perjantai 9. joulukuuta 2016
Alennuskuponkeja rikkaille
Lähikaupan joulukupongit vituttivat sen verran, että piti nillittää asiasta Facebookissa, blogissa ja Twitterissä (#2)..
Asun semi-maaseudulla, eli vaikka tässä kotikadulla on taloja melko tiheässä ja ihan kävelyetäisyydellä toisistaan, niiden kaikkien takana on enemmän tai vähemmän peltoa, ja osoitteessa oleva paikka on lähinnä vain tietty alue, eikä mikään ns. oikea kylä.
Lähin (pieni!) kaupunki - Dunshaughlin - on kuitenkin vain n. parin minuutin ajomatkan päässä, eli periaatteessa ihan kävelyetäisyydellä sekin, joskaan ei sinne kukaan oikeasti kävelisi, ainakaan jos on kauppakasseja mukana kotimatkalla.
Dunshaughlinissa on vain yksi ruokakauppa - SuperValu. (Sinne on ilmeisesti tulossa Aldi, mutta SuperValu on tietysti vastustanut moista mahdollisimman pitkään, kun ei halua alueelle kilpailua..)
Jos LIDL myisi oikeaa kissanruokamerkkiä, ajaisin mieluusti Ashbourneen asti (14km kotoa) tekemään kaikki ruokaostokseni. Valitettavasti, kissani ovat snobeja, ja tykkäävät vain ja ainoastaan Felixin kalleimmista ruuista, joita ei saa LIDLista. Joudun siis käymään SuperValussa, ja teen siinä samalla sitten omatkin viikottaiset ruokaostokseni.
Minulla on SuperValun kanta-asiakaskortti, ja toisinaan he postittavat uutiskirjeen, jonka mukana tulee erilaisia alennuskuponkeja. Tuotealennuskupongit jäävät melkein aina käyttämättä, koska ostan useimmiten kauppaketjun omia tuotteita, jotka ovat paljon halvempia kuin ne tunnetut merkit - alennuskuponkeineenkin. Ohessa on kuitenkin aina sellaisia kuponkeja, jotka ovat voimassa vain tietyn viikon ajan, ja joista saa tietyn määrän rahaa takaisin (=alennusta), jos tekee kerralla tietyn summan ylittävät ostokset.
Noiden viimeksimainittujen kuponkien ostosraja on kivunnut jatkuvasti ylemmäs.. Ensin sai tietyn alennuksen, jos teki esim. 70 tai 90 euron ostokset kerralla. Se oli ihan kohtuullinen summa.
Sitten pitikin tehdä satasen kertaostokset, jotta sai hiukan enemmän alennusta. Noita satasen kuponkeja oli neljälle peräkkäiselle viikolle, ja onnistuin hyödyntämään kupongit. Kerran tehtiin D:n kanssa yhteisostokset, ja lopuilla kerroilla ostin enemmän sellaisia juttuja joille oli oikeasti tarvetta, ja jotka eivät happanisi ennen käyttöä (kissanruokaa, kissavessahiekkaa, vessa- ja talouspaperia, säilykkeitä, yms.), plus tietty viikon normaalit ruokaostokset.
Mutta nyt sain siis joulukupongit, joille on tietty voimassaoloaika. Yhdessä kertaostosraja on 110 euroa, toisessa 130 euroa!
Siis monellako sinkkutaloudella on varaa tuollaisiin kertaostoksiin, ja vielä joulun alla?!? Vaikka saisin edelleen vakituista palkkaa, summa olisi silti liian suuri!
Olen vakituisena asiakkaana ansainnut alennuskuponkini, mutta kaupan ideana näkyykin nyt olevan, että jos laitetaan kuponkeihin tarpeeksi iso rajasumma, niin useimmilla asiakkailla ei ole varaa moisiin ostoksiin, eikä kaupan siis tarvitse antaa alennusta ollenkaan.
Laitoin oheisen kuvan Facebookiin, ja kirjoitin avoimen kirjeen SuperValu:lle. Linkkasin heidät kirjoitukseen, ja linkkasin myös LIDLin, vinkaten heille, että jos lisäävät oikean kissanruuan valikoimiinsa, tulevat saamaan viikottaisen vakioasiakkaan. Käyn vain kerran viikossa kaupassa, joten ei ollenkaan haittaisi ajaa hiukan kauemmas, jos yleinen hintataso olisi alhaisempi, ja jos sieltä saisi kissoille kelpaavaa ruokaa.
Laitoin saman kuvan ja tekstin myös englanninkieliseen blogiini, ja linkkasin molemmat jutut myös Twitteriin, tagittaen SuperValun sielläkin.
Olen kys. kauppaketjun nettiforuminkin jäsen, ja olen aiemmin antanut heille palautetta tuosta samasta asiasta. En ole saanut minkäänlaista vastausta, ja nyt siis kuponkien rajasumma oli taas kavunnut ylemmäs. Sen takia siis julkinen nillitys useammalla saitilla. Nykyisin kun puljujen on tavallaan pakko vastata julkiseen kritiikkiin (kunhan se on asiallisesti esitetty).
Nimim. vastausta odotellen..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.