torstai 3. elokuuta 2017
Maalailua, yms.
Keskiviikkoaamu alkoi ärsytyksellä, kun naapurin rottweiler talloi vaaleanharmaat kesämononi kuraisiksi - huoh.. (Myöhemmin samana päivänä, kastuivat remppapaikalla kunnolla, ja ovat edelleen kosteat..)
Missasin vielä skype-sessionkin, kun saavuin hiukan normaalia myöhemmin Bray'hin, ja D&D olivat juuri lopettaneet 😢 Toivottavasti perjantaina on uusi mahdollisuus.
Katsottiin kuitenkin etä-D:n peli-streamia, ja siinä ohessa jokunen chat-viesti 😃
D oli maalannut uuden maalikerroksen eteisen ja keittiön kattoihin, ja raaputteli sitten loppuja tapetteja keittiöstä, sekä putsasi olohuoneen seiniä maalausta varten..
Minä pohjamaalasin ensin eteisen ylätason ikkunapokat..
Ihanan puhdasta..
Sitten pohjamaalasin seitsemän ovea (vain eteisen puolelta), ja onnistuin maalitahrimaan housuni ja paitani, sekä tietty kädet, ja hiukan otsaakin..
Illemmalla syötiin pitkästä aikaa Bombay Pantry -ruokaa.
Katsottiin kasarikulttielokuva, They Live - hirveetä paskaa, mutta todella huvittava! 😂
Ikkunapokien ja ovien maalailu ei ollut tuntunut missään, kunnes pääsin viimeiseen oveen asti, ja tuntui ettei pystyisi maalaamaan enää ollenkaan.. Kotona oli aivan ihanaa romahtaa sänkyyn! Otin maalitahrakuvan - nuo otsan tahrat tulivat maalisista sormista, kun pyyhin karanneita hiussuortuvia pois tieltä..
Cara kiipeili päälläni..
Snapchat-kuvia..
Torstaiaamupalaksi corn flakeseja.. Nom..
Sitten lähdin Naasin suuntaan..
Pikkuheppua oltiin juuri pistämässä nokosille, joten päästin itseni sisälle, ja kissat pitivät seuraa 😃
Myöhemmin saatiin seuraa koirastakin.. 😃
Ihana lounas ♥ Paahdettua ruisleipää, salaattia, oliiveja, kylmäsavulohta, ja Kallen mätitahnaa! Ooohhh..
Ja myöhemmin IKEA-pullaa.. Nom!
A totesi minut mukavan pehmeäksi patjaksi, ja nukkui pitkän aikaa sylissäni, vaihtaen välillä asentoa.. ♥ Taisin nähdä A:n ekaa kertaa joskus v. 2004 tai 2005, mutta muistaakseni vasta viime vuonna tuli ekaa kertaa syliini..
(Ja joo, mulla oli piiiiiitkästä aikaa HAME päällä, kun ne housut olivat niin maalissa..)
Tulin ruokakaupan kautta kotiin, ja löysin "raadon" sohvapöydältä.. Cara oli taas tappanut pehmoperhosta ♥
Ei ollut vielä iltaruoka-aika, mutta minua tuijotettiin vaativasti.. 😂
Sain M:lta Marianne-suklaalevyn 😃 En ole vielä korkannut..
Iltapalaksi oli edellisen illan Korma-kastikkeen jämät, joita oli sen verran täysi kulhollinen, että edelleen on ähky..
Huomenna taas remppaamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.