No, sain eilen emailia, että minut on valittu mukaan projektiin! 😃 Oli kuulemma tuhansia hakijoita.
Tutustumissessio on reilun viikon kuluttua (sunnuntaina), ja piakkoin sen jälkeen on naputeltava aiheesta blogijuttu (englanninkieliseen blogiini, joskin tulen varmaan naputtelemaan asiasta tännekin sitten aikanaan). Projekti kestää vuoden, ja sinä aikana on naputeltava kolme blogijuttua, ja toki enemmänkin saa naputella, jos haluaa.
Osallistujat saavat satasen käytettäväksi kys. projektiin liittyviin IKEA-ostoksiin, ja ostokset suoritetaan personal shopperin avustuksella.
Vuodenvaihteessa jokainen tekee jonkun projektiin liittyvän uudenvuodenlupauksen, ja sitten on kuukausittaisia workshoppeja eri aiheista, kyselylomakkeita, yms.
Ideana on säästää rahaa, energiaa ja vettä, kasvattaa omaa ruokaa, tuottaa vähemmän jätettä, elää terveellisemmin, ja projektin kautta tehdä omassa arjessa muutoksia, jotka auttavat em. asioissa, tai ainakin osassa niistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti näkyy blogissa vasta, kun se on hyväksytty. Tarkoituksena on välttää spam-kommenttien päätyminen blogiin.