sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Sydäntä repivä irlantilaisdokumentti


Katsoin eilen illalla Irlannin Gogglebox'ia (Google kertoo, että Suomen version nimi on Sohvaperunat), missä katsottiin irlantilaista dokumenttia nimeltä Finding Banni.

Dokumentin tekijän vanhemmat olivat vuosituhannen vaihteessa yrittäneet adoptoida Bannin, joka oli silloin 6-vuotias (joskin vain n. parivuotiaan näköinen ja kokoinen) valko-venäläinen poika, kenet oli ilmeisesti vammaisuutensa takia hylätty sikäläiseen lastenkotiin.

Banni oli saapunut Irlantiin hiljaisena, pelokkaana ja arkana lapsena, mutta oli nopeasti kehittynyt rakastavan perheen hoivissa avoimeksi ja iloiseksi.

Perhe halusi adoptoida Bannin, mutta pojan kotimaan viranomaiset eivät suostuneet adoptioon, ja lapsi määrättiin palautettavaksi sikäläiseen lastenkotiin.

Irlantilainen äiti vei pojan sinne, ja hänelle luvattiin pojan tulevan heille takaisin, mutta niin ei koskaan käynyt.

Dokumentissa yksi perheen omista lapsista (eli kys. dokumentin tekijä) matkusti Valko-Venäjälle katsomaan nyt 21-vuotiasta Bannia.

Tapaaminen oli järkyttävä.

Banni on sulkeutunut ja totinen nuori mies, joka on elänyt koko ikänsä laitoksessa.

Jos valko-venäläiset viranomaiset olisivat sallineet adoption, Banni olisi nyt avoin ja iloinen, irlantilainen nuori mies, jolla olisi takanaan vuosien onnellinen elämä osana rakastavaa perhettä.

Perheelle ei koskaan kerrottu, miksi adoptioon ei suostuttu.

Jälleentapaamisessa oli hetkiä, jolloin Banni vaikutti epävarmasti muistavan irlantilaisen veljensä - tai jotain, 15 vuoden takaa.. Se Irlannissa vietetty aika oli todennäköisesti hänen elämässään ainoa jakso, jolloin häntä on rakastettu ja kohdeltu osana perhettä. Nyt hän ei ymmärtänyt englantia, mutta kieli ja aksentti vaikutti ehkä soittavan jotain kelloja, koska ulkonäön perusteella hän ei tietenkään olisi voinut tunnistaa lyhytaikaista irlantilaisveljeään, kun molemmat olivat 15 vuotta sitten lapsia.

Olen siis nähnyt tuosta dokumentista vain ne osuudet, jotka oli valittu Gogglebox'iin. Koko dokumentti olisi jonkin aikaa tarjolla RTÉ Playerissa (näkyy vain Irlannissa), mutta luulen etten pysty katsomaan sitä, kun jo nuo pätkät tuntuivat siltä kuin joku olisi puukottanut sydämeen ja väännellyt sitten puukkoa haavassa.

Aivan järkyttävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.