammakset kuulostavat hauskemmilta..)



Sitten ajoimme Glenmalure-laaksoon (16.5km), jossa pysähdyimme ensin suosikkiputouksellani (Ballinafunshoge) - en merkannut sitä karttaan, mutta se on tuon viimeisen suoran n. puolivälissä..


Kaunis pieni putous, jonka juurella voi vaikka kahlata..



Sitten ajoimme vielä sinne laakson perällä olevalle parkkikselle, jossa kävin aikoinaan melko useinkin kahlaamassa kesäisin.. (Tie toki jatkuu edelleen, mutta soraversiona ja rinteessä, kahluusillan toisella puolen..)

Yksinäinen lammas tuijotti meitä parkkiksella..


Seuraavana kohteena oli The Beehive, jonne olimme menossa lounaalle.. Ajoin Rathdrumin läpi.. (15.8km)


Oltiin käännytty Back Lane'lta Main Streetille, ja päästy The Corner House -pubin ohitse, kun liikenne meidän puoleisella kaistalla pysähtyi - Main Street on todella kapea, ja siihen aikaan oli paljon liikennettä.. (170m)

Näin, kun tuolta Lower Streetilta (kuvassa yläoikealla, autosta katsottuna alaoikealla, kun olimme ajamassa Main Streetia alas - Rathdrum on rinteessä) kääntyi Main Streetille bussi, ja pohdin mahtuisiko se ohitsemme ilman naarmuja..

Bussi ohitti ihan ongelmitta, ja sitä seurasi neljä tai viisi Movies on the Move -rekkaa, joista kaksi veti perässään traileria (tod.näk. Vikings-autoja, arpoisin..). Niilläkään ei ollut ongelmia ohittaa meitä - paitsi sillä viimeisellä rekka-trailer-yhdistelmällä, joka sitten raapi autoni kyljen, ja veti takapuskurin osittain irti autosta 👾


Kys. paikalla oli aivan mahdotonta pysähtyä, kun olisimme blokanneet koko alueen kaiken liikenteen, eikä siinä olisi mahtunut edes autosta ulos, saati tarkistamaan vauroita.. Sen rekan kuski tod.näk. ei edes havainnut asiaa..

Ajoin varovaisesti alas, kunnes juuri ennen siltaa oli sopiva paikka pysähtyä ja katsoa mitä Esmeraldalle oli tapahtunut.. (650m)


Takapuskuri roikkui, ja kyljessä oli melkoiset naarmut..

Kun otin siinä kuvia autosta, niin taaksemme pysähtyi toinen auto, jossa nainen ja mies.. He tulivat sanomaan, että olivat nähneet mitä tapahtui, seurasivat traileria ja ottivat kuvan jossa näkyi rekisterinumero (sain kuvan emailitse), ja he antoivat yhteystiedot silminnäkijätarkoituksiin


Lisäksi sain heiltä sellaisen joustavan remmisysteemin, minkä molemmissa päissä on koukut, joten sain väliaikaiskorjattua puskurin paikalleen, niin että pääsimme jatkamaan matkaa.


Missasimme kyllä kolarin takia carvery -lounasajan, mutta olisimme ehkä joka tapauksessa tilanneet jotain muuta.. (10.9km)


Kalaa ihanan rapeassa kuoressa, salaattia ja chips..


Sitten lähdettiin kotia kohti, taas äidille ja J:lle uutta maisemareittiä pitkin (51.3km);

Wicklow Town (ei keskustaa), Rathnew, Ashford (missä tankkasin pikkubensiksellä), Devil's Glen, Annamoe, Laragh (uudelleen siitä läpi, tosin saavuimme nyt eri suunnalta), Wicklow Gap - viimeksi mainittu on myös vuoristotie, mutta ei vie Sally Gap'ille, ja on muutenkin jotenkin erilainen.. Siinä kohtaa alkoikin sitten vesisade.. Muuten olimme hyvin onnekkaita säiden suhteen koko viikon ajan!

Pysähdyimme hetkeksi Hollywoodissa - en tosin muista miksi.. Olisi ollut kiva vilkaista se heidän oma Hollywood -kylttinsä nurtsirinteessä, mutta vesisade ja se aiemmin sattunut pieni kolari latistivat hiukan fiiliksiä siinä vaiheessa, joten jatkettiin sitten vaan matkaa..


Ajoimme Ballymore Eustacen läpi, sitten Naasiin (jonne en ollut aiemmin tullut kys. suunnalta, ja se osa kaupunkia näytti aivan erilaiselta!), Carragh'n, Clanen, ja Kilcockin läpi kotiin. (61.2km)

Taidettiin tosin vielä käydä kaupassa Dunshaughlinissa, kun muistan spontaanisti pysähtyneeni hetkeksi eläinlekuriaseman edustalle, katsomaan oliko puskurin remmikorjaus vielä OK.. (4km)

Kommunikoin illalla Facebookitse sen rekkapuljun edustajan kanssa, ilmoittaen heille kolarista yksityiskohtineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.