keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Sohvaperunaelämää


Olen palautunut joulusta yllä olevan kuvan esittelemin keinoin - sohvalla lojumista, lukemista, viiniä, suklaata, joulumusiikkisuosikkejani Spotify'sta, ja Sky News äänettömänä telkkarissa, että voin seurata kuka julkimo kuolee seuraavaksi..


Eteisen magneettitaululla on muutamia joulukorttisuosikkejani =)

Toisessa kuvassa keittiön nurkan alkoholivarasto..


Vetäisin Bray'sta tuomani kinkkuviipaleen heti tapanina aamupalaksi..


Katsoin pitkästä aikaa Back to the Future -elokuvan. Vaikka se on nähty n. miljoona kertaa, tietyt kohdat saavat edelleen puristamaan istuimen reunaa.. =D Esim. se melkein missattu salama..


Olen kyllä kehno satunnaisalkoholisti - avasin viinin tapanina, ja edelleen puoli pulloa juomatta =D Harjoituksen puutetta..

Sain vielä tapanin illaksi kunnon jouluaterian, mikrottamalla Bray'sta tuodut jämät - ja itse asiassa, kalkkunankoipea on vielä hitusen tallella, eli voin popsia sellaisenaan, tai tehdä kalkkunavoikon..


Baileysiakin on mennyt vasta tuo yksi lasillinen.. Puddingin jämät imaisin kuitenkin kerta-annoksena, ja kevyesti vatkattua kermaa päälle..


Kissoilla oli tuossa ns. tilanne päällä.. Toisessa kuvassa lohivoikkoja ja marjasiideriä..


Eilen vedin ruusukaaliöverit (muistutukseksi itselleni: älä enää ikinä popsi kerralla pussillista ruusukaalia - se sattuu.. LOL), eli pelkkää kalkkunaa ja ruusukaalia.. Myöhemmin marjasiideriä ja suklaata..


Kun aattoiltana olin naapurissa drinksuilla, se toinen naapuri totesi, että mulla on varmaan turvallinen olo, kun olen lukitun portin takana, ja pihalla lisäksi dobermanni ja rottweiler. No, eilen (ts. tänään, kun aamuyötä se jo oli) tuli vielä henk.koht. turvamies, kun uk tuli suoraan turvamieskeikalta =) Piti roikottaa puku etuoven yllä olevaan verhotankoon, ettei tulisi heti täyteen kissankarvoja. Oli nimittäin tiedossa toinen turvamieskeikka täksi illaksi (treenien jälkeen), mutta se siirtyikin tuonnemmaksi.

Nyt taidan jatkaa lukemista, kunnes äiti pingaa Skypellä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.